Anthraxin Charlie Benante muistelee, millaista oli kiertää Iron Maidenin kanssa ”Persistence of Time” -levyn tiimoilta

Kuva: Miikka Skaffari/Getty Images

Yhdysvaltalainen thrash metal -yhtye Anthrax juhlistaa parhaillaan vuoden 1990 ”Persistence of Time” -albuminsa 30-vuotisjuhlia. Juhlavuoden tiimoilta bändi on julkaissut levyä käsittelevän videosarjan, jolla käydään läpi sitä aikaa kun levyä tehtiin ja se julkaistiin.

Videosarjan kolmannessa osassa yhtye muistelee sitä, kun kiersi legendaarisen heavy metal -yhtye Iron Maidenin kanssa. 1980-luvun lopussa bändit esiintyivät osana Monsters of Rock -kiertuetta, ja 1990-luvulla puolestaan Iron Maidenin No Prayer for the Dying -kiertuetta.

Benante muistelee:

”Vuonna 1988 tai ’89 me teimme sarjan Monsters of Rock -konsertteja Euroopassa, ja Iron Maiden oli siellä pääesiintyjänä. Olimme aina olleet suuria Iron Maiden-faneja, ja molemmat leirit tulivat hyvin toimeen. Olen tuntenut Steve Harrisin jo vuodesta 1982 asti, ja se kaveri on tänäkin päivänä ihan sama tyyppi kuin silloin kun tapasin hänet. Hän on aito ja hyvä tyyppi. Halusin aina bändin seuraavan heidän esimerkkiään, sillä he olivat aina ammattilaisia ja todella välittivät faneistaan ja tiimistään. Heillä oli hyvä henki yllä. Olimme rundilla heidän kanssaan, ja katsoin Nickon [McBrain, bändin rumpali] soittoa, ja minulla oli tapana sanoa, että haluaisin joskus soittaa heidän kanssaan. Eräänä iltana minä sitten nousin lavalle ja soitin ’Sanctuaryn’. Olin silloin ihan helvetin tulessa. Osasin kaikki osat ja kuviot, ja yhdessä vaiheessa Bruce [Dickinson, solisti] kääntyi puoleeni ja näytti peukkua. Ajattelin, että kyllähän minä nyt Iron Maiden -biisit tunnen!

Vuoden tai kahden päästä me olimme mukana No Prayer for the Dying -kiertueella ja soitimme taas heidän kanssaan. Tällä kertaa soitin kaksi eri biisiä, ja silloin loputkin bändistä nousivat mukaan lavalle, ja se oli ihan mahtavaa. Kun olet lavalla sankareidesi kanssa, tuntuu kuin jalkasi eivät olisi enää maassa. Muistan, kuinka soitin, ja Steve tuli jammailemaan kanssani. Jos pääni yläpuolelle olisi ilmestynyt sarjiksista tuttu ajatuskupla, niin siinä olisi lukenut, että ’Fuuuuuuck’. Se oli niin ihmeellistä. Olen rakastanut noita kavereita aina näihin päiviin saakka.”

Kommentoi julkaisua