Kuva: Harri Luostarinen

Apocalyptican kanssa kiertueelle valmistautuva Arctis julkaisi debyyttisinglensä ”I’ll Give You Hell” musiikkivideon saattelemana

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.8.2024

Pohjolan myyttisistä talvista ja mystisistä kesistä inspiraatiota ammentava pietarsaarelainen Arctis on moniulotteinen uuden ajan metalliyhtye, jonka musiikissa rockin ja popin koukut sekä vivahteet yhdistyvät melodisen metallin raskaisiin kulmakiviin. Arctisin kappaleet ovat osa suurta tarinaa, joka imaisee kuulijansa mukaan eeppiselle matkalle, jossa vain mielikuvitus on rajana.

Poikkeuksellinen yhtye on saanut paljon aikaiseksi jo ennen ensimmäisen kappaleensa julkaisua – plakkarissa on jo levysopimus Napalm Recordsin kanssa sekä Euroopan-kiertue Apocalyptican matkassa.

Tänään Arctis on ”I’ll Give You Hell” -debyyttisinglensä julkaisun äärellä. Kappale on samalla ensimmäinen maistiainen yhtyeen tulevalta esikoisalbumilta. ”I’ll Give You Hell” -singlen musiikkivideon ensinäyttö saadaan linjoille klo 15 Suomen aikaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Olemme tästä kappaleesta hyvin innoissamme! Se on debyyttikappaleemme sekä ensimmäinen musiikkivideomme. I’ll Give You Hell oli myös yksi ensimmäisistä kirjoittamistamme kappaleista, joten tämä on meille merkityksellinen julkaisu. Emme myöskään malta odottaa, että pääsemme jakamaan lisää työmme hedelmiä. Pysykää kuulolla – tämä on vasta alkua!”, yhtye kommentoi ja jatkaa:

Kappaleiden Fire ja I’ll Give You Hell sanoitukset ja konseptit syntyivät, kun suunnittelimme niille villejä musiikkivideoita. Visuaalinen puoli tuli siis tavallaan ensin. Oli hauskaa luoda kappale tällä tavalla. Tänään julkaistun I’ll Give You Hell -kappaleen alkuperäisen ideat eivät kuitenkaan päätyneet lopulliseen versioon. Todennäköisesti parempi näin…

Arctis soittaa debyyttikeikkansa Apocalyptican supportina 11.11. Luxemburgissa, joka aloittaa 18 keikan mittaisen Euroopan-kiertueen.  

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Arctis on:
Alva Sandström – Laulu
Michael Mikander – Kitara
Björn Johansson – Kitara
Mats Ödahl – Basso
Mika Paananen – Rummut