Apocalyptican Eicca Toppinen Kaaoszinelle: ”Iso osa tapahtumia on se kollektiivinen energia, kun kokoonnutaan yhdessä todistamaan samaa asiaa. Siinä on se niiden suurin hoitava vaikutus.”

Kaaoszine tapasi Apocalyptican Eicca Toppisen 15. marraskuuta ennen yhtyeen ”Matka Mieleen – Kaamoksen Sellot” – kirkkokiertueen ensimmäistä keikkaa Lappeen Marian kirkossa Lappeenrannassa. Keskustelimme muun muassa bändin kuulumisista, alkavasta kiertueesta sekä yhtyeen aikaisemmista seikkailuista kirkoissa.

Hei Eicca Toppinen! Mitä kuuluu?

Eicca Toppinen: Kiitos, oikein hyvää. Ja parastahan tässä nyt on, että pääsee vihdoinkin soittamaan keikkoja. Niin kuuluu erinomaista!

Loistavaa! Kiva, kun olette tulleet tänne Lappeenrantaan.

Eicca Toppinen: Se on itse asiassa erityisen kivaa. Muistan, kun oltiin täällä kesällä ja olin tosi ilahtunut siitä Rock In The Cityn keikasta. En nimittäin muista, että oltaisiin Apocalyptican kanssa ikinä esiinnytty Lappeenrannassa sitä ennen. Myyn itse nuo meidän keikat ja siinä on ollut aina se ongelma, että kun on joku tietyn kokoinen produktio, niin se vaatii tietyn kokoisen yleisökapasiteetin, jotta se on taloudellisesti mahdollista toteuttaa… Eikä Lappeenrannassa ole ollut mitään sopivan kokoista salia. Tuo konserttisalikin oli liian pieni siihen meidän konserttisali-juttuun. Se on ollut ainoa syy, miksei olla täällä soitettu. Oli hienoa, että tuli tuo Rock In The City kesällä ja nyt on tämä kirkkokonsertti. Kirkkoonhan mahtuu jo vähän enemmän väkeä.

Olin itsekin siellä Rock In The Cityn keikalla ja oli kyllä ihan tosi hieno keikka, tuntui Lappeenranta tykkäävän.

Eicca Toppinen: Joo, oli tosi kivaa!

Olette tosiaan kirkkokiertuetta aloittamassa. Mistä tällainen ajatus lähti?

Eicca Toppinen: Tämä on ollut oikeastaan aika pitkä prosessi. Me soitettiin 90-luvun lopulla muutamia kirkkokeikkoja Suomessa ja tuossa kolme tai neljä vuotta sitten soitettiin Naantalin Musiikkijuhlilla Naantalin kirkossa. Sillä Naantalin keikalla soitettiin kappaleita “Plays
Metallica”-albumilta, koska oltiin sen juhlarundilla. Ja siitä jäi vähän sellainen olo, kun soitettiin normirummuilla jotain “Creeping Deathiä” siinä alttarilla, että osattaisiin tehdä tämä juttu kyllä paljon tyylikkäämminkin.

Ja kun alkoi tuo korona, meiltä peruuntui sata keikkaa pelkästään viime vuonna ja kalenteri tyhjeni ihan täysin, niin mietittiin, että jos jotain päästäisiin jossain vaiheessa tekemään, sen voisi todennäköisimmin toteuttaa Suomessa. Ja sitten mietittiin, mitä voitaisiin Suomessa tehdä. Ajateltiin, että ehkä nyt olisi aika sitten luoda tämä kirkkokiertue. Se taiteellinen ajatus oli tavallaan ollut jo siellä taustalla.

Nyt tätä onkin rakennettu kuin Iisakin kirkkoa, kirjaimellisesti. Tässä on ollut valtava duuni. Käytännössä yhtään biisiä keikalla ei esitetä niin kuin normaalisetissä esitettäisiin. Ollaan myös kaivettu sellasia biisejä, mitä ei olla oikeastaan muuten juuri koskaan esitetty. Ne on
aika tunnelmallisia juttuja, eivätkä istu vaikka tuollaiseen festarisettiin todellakaan. Yksi iso juttu on myös se, että rumpali Siren on joutunut miettimään ihan uusiksi oman tonttinsa. Kirkkoakustiikassa asiat puuroutuu helposti, kun siellä on pitkä jälkikaiku ja sellainen erittäin voimakas rumpujen soitto ei vaan kuulosta hyvältä kirkossa. Se on joutunut tosi paljon pohtimaan, kuinka me saadaan toteutettua tietyt musiikilliset asiat eri keinoin. Se on ollut mielenkiintoista.

Nyt odotetaan jännityksellä, kun tänä iltana soitetaan ne biisit läpi yleisölle ensimmäistä kertaa. Eilen, kun meillä oli tekniikkatreenit, pohdittiin, että onko tässä nyt liikaa ja liian hitaita kappaleita, meneekö tämä eteenpäin, onko liian pitkä… Mutta sitten me oltiin vaan liian väsyneitä ja todettiin, ettei pystytä vielä ratkaisemaan sitä. Pitää soittaa nyt yleisölle, jotta saadaan tuntuma sen kanssa. Voikin olla hienoa, että siellä on useampi balladi peräkkäin ja että se pysyy siinä jossain tietyssä maailmassa.

Itselle helposti tulee sellainen olo, että on kauhea kiire päästä eteenpäin. Ollaan totuttu siihen, että on se tietty energia ja sellainen kauhea eteenpäin puskemisen vimma. Mutta tämä on enemmän sellainen ‘laid back’-juttu.

Joo, on varmasti tosi erilaista esiintyä kirkoissa. Yleisökin varmaan istuu siellä?

Eicca Toppinen: Kyllä joo, kirkoissa ihmiset istuu ja luulen, että siellä on paljon myös sellaista epätyypillistä rock-keikkayleisöä. Sellaisia ihmisiä, jotka ei rock-klubeille tule katsomaan meitä. Apocalyptican fanipohja on aina ollut laaja, hyvin erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä. Ja monet sellaiset keski-ikäiset, jotka diggasi meidän ekasta levystä, alkaa olla jo aika vanhoja. Siitä on kuitenkin jo 25-vuotta aikaa, kun se julkaistiin… Me ollaan lähdetty myöskin siitä, ettei haeta mitään shokkiefektejä. Me halutaan kunnioittaa sitä, että kirkko on monille ihmisille arvokas ja pyhä paikka, hiljentymisen tyyssija. Ei me haluta millään tavalla olla epäkunnioittavia sitä kohtaan.

Onko herännyt mitään kysymyksiä siitä, että onko metalli- tai rockmusiikin esittäminen kirkossa jotenkin ristiriitaista?

Eicca Toppinen: Aika vähän. Oli jotain kirkkoja, jotka ei antaneet lupaa… Kaikki kirkkovaltuustot ei antaneet meille lupaa esiintyä. Mikä on ihan ok, mä kunnioitan sitäkin. Se on heidän paikka ja he saavat päättää, mitä heidän pyhätössään tehdään.

Väärinymmärryksen mahdollisuus tietenkin on ilmeinen – jos miettii, että ‘Ai, Apocalyptica?’ ja sitten katsoo youtubesta, kun Apocalyptica soittaa livenä “Inquisition Symphonya” jossain 200 000 ihmisen yleisömeren edessä, niin tuleehan siitä varmaan väistämättä mieleen, että ei tällaista nyt meidän kirkkoon haluta. Mutta, Apocalyptica on niin paljon muutakin. Ilahduttavan myönteisesti kirkot ja seurakunnat ovat suhtautuneet.

Miltä tuntuu nyt isoilla metallifestivaaleilla esiintymään tottuneena artistina alkaa kiertää pienten paikkakuntien kirkkoja?

Eicca Toppinen: Mun mielestä se on kivaa ja mielenkiintoista. Olen aina tykännyt esimerkiksi, kun tuolla maailmankiertueilla mennään joihinkin erikoisempiin paikkoihin – johonkin pikkukaupunkiin Argentiinassa tai syvälle Siperiaan – ja ihmiset tulee sinne katsomaan keikkoja. Musta se on aina vaan jotenkin ihmeellistä.

Ja kun mietin noita kaupunkeja, halusin ettei tehdä vaan isoja kaupunkeja. Tiedän, että vaikka tällaisessa Lappeenrannan kokoisessa kaupungissa keikasta tulee helposti eräänlainen tapaus ihmisille, kun jotain erikoisempaa tapahtuu. Eikä tämä ole mikään ‘kaupungin arvostus’-kysymys, tiedän vaan että pienemmissä kaupungeissa tapahtuu vähemmän. Usein on niin, ettei isot artistit tule pieniin kaupunkeihin, koska niiden keikkojen toteuttaminen syystä tai toisesta ei ole niin helppoa.

Pienin paikkakunta, johon mennään on varmaan Kitee. Se on siistiä. Katsoin ihan kirkkojen mukaan, että missä on sopiva kirkko, niin sinne mennään.

Eikös teillä ollut ensimmäinen ulkomaankeikkakin aikoinaan kirkossa Berliinissä? Minkälainen kokemus se oli?

Eicca Toppinen: Joo, Passionskirchessä. No sehän tuntui aivan absurdilta silloin vuonna 97, että kirkko oli niin liberaali. Kirkko oli konserttitalo, jossa oli baarit ja kaikki kirkon sisällä – Ne myi kaljaa ja viiniä siellä. Passionskirchessa järjestettiin paljon konsertteja. Se
oli muistaakseni entistä Itä-Berliiniä.

Se jäi silloin ainokaiseksi kirkkokeikaksi. Sitten Räsäsen Riku yritti järjestää meidät Pyhän Ristin Kirkkoon, joka on Vanhassa Raumassa. Mutta siitä tuli ihan hirveä polemiikki, kirkkovaltuusto jopa mollasi meitä lehdissä julkisesti tyyliin rahastaviksi satanisteiksi ja muuta kaikkea. Se meni ihan absurdiksi. Sitten me soitettiin Turussa Mikaelin kirkossa ja Tuomiokirkossa myöhemmin. Ja muistan, että silloin me saatiin jotain tappouhkauksia ja jouduttiin järkkäämään poliisit sinne. Siellä oli ollut joku muukin keikka, olisikohan siellä ollut Kirkan konsertti… Joku sitten ilmoitti, että jumalan huonetta häpäistään ja hän tekee lopun näistä.

Niin sitten aloin jotenkin miettiä, kun Turun Tuomiokirkko on kuitenkin Suomalaisen ev. lut. kirkon pääkirkkokin, ettei tässä ole mitään järkeä. Jos tästä tulee näin paljon mielipahaa ihmisille, niin ei soiteta kirkoissa. Eikä me sen takia olla soitettu kirkoissa yli 20 vuoteen. Kun ei se ole meidän tarkoitus, pahoittaa ihmisten mieltä. Ennemminkin täysin päinvastoin.

Hienoa, että tuli nyt sitten aika tälle. Minkälaista musiikkia tullaan tänään kuulemaan? Kerroit toki jo, että kappaleet on harvinaisia, uudelleen sovitettuja ja aika rauhallisia… Eikä niissä ilmeisesti lauleta missään?

Eicca Toppinen: Ei. “Bittersweet” on varmaan ainoa kappale, minkä originaalissa versiossa on laulua. Nämä biisit on vielä originaalisestikin instrumentaalibiisejä. Me lähdetään käyntiin sellaisesta kappaleesta kuin “Deathzone”, mikä on “Apocalyptica”-levyn vika biisi. Sellainen, minkä itseasiassa alunperin tein kauhuleffaan. Tarjottiin sitä “Alone In The Dark”-elokuvan loppuun, sellaiseen kohtaukseen jossa zombit oli tyhjentäneet kaupungin. Ja sitten siellä on “Sacra”, “Ruska” ja “Kaamos”, tällaisia aika vanhoja instrumentaaleja. Uudelta levyltä tulee “Call my Name” ja “Rise”.

Balladejahan meillä nyt on pilvin pimein, mutta ei koko setti voi olla pelkkiä hitaita biisejä. Se esitys on aika pitkä kestoltaan, varmaan 1t 40 minuuttia, siihenhän nukahtaa ja ihmiset kuolee tylsyteen! Siinä on sellainen rakenne, että ollaan aika paljon yhdistelty kappaleita toisiinsa. Eli ollaan niinkuin kaksi biisiä sulautettu yhteen. Se on aika mielenkiintoista.

Jännittävää. Kappaleiden nimistä päätellen esitys tuntuu myös tosiaan sopivan marraskuuhun.

Eicca Toppinen: Joo. Kaikki ei ole synkkää ja toivotonta, mutta tietenkin meidän musiikissa on semmoinen tummanpuhuva väri. Kuitenkin me ollaan pyritty myös siihen, ettei setistä tulisi liian raskas. Se lähtee hyvin synkästä liikkeelle, mutta kyllä meidän tarkoitus on tuoda ihmisille valoa.

Teillä on aika paljon nyt ollut instrumentaalijulkaisuja. Oli “Cell-0” – albumi ja nyt on tulossa uusi intrumentaalinen konsepti- EP. Onko tämä ihan pysyvämpi suunta?

Eicca Toppinen: No, se on tavallaan pysyvä. Se EP-ajatus on sellainen, etten vielä voi kertoa siitä enempää. Mutta sen ensimmäisen biisin pitäisi tulla joulukuun alussa ja siitä on kaavailtu useamman EP:n kokonaisuutta samalla teemalla. Me tehdään sitä, mutta ollaan
tehty myöskin laulubiisejä.

Me ei olla tekemässä levyä tällä hetkellä, vaan tehdään yksittäisjulkaisuja. Levyn teko on niin valtava kakku ja kun “Cell-0” on tavallaan vielä tuore – vaikka se onkin jo vanha levy – mutta tuore sillä tavalla, ettei olla vielä tehty rundia sen tiimoilta… Niin ei ole ollut oikein
syytä, motivaatiota tai inspiraatiota lähteä tekemään kokonaista levyä nyt. Se on kuitenkin aina monen kuukauden homma ja maksaa paljon, eikä tällä hetkellä ole rahaa.

Ja muutenkin, kun moderni julkaisukulttuuri on tällainen, että yksittäisillä biiseillä tavoittaa paremmin kuulijat. Sanotaan näin, että kun levy tulee ulos Spotifyssa, niin levyn neljä viimeistä biisiä saa alle puolet siitä määrästä kuuntelukertoja, mitä levyn alkupuolen biisit. Niin sitä miettii, että meneekö ne levyn loppupuolen kappaleet ikäänkuin hukkaan, kun ne julkaistaan levyn osana? On tehokkaampaa julkaista kappaleita yksittäin tai muutaman biisin nipuissa. Selkeästi maailman henki on sellainen, että ihmisillä on koko ajan vaan vähemmän
aikaa keskittyä kokonaisen levyllisen verran kerrallaan.

Jo silloin, kun me tehtiin “Cell-0”-albumia, ajateltiin että voidaan hyvin ajaa ikään kuin kahta latua samaan aikaan. On se instrumentaalijuttu ja sitten ne vokaalijutut, feattihommat. Ja nythän me ollaan julkaistu myös monta laulubiisiä; tammikuussa tuli Palefacen kanssa tehty “Ei Vaihtoehtoo”, keväällä Jacoby Shaddixin kanssa tehty “White Room” ja vuosi sitten elokuussa tuli Lzzy Halen kanssa tehty “Talk To Me”.

Kyllähän noita on tullut aika tasaisesti tässä ja uusia biisejä on jo piipussa odottamassa julkaisua. Joulukuussa pitäisi tulla tämä instrumentaalisingle tosiaan ja sitten seuraava on varmaan laulubiisi. Itseasiassa ehkä kaksikin laulubiisiä tulee alkuvuodesta sekä muita
instrumentaaleja. Ja koko ajan työstetään uutta.

Voisitko vähän kertoa siitä tulevasta sinkusta? Ei toki ole mikään pakko, heh.

Eicca Toppinen: Eem… Se on intrumentaalinen ja se on yllättävä. Se on yllättävä.

Okei, kuulostaa hyvältä! Tässä kun ollaan joulua kohti menossa ja oikein kirkkoonkin, niin tulee mieleen vielä kysyä, että onko Apocalypticalla jotain omia jouluperinteitä?

Eicca Toppinen: Ei ole mitään jouluperinteitä. Olen itse viimeiset 20 vuotta viettänyt joulut aika usein ulkomailla perheen kanssa, lasten kanssa. Ei ole sellaisia päässyt muodostumaan.

Totta kai ne jouluperinteet tulee sitten sieltä lapsuudesta… Mä olen tänä jouluna itse asiassa reissussa, lähden Mexicoon ja San Franciscoon. Menen Friscoon katsomaan Metallican 40-vuotisjuhlakeikan. Tulen Eurooppaan takaisin vasta 22. päivä, niin ei siinä varmaan jää aikaa valmistella mitään. Mutta sitten, jos on aikaa, niin kyllä mä diggaan väsätä. Viimevuonna leivoin karjalanpiirakoita itse ensimmäistä kertaa, tein poropaistia, savustin lohta ja näin… Jos on aikaa, sopivat olosuhteet ja tarpeeksi syöjiä, niin on tosi mukava tehdä sellaisia jouluaskareita.

Oisitko halunnut vielä jotain terkkuja lähettää faneille ja meidän lukijoille?

Eicca Toppinen: Ei kai tässä mitään ihmeempää. Kyllä tämä elämä tästä voittaa, selkeästi pikkuhiljaa.

Ja faneille: Ostakaa lippuja keikoille, menkää tapahtumiin! Tapahtuma-ala, bändit ja kaikki toimijat tarvitsee fanien tukea enemmän kuin koskaan. Paras keino tukea on mennä tapahtumiin. Tämä ei ole nyt mikään valitus – mutta, kun ajatellaan, että nyt voidaan järjestää tapahtumia, niin seuraava haaste on se, että millä helvetillä ne ihmiset saadaan niihin. Ihmiset on niin peloteltuja pois tapahtumista ja koko alalla lipunmyynnit on surkeita. Se on todella surullista. Meillä on tänään on poikkeus täällä, että tämä kirkko on myyty täyteen. Mutta läheskään kaikki kirkot tällä rundilla ei ole.

Vielä…

Eicca Toppinen: Niin, no toivotaan nyt sellaista loppuhetken ryntäystä. Mutta tuolla on alueita, missä keikat toteutuu tappiolla näillä näkymin. Kaksi viikkoa sitten mietittiin tosi tarkkaan, että joudutaanko joku 6-7 keikkaa tältä kiertueelta siirtämään jonnekin hamaan
tulevaisuuteen. Näytti siltä, että tehdään niin paljon tappiota niistä, ettei ole varaa siihen. Mutta, nyt se onneksi on kääntynyt siten, että päästään edes nollille niissäkin. Se kuvaa tilannetta. Ja olen tässä jutellut alan ihmisten kanssa esimerkiksi lipputoimistosta, niin se on
edelleen se haaste. Ja se tulee kestämään kauan. Niin sanon sellaiset terveiset, että menkää tapahtumiin ja nauttikaa elämästä! Nyt kun kuitenkin voidaan.

Ja tulkaa nyt paikalliseen kirkkoon. Me ollaan kuitenkin niin laajalla Suomessa, että varmasti ollaan jollain siedettävällä lähietäisyydellä. Pahoittelut, että Rovaniemelle asti ei tulla. Utsjoelta on Ouluun pitkä matka… Mutta pääosin me ollaan kuitenkin joka puolella Suomea.
Ollaan varmaan ensimmäinen hevibändi, joka soittaa näissä kirkoissa. Oltiin ensimmäinen rock- ja hevibändi, joka teki konserttisalikiertueen 2003 vuonna ja nyt me ollaan ensimmäisiä, jotka menee kirkkoihin, ainakin tässä mittakaavassa. Se on ihan hauskaa. Se kannattaa tulla kokemaan.

Elävä musiikki kuitenkin voittaa sen sohvalla makaamisen aina. Iso osa tapahtumia on se kollektiivinen energia, kun kokoonnutaan yhdessä jonnekin todistamaan samaa asiaa. Siinä on se niiden suurin hoitava vaikutus. Eikä sitä kokemusta voi koskaan kotisohvalta
saavuttaa, oli vaikka mikä striimi tai Netflix. Se on erilainen ja täysin uniikki kokemus. Ja se on tänäänkin meidän tavoite, että pystytään yleisön kanssa luomaan jokin maaginen juttu, jonka ihmiset kantaa pitkään mukanaan.

Kiitos haastattelusta, onnea kiertueelle ja kaikkea hyvää! Uskon, että illasta tulee vielä ihan ihmeellinen.

Eicca Toppinen: Kiitos ja samoin sulle, hyvää jatkoa!