Anthrax - Tuska 2019.

Anthraxin Joey Belladonna aloittaa lauluraitojen äänittämisen bändin tulevalle levylle minä päivänä tahansa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 14.9.2023

Yhdysvaltalainen thrash metal -legenda Anthrax siirtyi hetki sitten studioon nauhoittamaan odotettua uutta albumiaan. Bändi työstää järjestyksessään 12. studioalbumiaan yhdessä tuottaja Jay Rustonin (Stone SourAvatar) kanssa.

Bändi on kertonut julkisuudessa prosessin etenemisestä, ja tällä hetkellä julkaisua tähdätään vuoteen 2024.

Albumin lauluraitojen äänitysten on tarkoitus alkaa minä hetkenä hyvänsä. Tuoreessa Tulsa Music Streamin haastattelussa laulaja Joey Belladonna kertoo, että aikoo suunnata studioon pian, vaikka ei olekaan täysin varma tarkasta ajankohdasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”En ole varma, tapahtuuko se ensi kuussa. Vielä tänäänkin olemme kokoamassa aikatauluja. Meidän kaikkien pitää vain kasata aikataulumme. Mutta aikanaan pääsen sinne [studioon]. Teen sen, mitä pitää, ja teen sen hyvin – puristan ulos parhaat mahdolliset jutut”, Belladonna kertoo.

Yhtyeen edellinen albumi ”For All Kings” ilmestyi vuonna 2016.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy