Kuva: Sami Turunen

Antti Kokkomäki & Tammikuun Lapset tekee paluun yhdeksän vuoden tauon jälkeen – single käsittelee läheisen sairastumista lapsuusmuistojen kautta

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 29.4.2026

Antti Kokkomäki & Tammikuun Lapset tekee paluun indiekentälle 10. huhtikuuta ilmestyneellä ”Me sinua kaivataan” -singlellä. Kokkomäki kertoo:

”Kappale on erityisen tärkeä minulle, sillä käsittelen laulussa lapsuusmuistojen ja unien kautta läheiseni vakavaa sairastumista. Päätin, että on parasta pitää yllä positiivista mieltä. Kun elämä on rajallista, kaikki turha katoaa mielestä. Jäljelle jää vain se, että rakastetaan ja ollaan läsnä tässä hetkessä. Tunteiden pukeminen lauluiksi on minulle myös terapiamuoto käsitellä asioita.”

Kappaleen tuottajana toimii Mikko M. Koskinen (Dino Mansik, Yournalist), joka tunnetaan indiepiireissä omaleimaisesta kädenjäljestään. Singlellä vierailee myös Juhlat-yhtyeestä tuttu laulaja-lauluntekijä Oona Laine. Kokkomäki sanoo:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Mikko tuo biiseihini ison pop-soundin ilman, että herkkyys katoaa. Hän on mukana koko tulevalla levyllä – ei pelkästään tuottajana, vaan myös soittajana.”

Antti Kokkomäki & Tammikuun Lapset -yhtyeen ”Alaska”-debyyttialbumi oli Radio Suomen Viikon löytö, ja ”II”-albumi sai hyvät arvostelut muun muassa Soundissa ja Turun Sanomissa. Kokkomäellä on jalansijaa myös Aasiassa, sillä hän esiintyi vuonna 2014 Taiwanin parlamentissa Sunflower-liikkeen aikana sadoille tuhansille katsojille, mikä poiki esiintymisiä useissa Taiwanin tapahtumissa, kuten Spring Scream -festivaaleilla. Hän kertoo:

”Aasialainen musiikki ja kulttuuri ovat lapsesta asti kiehtoneet minua. Unelmani on esiintyä joskus Etelä-Koreassa ja Japanissa. Olen ylpeä suomen kielestä, ja Aasian maissa Suomi kuulostaa eksoottiselta.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhdeksän vuoden julkaisutauon jälkeen yhtyeeltä ilmestyy kolmas albumi vuoden 2027 aikana. Kokkomäki kiteyttää:

”Albumi on parhaillaan miksauksessa. Teen sekä julkaisen uutta musiikkia ennakkoluulottomasti ja omin ehdoin. Olen löytänyt taas palon musiikin tekemiseen ja koen, että uudet kappaleeni ovat parasta musiikkia, mitä olen koskaan tehnyt.”

Kaaoszine tavoitti Kokkomäen lisätietoja varten:

Mistä sait uudelleen palon musiikin tekemiseen?

Meillä oli kaveriporukan kanssa illanvietto, jonka jälkimainingeissa tein huumoribiisin muistoksi hullunkurisesta illasta. Siinä oli hiihtoaiheiset sanat ja räppäsin menemään täysillä. Monen vuoden tauon jälkeen musiikin tekeminen tuntui yhtäkkiä taas tosi inspiroivalta ja ennen kaikkea hauskalta. Tajusin, että tykkään biisien tekemisestä edelleen todella paljon, ja että se on myös asia, joka on puuttunut elämästäni. Ilo, leikki ja tekemisen riemu palasivat kertaheitolla. Tämän myötä aloin vuonna 2023 tehdä lisää biisejä, jotka päätyvät tulevalle albumille.

Voitko jo paljastaa jotain tulevasta albumista?

Tulevalla albumilla käsittelen lapsuuden kokemuksia 80-luvun lopun Kymenlaaksosta ja tulkitsen niitä aikuisen näkökulmasta sympaattisella ja ihmettelevällä otteella. Teemoina ovat henkinen kasvu ja itsensä hyväksyminen. 80-luku kuuluu paitsi soundeissa myös teksteissä. Levy on täynnä nostalgiaa, mutta ei pelkkää haikailua. Tarkastelen maailmaa uteliaan tyypin näkökulmasta. Tunnelmassa on jotain samaa kuin Stand by Me -elokuvassa tai Stranger Things -sarjassa.

Entä milloin saamme seuraavan singlen kuultavaksi?

Seuraava single ilmestyy lähikuukausina… siitä lisää pian. Kyseessä on yksi tulevan levyn mielenkiintoisimmista biiseistä. Pääsen siinä revittelemään laululla oikein kunnolla, ja meininki on paikoin lähes karnevalistinen. 80-luvun soundeilla jatketaan ja tuottajana, äänittäjänä sekä miksaajana toimii jälleen Mikko M. Koskinen.

Mikä Taiwanin reissuista on jäänyt erityisesti mieleesi, ja lähtisitkö sinne uudelleen jos mahdollisuus tarjoutuu?

Taiwanista jäi erityisesti mieleen esiintyminen opiskelijoiden valtaamassa maan parlamentissa, Legislative Yuanissa, Sunflower-protestien aikaan vuonna 2014. Pidin puhujapöntössä puheen ja soitin kappaleeni ”Pieni kivi kengässä”, jonka sanat heijastettiin parlamentin seinälle englanniksi ja kiinaksi. Esitys televisioitiin, ja sitä seurasi parlamentin ulkopuolella satoja tuhansia ihmisiä. Päivään sisältyi myös paljon draamaa: Taiwanin pahamaineisin gangsteri ”White Wolf” oli koonnut 2 000 rikollista, joiden pelättiin hyökkäävän rakennukseen. Lopulta kaikki meni kuitenkin hyvin, ja yövyin keikan jälkeen parlamentissa makuupussissa. Keikka avasi ovia Taiwanissa, ja päädyin esiintymään useille festivaaleille, kuten Spring Screamiin. Olen menossa Taiwaniin tänä kesänä tapaamaan ystäviä, ja suunnitelmissa on tehdä siellä tulevaisuudessa myös keikkoja.

Seuraa yhtyettä näistä linkeistä: Facebook, Instagram, YouTube

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy