Anvilin Steve ”Lips” Kudlow: ”Kaikki pyörii ja liikkuu ympärillämme, mutta me olemme pysyneet samoina”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 22.1.2018

Saksalainen Gitarre & Bass -lehti haastatteli hiljattain uuden ”Pounding The Pavement” -albuminsa julkaisseen metalliveteraani Anvilin keulakuvaa, Steve ”Lips” Kudlowia albumin sessioissa Soundlodge -studiolla Rhauderfehnissa, Saksassa.  Blabbermouth käänsi muutaman otteen haastattelusta englanniksi.

Kysyttäessä, miksi yhtye valitsi juuri Rhauderfehnin albumin äänittämiseen, Kudlow kertoo sen olleen ”paikka, jossa voi olla hiljaisuudessa ja rauhassa sekä soittaa niin lujaa, että häiritsee kaikkea sitä”. Kysymykseen albumin nimestä Kudlow vastaa:

”Jotkut teistä varmaan miettivät ’mitä se oikein tarkoittaa?’. Se on oikeastaan englantilainen ilmaisu, joka tarkoittaa kovaa työtä, työn etsimistä, asiakkaiden etsimistä, rahan käärimistä ja elannon hankkimista. Sitä se pohjimmiltaan tarkoittaa. En usko minkään muun olevan yhtä sopiva ilmaisu sille, mitä me olemme tehneet jo 40 vuotta. Siitä se tulee.”

Kysyttäessä muusikon työn eroista tänä päivänä verrattuna 70- ja 80-lukuun, Kudlow kertoo:

”Tiedätkö, mikä on mielenkiintoista? Musiikillisessa mielessä mikään ei ole muuttunut, koskaan. Siitä asti kun olin pieni, olen kuullut musiikkia päässäni luoden sitä, ja sitten kirjoitamme kappaleita, laitamme niihin sanat ja menemme studioon kasaamaan kaiken. Olen tehnyt sitä aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Se ei ole muuttunut mihinkään. Kaikki mahdollinen sen ympärillä on käynyt läpi erilaisia muodonmuutoksia, mukaan lukien bändin jäsenet. Oikeastaan yksi pysyvä asia on rumpali Robb Reiner, jonka kanssa olen tehnyt tätä siitä asti kun olimme lapsia.

Tältä maailma on oikeastaan meille näyttänyt. Kaikki pyörii ja liikkuu ympärillämme, mutta me pysymme samana. Pysymme juurillamme ja sen musiikin parissa, jota rakastamme. Emme päästä vieläkään irti niistä asioista, joiden kanssa kasvoimme, ja laitamme sitä yhä musiikkiimme, koska se tekee meidät onnelliseksi. Niin kuin kaikki muutkin. Jokaisella on hetkiä nuoruudessaan, joista he pitävät kiinni eivätkä koskaan lakkaa tykkäämästä. Olemme pitäneet tyyliämme yllä jo neljäkymmentä vuotta. Näistä asioist me ammennamme ja jatkamme ammentamista. Nuo asiat eivät ole muuttuneet. Kaikki muu on muuttunut. Kaikki mikä on tyylikästä, mikä ei ole tyylikästä, mitä sinun pitäisi tehdä, mitä sinun ei pitäisi tehdä, mitä muut bändit tekevät, mitä muut bändit eivät tee… Sillä ei ole väliä. Me jatkamme samaan malliin.

Ikävä kyllä tietysti koko bisnespuoli ja se malli, millä kaikki toimii, on täysin päinvastoin. Musiikista ei enää makseta. Musiikista on tullut aikalailla pelkkää helinää ja mainosmusiikkia radiossa. Jos olet onnekas, saat kaupallisen renkutuksesi radioon ja saat siitä tuloja, jotka ovat vain varjo siitä, mitä ne joskus olivat. Lopultakin teet eräänlaista underground-musiikkia ja mainostat ihmisille konserttejasi. Jos totta puhutaan, siinä on Anvilin ydin – siinä live-elementissä. Jos en tekisi sitä, se olisi vain sen kopio tallenteella. Joten mikä on todellisin asia elämässäni? Se on ihmisten edessä soittaminen. Se on loppujen lopuksi ainut keino tehdä elantoa ja minä olen hyvä siinä. Joten se tarkoittaa sitä, että ainut keino elättää itsensä tällä on mennä soittamaan ihmisille ja myydä oheistuotteita. Olen samassa bisneksessä kuin isänikin. Me molemmat myymme vaatteita [nauraa]. Mutta minulla on eräs etu: minä saan pitää hauskaa tehdessäni sitä. Minun ei tarvitse mennä johonkin kauppaan.”