Apocalyptican I’ll Get Through It -singlellä mukana Franky Perez sekä Geezer Butler – Mahtiballadin takana Grammy-palkittu Dianne Warren

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.3.2022

Suomen musiikkiviennin kärkinimien joukkoon lukeutuva Apocalyptica on jälleen uuden musiikin äärellä. Tänään perjantaina julkaistavan ”I’ll Get Trough It” -kappaleen on kirjoittanut muassa omalla Walk of Fame -tähdellä, Grammylla ja lukemattomilla muilla huomionosoituksilla palkittu säveltäjä Diane Warren. Warren on aikaisemmin kirjoittanut bändille myös kappaleen ”Not Strong Enough”.

Biisin taustavoimissa pyörii niin yhtyeen vanhoja tuttuja: Kappaleen solistina loistaa Apocalyptican entinen sessiolaulaja Franky Perez, joka lauloi yhtyeen vuoden 2015 ”Shadowmaker” -albumilla ja sitä seuranneella kiertueella, ja bassossa on mukana Black Sabbathin Geezer Butler.

Franky ja minä olimme vierailemassa ystäväni Diane Warrenin studiolla ja hän soitti meille tämän kappaleen. Diane sanoi, että oli ajatellut biisin toimivan hyvin Frankien äänellä, joka kokeili biisiä siltä istumalta ja palaset loksahtivat heti paikalleen. Franky ehdotti kappaleen lähettämistä Apocalypticalle. He rakastuivat biisiin, ja loppu on historiaa”, Geezer Butler kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Apocalyptica on loistanut ystäviensä kanssa muutenkin viime aikoina. Noin kuukausi sitten yhtye julkaisi Ismo Alangon kanssa yhteistyössä version ”Peltirumpu” -biisistä osana Laulu Rakkaudelle -ohjelmaa. Apocalyptican leirissä uudet kappaleet ja tulevaisuuden suunnitelmat luovat innostunutta ja odottavaa ilmapiiriä.

I’ll Get Through It on merkityksellinen ja kaunis kappale. Oli hienoa päästä taas tekemään yhteistyötä Diana Warrenin kanssa, joka on aivan uskomaton biisintekijä! Emme malta odottaa, että kaikki pääsevät kuulemaan tämän yhteistyön lopputuloksen. Frankyn sensuelli ja rakastettava tyyli laulaa, Geezerin maata järisyttävät bassot ja meidän kaihoisasti koskettavat sello-osuutemme luovat ainutlaatuisen kokonaisuuden”, Perttu Kivilahti tunnelmoi ja jatkaa:

Erityisen mahtavaa on päästä taas työskentelemään poikkeuksellisen lahjakkaan ystävämme Franky Perezin kanssa. Viimeisestä yhteistyöstämme Shadowmakerin kanssa on vierähtänyt jo tovi, ja odotamme kovasti, että pääsemme taas hänen kanssaan tien päälle”, Perttu Kivilaakso iloitsee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Perez hyppää suomalaispoppoon keikkabussiin huhtikuussa ja lähtee mukaan yhtyeen noin kuukauden mittaiselle Yhdysvaltoja halkovalle Cell-0-kiertueelle. Kiertueella mukana on myös Lacuna Coil.

Kevään kiertueen jälkeen Apocalyptica tekee kesällä yksittäisiä keikkoja Suomessa ja Euroopassa ja marraskuussa on luvassa viiden keikan mittainen Suomen kiertue, jonka päivämäärät ovat:

16.11.2022 – Pakkahuone, Tampere
17.11.2022 – Tullisali, Oulu
18.11.2022 – Rytmikorjaamo, Seinäjoki
19.11.2022 – Musiikkikeskus, Kuopio
20.11.2022 – Jäähalli, Helsinki (Special guest – Leprous)

Suomen kiertueella mukana myös Wheel.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Apocalyptica jatkaa kiertuettaan ensi vuoden puolella matkaten kahden kuukauden ajan pitkin Eurooppaa ja Brittejä halkovalla ”The Epic Apocalypse Tour” -kiertueella, jolla mukana ovat alankomaalainen Epica sekä suomalainen Wheel.

www.apocalyptica.com

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat