Anthrax, Gojira sekä Mantar Tuskaan

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.1.2016

Anthrax_Hartwall_Arena_0712_2015_e_Pasi_Eriksson_PhotographyPanokset nousevat kun Suomen väkevin hevifestivaali lisää ensi kesän ohjelmaansa jälleen kunnon rykmentin kansainvälisiä särösotureita.

RÄSSIÄ RÄSSIÄ
Kiistatta yksi kovimmista, thrashin parhaaseen A-ryhmään lukeutuva Anthrax on kiinnitetty ensi kesän ohjelmistoa lujittamaan. Bändi on vastuussa kaikkien aikojen legendaarisimmista thrash-hymneistä, kuten ”Caught In A Mosh”, “I Am The Law” and “Be All, End All” vain pari esimerkkiä mainitakseni.

Anthraxin tulevan kesän Suomen festivaalikeikat ovat osa JaloTuska-yhteistyötä, jonka myötä yhtye nähdään sekä Oulussa että Helsingissä. Anthrax esiintyy Jalometalli-festivaalilla 8.-9.7.2016 ja viikkoa aiemmin Tuskassa. Tapahtumien promoottorit näkevät yhteistyön syventymisen luonnollisena jatkeena kuluvana syksynä tuotetulle yhteistapahtumalle:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

– Tämä on mainiota jatkumoa festivaalien väliselle yhteistyölle, joka on jatkunut kulisseissa jo vuosia. JaloTuska-yhteistoiminta näkyy erilaisten tapahtumajärjestelyiden muodossa nyt selkeämmin myös yleisölle, toteaa Jalometallin promoottori Marco Järvenpää.

– Johtavien metallifestivaalien tiivis yhteistyö tuo mukanaan mahdollisuuden hyödyntää kummankin tapahtumajärjestäjän kontakteja ja näkemyksiä entistä tehokkaammin. Tämä heijastuu varmasti positiivisena kehityksenä paitsi Tuskan ja Jalometallin artistikattauksissa, mutta myös ympärivuotisten keikkojen ohjelmissa, summaa Tuska-promoottori Jouni Markkanen.

KUNNON MÖYRIMISTÄ
Teknisen ja progressiivisen dödiksen ranskalainen mahtiryhmä Gojira palaa Tuskaan vuosien tauon jälkeen. Hienovaraista, monisyistä ja kirurgintarkkaa, tiedostavilla sanoituksilla varustettua möyhennystä tarjoileva Gojira on aina tervetullut vieras Tuskan tiluksilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Saksalainen Mantar luottaa rumpujen ja julmetun kitaravallin voimaan. Yhtye vyöryttää kahden miehen voimin black metal / crust / doom -junttaustaan niin ettei paremmasta väliä. Yhtyeen toissavuotinen, suomalaisen Svart Recordsin julkaisema “Death By Burning”-lätty antoi väkevän myrskyvaroituksen ja sittemmin tämä voimaduo on siirtynyt metallijätti Nuclear Blastin leipiin.

LIPUT MYYNNISSÄ
Kaikki ensi kesän Tuskan lippukategoriat ovat nyt myynnissä. Nyt ensi kertaa alaikäisille on saatavilla edullisempia lippuja. Tsekkaa tarkemmat tiedot Tuskan LIPUT-sivulta tai suoraan lippukaupoista.

Tuska-liput myy Tiketti, Ticketmaster ja Lippupiste.

ARTISTIEN ESIINTYMISPÄIVÄT
Alla tähän mennessä vahvistuneiden Tuska 2016 -bändien esiintymispäivät.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Pe 1.7.
Avantasia, Testament, Behemoth, Lordi, Delain, Cattle Decapitation, Mantar

La. 2.7.
Ghost, Anthrax, Stam1na, Primordial, Havok, Tsjuder

Su 3.7.
Katatonia, Gojira, Diablo, Myrkur

LISÄTIETOJA
facebook.com/TuskaOpenAir
twitter.com/tuskafestival
instagram.com/tuskafestival

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy