OutoKuva Anzillu

Anzillun debyyttialbumi ja musavideo julki

Kirjoittanut Niko Kuusela - 1.2.2023

Anzillu on Helsingissä vuonna 2019 perustettu äärimetalliyhtye. Nimensä bändi nappaa muinaisesta sumeriasta, tarkoittaen kammotusta. Bändin perusti Jesse Kämäräinen Inkvisitorin hajottua. Korona-aika käytettiin miehistön kasaamiseen, matskun sovittamiseen ja treenaamiseen, sekä loppuviimein äänittämiseen. Levy pistettiin purkkiin ja miksattiin Sonic Pump Studiosiolla Nino Laurenteen (Amorphis, Lost Society, Wintersun, Lordi) toimesta ja masteroitiin Chartmakersilla Svante Forsbäckin (Rammstein, Apocalyptica, Volbeat) toimesta. Keväällä 2022 bändi kiinnitettiin amerikkalaiselle M-Theory Audiolle.

Kitaristi ja bändin perustaja Jesse Kämäräinen kommentoi fiiliksiä levystä ja musavideosta.

Tein aiemman bändin kanssa useamman julkaisun ja seison täysin niiden takana, mutta tästä levystä olen erityisen ylpeä. Se vaati käytännössä nousemisen täysin tyhjästä, mutta samalla sain vapauden kirjottaa mitä huvittaa. Kun porukka oli kasassa, niin sovitettiin vielä kimpassa homma tiukaks paketiks. Voin kertoa ettei ollut kovin helppoa, mutta aherus kannatti. Kun sitten punainen aurinko alkoi Sonicilla loistaa, niin tuntui että homma eteni vähän liiankin helposti. Tähdet oli oikeassa asennossa. Levy onnistui aika pitkälti niin hyvin kuin pystyi ja nyt onkin hienoa nähdä viimein sen julkaisu ihmisten kuultavaksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mitä sinkkulohkaisu ”Mental Graveyardiin” tulee, niin se on kiistatta paras kirjoittamani biisi ja vahvin biisi koko levyllä. Jos bändi pitäisi esitellä yhdellä biisillä, niin se olisi tämä. Halusin puskea omia rajoja välittämättä muista. Se oli hyvinkin terapeuttista edellisen bändin hajoamisen jälkeen. Sanoituksen puolesta ollaan myrkyllisessä parisuhteessa ja oman arvon tunnistamisessa. Tekstissä on hyvin paljon omakohtaista kokemusta, mutta kirjoitin sen kuitenkin niin että kaikille jää samaistuttavaa. Biisin viesti on pitää huolta itsestään ja lähteä kalppimaan huonoista suhteista, niissä menee ihminen hukkaan.

Mieltä myös lämmitää päästä soittamaan levyä livenä tien päälle. Saatiin bookattua kahdeksan keikan julkkarirundi, joka ei nykyaikana ole ihan itsestäänselvyys. Seurakin on mitä parhainta, paljon kovia bändejä mukana. Toivottavasti jengi löytää paikalle.

Jesse Kämäräinen

Anzillu live:
28.1. Jyväskylä, Ilokivi
3.2. Joensuu, La Barre
4.2. Kuopio, Ottopoika
10.2. Tampere, YO-talo
17.2. Helsinki, Kuudes Linja
18.2. Kotka, Music Bar Haukka
24.2. Vantaa, Rock Bear
25.2. Seinäjoki, Bar15

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Ex Nihilo” julkaistaan rajoitettuna värivinyylinä, digipak CD:nä ja suoratoistona.

Luetuimmat

Uusimmat