Anthrax - Tuska 2019.

Anthraxin tähtäimessä on saada uuden albuminsa äänitykset valmiiksi joulukuussa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 14.8.2023

Yhdysvaltalainen thrash metal -legenda Anthrax siirtyi hetki sitten studioon nauhoittamaan odotettua uutta albumiaan. Bändi työstää järjestyksessään 12. studioalbumiaan yhdessä tuottaja Jay Rustonin (Stone SourAvatar) kanssa.

Bändi on kertonut julkisuudessa prosessin etenemisestä, ja tällä hetkellä julkaisua tähdätään vuoteen 2024.

Tuoreessa Trunk Nationin haastattelussa bändin kitaristi Scott Ian kertoo yhtyeen suunnittelevan levyn äänitysten olevan valmiina joulukuussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Meillä oli sessio täällä L.A:ssa, Charlie, Frankie ja minä äänitimme yhdeksän kappaletta. Sain kitarat valmiiksi juuri ennen kuin lähdimme New Yorkiin, joskus kesäkuussa tai jotain sinne päin. Frankie on parhaillaan L.A:ssa äänittämässä bassot noihin kappaleisiin”, Ian kertoo ja jatkaa:

”Lokakuussa tai ehkä marraskuussa järjestetään toinen nauhoitussessio. Charliella [Benante, bändin rumpali] on kaksi eri aikaikkunaa päästä mukaan, koska meillä on vielä neljä tai viisi kappaletta, jotka haluamme nauhoittaa. Ja toivomme, että jouluun tai uuteenvuoteen mennessä saamme suurimman osan tästä valmiiksi. Ehkä ei vielä miksatuksi, mutta varmasti äänitetyksi.”

Yhtyeen edellinen albumi ”For All Kings” ilmestyi vuonna 2016.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy