Anthraxin Frank Bellon mukaan yhtye kokoontuu pian yhteen työstämään uusia kappaleitaan

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 9.1.2019

Anthrax_2_Slayer_Final_World_Tour_Jaahalli_Helsinki_ 08122018_Metal_Visuals_Pasi_Eriksson_Photography

Yhdysvaltalainen thrash metal -legenda Anthrax on pikkuhiljaa työstänyt materiaalia seuraavalle studioalbumilleen. Yhtyeen rumpali Charlie Benante kertoi vuoden 2018 syksyllä, että bändi on demonnut raskaampaa ja vihaisempaa uutta musiikkia. Nyt yhtyeen basisti Frank Bello on kertonut The Metal Voicelle, että bändin jäsenet ovat pian aikeissa kokoontua yhteen työstämään kappaleaihioita.

”Jokaisella on oma kokoelmansa eri materiaalia. Minä, Scott ja Charlie kokoonnumme yhteen kahden ja puolen viikon kuluttua ja alamme kasaamaan kappaleita. Sitä olen tekemässä NAMM [valtava musiikkituotteiden messu Yhdysvalloissa] -viikolla [tammikuun lopulla]. Siitä tulee aika hektistä, kun joudun ravaamaan edestakaisin NAMMissakin. Mutta silloin tulen säveltämään Anthraxin kanssa yöaikaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Bändin edellinen albumi ”For All Kings” julkaistiin vuonna 2016.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy