(Version in English can be found once you scroll down)

Jo yli kaksikymmentä vuotta musiikin saralla vaikuttanut ruotsalainen hard rock -yhtye Sparzanza julkaisee lokakuun 13. päivä kahdeksannen studioalbuminsa. Edellisestä julkaisusta ehti vierähtää lähes kolme vuotta, ja kun yhtye oli pari vuotta ilman levy-yhtiötä, aloin jo jännittää Sparzanzan tulevaisuuden puolesta. Onneksi yhtye sai sopimuksen Despotz Recordsilta. Sen tallista löytyvät myös Corroded ja Satan Takes A Holiday.

”Announcing The End” on niin kansikuvansa kuin nimensäkin puolesta mahtipontinen ja kunnioitusta herättävä albumi. Ateisteiksi tunnustautuneet yhtyeen jäsenet ovat bändin uran varrella moneen kertaan käsitelleet uskonnollisia asioita, ja niitä löytyy tältäkin levyltä. Uusin albumi on kuitenkin muutamassa mielessä myös hyvin erilainen. Albumin kansikuva on pikkutarkka ja poikkeaa syvällisyytensä puolesta aikaisempien albumien kansitaiteiden linjasta. ”Announcing The Endin” kansi on kuin renessanssi taidemaalaus, mutta siinä on myös paljon apokalyptista perspektiiviä: neljä hevosmiestä, tuomionpäivän pasuunat ja maahan syöksyvät meteoriitit. Myös Jumalan Karitsa ja valtaistuimella istuva Jumala tuovat kanteen vahvan kannanoton. Kansikuvataide on puhutteleva, eikä sitä voi sivuuttaa ilman huomiota.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Mitä tulee itse albumin musiikkiin, on helppo huomata, että Sparzanza on uudistanut soundiaan. Yhtye on vähentänyt koko tuotantoa leimaavia aggressiivisia ja tarttuvia kappalerakenteita ja siirtynyt kohti rauhallisempaa ja melodisempaa ilmaisutapaa. Vaikka ”Circle” sisälsi kevyitä balladimaisia kappaleita ja antoi osviittaa uusista tuulista, en osannut odottaa aivan tällaista albumia. Sparzanza kuulostaa edelleen omalta itseltään, mutta ero edeltäviin albumeihin on häkellyttävä – kuuntelin albumin moneen kertaan, ennen kuin aloin sisäistää yhtyeen uutta ääntä.

Nimikkokappale alkaa pasuunamaisilla, pahaenteisillä äänillä, jotka virittävät kuulijaa kohti synkkää 50-minuuttista matkaa. Vokalisti Weileby laulaa aluksi rauhallisesti, hiukan apaattisesti, mutta kertosäkeissä hän puristaa äänestään enemmän irti. Matalalla pörisevät riffit ja raskaasti lyövät rumpukompit täydentävät kappaleen synkkiä lyriikoita, ja kappaletta kuunnellessa voikin hyvin kuvitella mielessään maan pinnalla palavat liekkimeret. Ensivaikutelma albumista on äärimmäisen synkkä ja hiukan pelottava, mutta samalla myös kiehtova.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Aloitusraidan lisäksi muita helposti kuunneltavia kappaleita ovat kauniisti soljuva ”Whatever Come May Be”, paatoksellinen ”Vindication” ja lohduttoman sanoman sisältävä ”We Are Forever”. Nämä kappaleet ovat aluksi helpoiten lähestyttäviä selkeiden ja tarttuvien kertosäkeidensä puolesta. ”We are Forever” on luonteensa suhteen lähimpänä Sparzanzan vanhaa soundia. Mitä enemmän levyä kuitenkin kuuntelee, sitä paremmin siitä alkaa saada otetta.

”One Last Breath” edustaa hyvin Sparzanzan uutta ilmettä. Reilu viisiminuuttinen kappale alkaa lähes minuutin kestävällä alkusoitolla, jonka jälkeen Weileby laulaa rauhallisella äänellä todella synkistä asioista. Kappale etenee riffeillä kohti kertosäkeitä, joissa tuodaankin esille väkevämpää otetta. ”Whatever Come May Be” erottuu ehdottomasti albumin yhdeksi hienoimmaksi kappaleeksi kauniin äänimaailmansa ja ihon alle menevien sanoitustensa vuoksi. Kappaleessa kuullaan poikkeuksellisesti myös toista vokalistia Weilebyn lisäksi, sillä suomalainen Sophie Aittola laulaa Weilebyn kanssa dueton kertosäkeissä. Vaikka Aittolan osuus ei ole iso, on sillä merkityksensä kappaleessa. ”Breathe In The Fire” on loistava esimerkki siitä, miten hyvin Sparzanza osaa venyttää riffejä laahaaviksi ja koukuttaviksi. ”The Trigger” on ”We Are Foreverin” kaltainen suoraviivaisempi kappale, kun taas ”To The One” on upea, hiukan progressiivisempi kappale.

Suurin ero ”Announcing The End” -albumin ja sitä edeltävien julkaisujen välillä on levyn yleissoundi. Sparzanzan uusimmalla albumilla aggressiiviset lauluosuudet ja murskaavat riffit on jätetty taka-alalle, ja esiin on tuotu enemmän laahaavia ja pöriseviä riffejä, sekä Weilebyn kevyempää laulamista. ”Announcing The Endiä” on vaikea lokeroida, eikä se mene enää samaan kastiin vanhemman tuotannon kanssa. Tämä ei ole kuitenkaan huono asia, vaan virkistävä muutos. ”Announcing The End” -albumilla on esimerkiksi enemmän kitarasooloja, jotka eivät istuneet niin hyvin bändin aikaisempaan aggressiiviseen ilmaisuun.

Vaikka Sparzanza on tehnyt vanhasta tyylistään poikkeavan albumin, en voi olla ihastelematta lopputulosta. Myönnän toki, etten ollut aluksi kovinkaan innoissani siitä, ettei levyltä löydy ”We Are Foreverin” lisäksi muita yhtä raivokkaita kappaleita, mutta ei Sparzanza ole mennyt pää edellä päin seinää. Albumi vaatii vain hiukan enemmän sulattelua heille, jotka ovat yhtyettä aiemmin kuunnelleet. Kokonaisuudessaan ”Announcing The End” on yhtä viihdyttävä, energinen ja kiinnostava lyriikoidensa suhteen, kuin moni muukin bändin levyistä: Osa kappaleista on parempia kuin toiset, mutta levyn jaksaa kuunnella alusta loppuun kerta toisensa jälkeen. Uusin albumi tuntuu myös tarjoavan joka kerta jotain uutta löydettäväksi. ”Announcing The End” on onnistunut askel erilaisempaan ilmaisuun. Se on mahtipontisempi ja myös synkempi kuin aikaisemmat levyt. En uskonut yhtyeen pystyvän tekemään enää synkempää albumia kuin mitä se on tähän mennessä tehnyt, mutta toisin kävi. Sparzanzan kahdeksas julkaisu on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimpia levyjä, joita on tänä vuonna julkaistu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

9/10

Kappalelista:

1. Announcing The End
2. Damnation
3. One Last Breath
4. Whatever Come May Be
5. Vindication
6. The Dark Appeal
7. Breathe In The Fire
8. The Trigger
9. To The One
10. We Are Forever
11. Truth Is A Lie

Sparzanza Facebookissa

Sparzanza Finland Facebookissa

Hard rock band Sparzanza has played together for over twenty years. The band will release their eight album 13th October, 2017. Their latest album, “Circle”, was released almost three years ago. I got a bit worried while waiting for the new album: the band did not have a contract with a record label. But, luckily they were signed by Despotz Records which has also signed bands like Corroded and Satan Takes A Holiday in the past.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

“Announcing The End” is an epic and respectable album if judged by both the name and the cover art of the album. Band members are known as atheists, and yet, they have covered religious lyrics many times during their career. You can find religious themes in this album’s lyrics, too, but in certain ways this album makes a difference when compared with the previous releases. The cover art of the “Announcing The End” has got a lot of details in it, and it seems very descriptive. The art work seems very unique when compared with older Sparzanza album covers. This album cover looks like a renaissance painting but it is far more apocalyptical: four horsemen, trombones of Judgement Day, and falling meteorites. You can also see Lamb of God and God himself sitting on his throne, which itself, makes a strong statement. The art work behind the “Announcing The End” is very influential. It immediately catches one’s eye!

When it comes to the music it is obvious that Sparzanza has built up its sound. There is less aggressive singing and catchy choruses on ”Announcing The End” even though the band has built its grounds on these in the past. I feel like this album is taking a step towards more peaceful and a melodic way of playing. Even if there can be found few ballads on “Circle” giving its music some new perspectives I was not expecting an album like this. They still sound like Sparzanza but there is a long way to their older albums which, I would call, is ”astonishing”. I had to listen to the album quite few many times before I got into their new sound.

The title song starts with threatening melodies. They remind me of trombones playing. The melody of the first song gets listeners prepared for a 50-minute-long journey into the darkness. In the beginning of the song vocalist Weileby sings in a very calm manner, a little bit apathetically but in the choruses he pushes his voice stronger. ”Announcing The End” has got very deep and dark lyrics which are supported by rough and low riffs as well as heavy drums. The first moments of the album feel extremely dark, a little bit scary but at the same time fascinating.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Besides the title song “Announcing The End” there are some ”easy to listen” songs on the album – like a beautiful “Whatever Come May Be”, a creepy “Vindication”, and “We Are Forever” which has a message that ”there is no hope”. The songs mentioned here are easy to listen to because of their catchy and clear choruses. “We Are Forever” sounds more like the old Sparzanza. Once you listen to the album few more times, the rest of the album will open up to you.

“One Last Breathe” represents the new sound of Sparzanza. This five-minute-long song begins with an instrumental melody. After one minute Weileby starts singing, very peacefully. The song feels serene at first but the choruses kick back very well. “Whatever Come May Be” is one of the most amazing songs on this album. The song has a powerful atmosphere, and it really gets under one’s skin. There is also a guest singer singing on “Whatever Come May Be” which is unusual to Sparzanza. In this song a Finnish singer Sophie Aittola is singing a duet with Weileby in the choruses. Her part is not big in itself but it has got its purpose in the song. “Breathe In The Fire” is a perfect example of Sparzanza’s ability to stretch riffs at length, and songs to be somewhat catchy. “The Trigger” is more of a straight-forward-kind-of song  just like “We Are Forever” whereas “To The One” is a magnificent, but also a little bit more progressive song.

The main difference between “Announcing The End” and the previous albums of Sparzanza is in the general sound of the new album. On their new album aggressive vocals and crushing riffs have been left more in the background, and instead, more room has been given to both long and fuzzy riffs, and Weileby’s softer singing. It is hard to categorize “Announcing The End”, in which genre it really belongs to, but it is very clear that it can’t be placed in the same category as the other Sparzanza albums. This isn’t a bad thing – in fact it is refreshing. There are more guitar solos on “Announcing The End” than on the earlier albums. And I think that these guitar solos fit better in Sparzanza’s new sound than in their earlier, more aggressive musical expression.

This Sparzanza album is different to their previous albums and, yet, I can’t stop admiring the outcome. I do have to admit that, at first glance, I wasn’t quite sure if I was to like this album because of its lack in aggression. ”Announcing The End” may take a little bit more listening in order to get the whole picture. The album is entertaining, energetic, and has got more interesting lyrics if compared with the band’s other albums. Some of the tracks are more interesting than others but as a whole the album gives one a smooth listening experience. This album seems to offer a lot to listeners – it feels like there is something new to discover during every listening. With ”Announcing The End” Sparzanza has deliberately taken a new direction instead of doing what it has been doing for decades – it’s epic and even darker than its old sound. Before listening to this album I thought that Sparzanza had already reached all the darkness that they possibly can but, obviously, I was wrong. “Announcing The End” is definitely one of the most interesting and creepiest albums that I have discovered this year.

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen