Varsinaista historian siipien havinaa tarjoilee italialaisduo Apolokia juuri julkaistulla debyyttialbumillaan ”Kathaarian Vortex”. Vaikka yhtye on ollut kasassa jo vuodesta 1994 asti, ei sen biografia ennen tätä levytystä sisällä kuin kaksi demoa 90-luvun puolestavälistä sekä yhden EP:n neljän vuoden takaa.

Henkilökohtaisesti käsissä on historiallinen julkaisu myös siksi, että yhtyeen debyyttidemon ”Frozen Evocation” arvostelu oli yksi ensimmäisiä, joita kirjoitettiin silloisen pienlehteni Ichorin sivuille armon vuonna 1996. Arvostelu meni lyhennettynä jotakuinkin näin: ”Kitarat kuin myrsky, bassot kuin ukkonen, rummut kuin jyrinää pimeältä puolelta, laulut kuin itse pahuuden kutsu … ja musiikki kuin makaronimiesten paskalla käynti.” Ja niin edespäin, ei siitä sen enempää.

Kuten mainitsin, ei yhtye ole sittemmin saanut aikaiseksi kuin muutaman julkaisun, joihin ei jostain kumman syystä ollut hirveää intoa perehtyä. Aikaa edellisistä treffeistäni Apolokian kanssa onkin siis kulunut noin 17 vuotta. Voisi kuvitella, että tuona aikana sekä yhtye että allekirjoittanut toimittaja olisivat edes hiukan kehittyneet tekemisissään. Jälkimmäiseen en osaa itse vastata, mutta mitä ensimmäiseen tulee, niin vastaus selviää lukemalla arvostelua eteenpäin.

Hiukan hämmennystä jo ennen kuuntelun aloittamista herättää saatekirjeen suositus kuunnella levyä kuulokkeiden kanssa. Suosituksista huolimatta pistän lätyn soimaan kaiuttimista – virhe numero yksi. Surinasta, jota kaiuttimeni alkaa suoltaa, ei saa mitään tolkkua. Tätä surinaa muuten mainostetaan saatekirjeessä ”1992 black metal soundiksi”. Jetsulleen. Arvostelija ei tästä pienestä vastoinkäymisestä lannistu vaan tekee toisella yrittämällä työtä käskettyä ja laittaa kuulokkeet päähänsä – virhe numero kaksi. Kuulokkeista alkaa kuulua jotain hämärästi black metalliksi tunnistettavaa epämuotoista kaaosta.

”Jääkylmät ja sirkkelinterävät kitarasoundit, epäinhimilliset laulut ja ultranopeat rummut”, kuten saatekirje jälleen mainostaa, ovat suoraan sanottuna aika helvetin toissijaisia seikkoja, jos itse materiaali on täyttä paskaa. Täysin turhan ja ylipitkän mölinäintron jälkeen Apolokian mehiläispesä suhisee 40 minuutin verran ultranopeaa black metalliansa, jossa kitaristi osaa melkein soittaa, rumpali pysyy aina hetkittäin tahdissa ja laulut on onneksi miksattu helvetin hiljaiselle. Huvittavinta koko tuotannossa on se, että se niin sanotusti ”särkee” koko ajan, mikä tekee kuuntelusta lähes mahdottoman. Mitä itse kappaleisiin tulee, niin sävellyspuolelle kannattaisi sen verran panostaa, ettei joka kappaletta tarvitsisi vain yhtäkkiä ja yllättäen feidata loppumaan kesken kaiken.

Jos tästä nyt jotain positiivista yrittää hakemalla hakea, niin hetkittäin taustalla kuuluvat puhtaat laulut kuulostavat ihan hyvältä idealta. Ja 17 vuoden harjoittelu on myös saanut aikaiseksi sen, että rumpali Von Blackfrost tosiaan pysyy hetkittäin jopa tahdissa. Mutta ennen kaikkea positiivisin kehitys on tapahtunut lyriikoiden puolella, ainakin kappaleiden nimien perusteella – luonnollisestikaan itse lauluista ei ota mitään tolkkua – sillä debyyttidemon kaltaisia ikivihreitä ”A Norse Evil Shadow”, ”Pentagram Frozen Dimension” tai ”Jesus Killing War” ei tältä tuotokselta löydy.

”Kathaarian Vortex” on saatekirjeen mukaan todiste siitä, että todellinen black metal on edelleen elossa. Jos näin on, niin allekirjoittanut ei ilmeisesti sitten vain ymmärrä todellista black metallia, sillä omiin korviini koko levy kuulostaa lähinnä vihaiselta mehiläislaumalta, jonka päälle huudellaan jotain epämääräistä. Pisteitä levylle on pakko antaa yksi hienojen muistojen herättämisestä eloon ja toinen säälistä, jos ei tosiaankaan vuonna 1994 perustettu orkesteri tämän parempaan pysty debyyttialbumillaan. Kiitos Apolokia, ja tavataan taas 17 vuoden päästä, silloin varmaan tulee best of -kokoelma.

2/10

Kappalelista:
1.Consolamentum
2.Post Kristus Daemonolatry
3.In Figuram Baphometis
4.Order of the Nine
5.Malignant Asphyxiation
6.Kathaarian Vortex
7.Signum Satani
8.Coil of Nihilism
9.Pure Imperial Darkness MMXII

http://www.facebook.com/Apolokia

Kirjoittanut: Riku Mäkinen