Apocalypticalta uusi EP ”Metal Classic, Classic Metal” – mukana raskas versio Kimalaisen lennosta!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.9.2022

Apocalyptican huikea menestystarina saa tänään jatkoa, kun sellonelikko julkaisee klassikoista koostuvan EP:n ”Metal Classic, Classic Metal”. Kolme klassisen musiikin ikonista kappaletta sisältävä EP on saanut sellistien käsissä raskaammanpuoleisen käsittelyn, ja esimerkiksi Nikolai Rimski-Korsakovin säveltämä Flight of the Bumblebee (suom. Kimalaisen lento) on perinteisen nopeutensa sijaan saanutkin koukeroihinsa nyt lisää synkkyyttä ja painoa.

Kimalaisen lento on yksi maailman tunnetuimmista mestariteoksista. Olen soittanut sitä klassisen musiikin vuosinani monta kertaa pyrkien aina vain nopeampaan ja nopeampaan suoritukseen. Tällä kertaa totesin, että olisi siistiä tehdä tästä bändillemme sopiva raskas hevikimalainen – siis kaikkien aikojen hitain ja doomein Kimalaisen lento!” Perttu Kivilaakso kertoo ja jatkaa:

On kiehtovaa, kuinka musiikin rakenteet voi saada toimimaan monin eri tavoin. Tämä kimalainen on raskas ja vihainen, mutta se varmastikin lentää ulos hymyillen ja pilke silmäkulmassa!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

EP:n muut kappaleet ovat Beethovenin Sinfonia nro 5 sekä uusi versio Maurice Ravelin Bolerosta.

Apocalyptica kiertää parhaillaan Yhdysvaltoja norjalaisen Leprousin ja kotimaisen Wheelin kanssa. Marraskuussa yhtye nähdään myös viisi keikkaa kattavalla Suomen-kiertueella, jonka jälkeen yhtye suuntaa Eurooppaan yhdessä Epican ja Wheelin kanssa.

Finnish Tour w/ Wheel
16.11.22 – Tampere (FI) – Pakkahuone
17.11.22 – Oulu (FI) – Tullisali
18.11.22 – Seinajoki (FI) – Rytmikorjaamo
19.11.22 – Kuopio (FI) – Musiikkikeskus
20.11.22 – Helsinki (FI) – Ice Hall (*special guests – Leprous)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

The Epic Apocalypse Tour w/ Epica and Wheel
23.01.23 – Oslo (NO) – Sentrum Scene
24.01.23 – Stockholm (SE) – Berns
25.01.23 – Copenhagen (DK) – Amager Bio
27.01.23 – Amsterdam (NL) – AFAS
28.01.23 – Hamburg (DE) – Georg Elser Halle
29.01.2 – Brussels (BE) – AB
30.01.23 – Bristol (UK) – O2 Academy
01.02.23 – Nottingham (UK) – Rock City
02.02.23 – Glasgow (UK) – O2 Academy
03.02.23 – Manchester (UK) – Academy
04.02.23 – London (UK) – Roundhouse
06.02.23 – Luxembourg (LU) – Atelier
07.02.23 – Paris (FR) – Zenith
08.02.23 – Toulouse (FR) – Le Bikini
10.02.23 – Barcelona (ES) – Razzmatazz 1
11.02.23 – Murcia (ES) – Murcia Gamma
13.02.23 – Madrid (ES) – La Riviera
14.02.23 – Lisbon (PT) – Coliseum
12.03.23 – Hanover (DE) – Capitol
13.03.23 – Colonge (DE) – Carlswerk Victoria
14.03.23 – Wiesbaden (DE) – Schlachthof
15.03.23 – Ludwigsburg (DE) – MHP Arena
17.03.23 – Zurich (CH) – Komplex 4567
18.03.23 – Lausanne (CH) – Metropole
19.03.23 – Milan (IT) – Fabrique
20.03.23 – Munich (DE) – Tonhalle
22.03.23 – Budapest (HU) – Barba Negra
23.03.23 – Vienna (AT) – Gasometer
24.03.23 – Brno (CZ) – Hala Vodova
25.03.23 – Warsaw (PL) – Progresja
27.03.23 – Gdansk (PL) – B90
28.03.23 – Berlin (DE) – Columbiahalle
29.03.23 – Leipzig (DE) – Haus Auensee

Apocalyptica on:

Eicca Toppinen – sello
Perttu Kivilaakso – sello
Paavo Lötjönen – sello
Mikko Sirén – rummut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat