Apulanta
Suomen suosituimpiin bändeihin lukeutuva Apulanta vetää parhaillaan henkeä kahden loppuunmyydyn, Barona Areenalla kiskaistun ”Kosto Kaikista Vuosista” -keikan jälkeen. Lokakuussa 2014 alkanut ja keväälle 2015 jatkuva Revenge Of The A.L. People -kiertue pysähtyi myös Loimaan Seurahuoneelle, jossa Kaaoszine istahti Toni Wirtasen, Sipe Santapukin ja Ville Mäkisen kanssa saman pöydän ääreen puhumaan yhtyeen menneisyydestä, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta.
Tervehdys! Kertokaahan näin alkuun, että mitkä ovat tunnelmat bändissä tällä hetkellä?
Ville: Itse tulin viime toukokuussa bändiin ja haluaisin kiittää erityisesti Tonia ja Sipeä siitä, että ovat lähteneet mukaan tähän projektiin. Eihän tämä bändi olisi ilman minua lähtenyt tällaiseen nousuun.
Toni: Se on totta, uskomattomia nostoja ollaan saatu Mäkisen myötä. Tästähän on tulossa Ville Mäkinen & Apulanta, ”Karismaattinen Ville Apulanta-yhtyeineen esittää takavuosien hittejä”. Sipehän on ollut viime vuodet aika tyytymätön siihen, mitä musiikkiskene on tarjonnut. Nyt hän on jälleen tyytyväinen.
Sipe: Särökitara tuntuu kelpaavan ja se on hienoa.
Toni: Ja pakko vielä sanoa, että massiivisen hiphop-vyörytyksen jälkeen kitararokki tuntuu itseasiassa ihan raikkaalta.
Mainos päättyy
Apulannan suosio on pysynyt melko tasaisena ilman suurempia notkahduksia jo lähes 20 vuotta. Minkä te itse näette päällimmäiseksi syyksi tähän?
Sipe: Niin, sen kun tietäisin, niin patentoisin ja myisin kymmenillä miljoonilla levy-yhtiöille. Toni tietenkin tekee hyviä biisejä ja ehkä meillä on persoonina muutakin annettavaa kuin ihan sitä perusmuusikkoutta. Kenties ihmiset ovat sitä kautta löytäneet tarttumapintoja joihin samaistua ja peilata omaan elämäänsä. Tai sitten se on vaan yksinkertaisesti se, että tämä bändi on aina ollut meille paljon enemmän kuin harrastus tai työ, Apulanta on ollut aina elämäntapa johon on omistauduttu enemmän kuin täysillä. Jotkut ovat sanoneet, että me olemme yhtä kaukana trendikkyydestä ja hipsteriydestä, kuin junttiudesta. Ehkä se, ettei matki ketään, siinä on loppujen lopuksi aika paljon voimaa.
Ville: Minä pystyn uutena jäsenenä hieman objektiivisemmin ja ulkopuolelta tarkastelemaan asiaa. Mielestäni suurena syynä on se, että Tonilla on helvetin hyviä sanoituksia, joihin ihmiset pystyvät samaistumaan, koska niiden merkitys on jokaisen oman tulkinnan takana. Se yhdistettynä rehelliseen rokkiin on mielestäni aika hyvä paketti.
Kun suosio on kestänyt noinkin kauan, niin olette selkeästi tehneet paljon oikeita ratkaisuja uranne aikana. Mutta mitkä ratkaisut ovat sellaisia, jotka kaduttavat ja olisivat ehkä saaneet jäädä tekemättä?
Mainos päättyy
Toni: New Yorkissa olisi pitänyt soittaa paremmin vuonna 2000. Vai oliko se -99? Se on oikeastaan ainut. On tässä tietysti henkilökohtaisella puolella helvetisti sellaisia ratkaisuja, jotka olisi pitänyt tehdä toisin.
Sipe: Minä olen aina sanonut, etten kadu mitään, ainakaan mitä bändiin tulee. No, sen keikan olisi tosiaan voinut soittaa paremmin. Sinne oli Metallican management tullut paikalle varta vasten kun olivat kuulleet, että Apulanta on Skandinavian kovin bändi. Se keikka vedettiin kyllä niin huonosti, että hävetti. Ehkä meillä olisi kenties asunnot Amerikassa, jos olisimme vetäneet hyvin. Ehkä olisi jopa omat autot tallissa, ei tarvitsisi laina-autoilla pöristellä.
Toni: Haluammekin esittää julkisen anteeksipyynnön Villelle. Hän olisi päässyt paljon isompaan bändiin, jos olisimme soittaneet silloin hyvin.
Syksyllä julkaistulla ”Syytteitä ja Selityksiä” -kokoelmalla on mukana myös bändin debyyttialbumi ”Attack Of The A.L. People” uudelleen nauhoitettuna. Miksi levy päätettiin nauhoittaa kokonaan uudestaan?
Sipe: Ajatusta on pyöritelty jo tosi pitkään ja lätyn nauhoittaminen uudelleen olikin meille tosi hieno kokemus.
Toni: Sehän ei onnistunut ensimmäisellä kierroksella niin hyvin… Tai no onnistui joo, hyviä biisejä ja teki tehtävänsä, mutta se tuotantojälki ei ehkä ole oikein kestänyt ajan hammasta.
Millainen kokemus albumin nauhoittaminen oli Villelle uutena jäsenenä? Oliko levy kenties jo alkuperäisenä julkaisuajankohtanaan jollain tavalla merkittävä?
Mainos päättyy
Ville: Meillä oli ihan mahtavat studiosessiot, saimme tehtyä pohjatyöt tosi nopeasti. Oli sillä tavalla älyttömän kivaa, että biisit eivät rakenteellisesti muuttuneet juuri lainkaan. Enemmänkin tehtiin tuotannollisia asioita, siellä on sekä kontrabassoa että sähköbassoa. Jotkut biisit suorastaan vaativat kontrabassoa, joten sitä sitten laitettiin.
Levy ei sinänsä ollut aikanaan niinkään merkittävä, oma Apulanta-diggailu heräsi kunnolla vasta parilla seuraavalla levyllä. Toki siitä on nyt muutaman viime kuun aikana muodostunut hyvinkin tärkeä ja olen huomannut, että siellä on ihan järjettömän hyviä sovituksia ja sävellyksiä. Siellä on muutama biisi, jotka ovat vähän jääneet jo unholaan, joita ollaan nyt keikoillakin vedetty ja joiden hienouden on huomannut ikään kuin postuumisti.
Ville tuli tosiaan viime keväänä Apulannan basistiksi Sami Lehtisen poistuttua bändin riveistä. Samin edeltäjä Tuukka Temonen, joka ei juurikaan ole yhtyeen asioita kommentoinut poistuttuaan bändistä 2004, oli syksyllä useampaankin otteeseen julkisuudessa Apulantaan liittyen. Siinä vaiheessa kun basistin vaihtuminen tuli jälleen ajankohtaiseksi, niin tiedustelitteko Temosen kiinnostusta palata bändiin?
Toni: Sanotaanko näin, että Tuukan elämä on tänä päivänä hyvin eri tyyppistä, mitä tällainen rokkibändi vaatisi. Ja mitä taas tulee niihin kommentteihin julkisuudessa, niin se on sillä tavalla luonnollista kun meiltä tuli bändin uraa ruotiva kirja. Temonen on itseoikeutetusti oleellinen hahmo bändin historiassa ja on omalta äärettömän merkittävältä ja oleelliselta osaltaan ollut nostamassa orkesteria siihen pisteeseen, jossa se nyt on. Mitä sitten tulee basismiin, niin kyllä meillä oli aika selkeä visio Simon kanssa, että Mäkinen voisi olla meidän liiton miehiä. Että ei siinä tarvinnut Iittiin tällä asialla soittaa. Kyllä minä Tuukalle soitin ja kerroin, että tällainen liike ollaan tekemässä, mitäs olet mieltä, vaikka mitä vittua se hänelle toisaalta kuuluu. Mutta meillä on niin pitkä historia, ettei siitä pääse koskaan eroon. Eikä tarvitsekaan.
Sipe: Itsekin juttelin kyllä Tuukan kanssa aiheesta, mutta en tietenkään kysynyt häntä, eikä Tuukka näin olisi olettanutkaan. Kuten Toni sanoi, ei Tuukan elämä ole tänä päivänä sellaista joka sopisi rokkibändiin. Ja mitä tulee basistin pestaamiseen niin yhdelle soitettiin ja yksi sanoi kyllä. Se meni meidän kannalta sikäli hienosti, että saatiin se, joka olisi meidän mielestämme täydellinen bändiimme basistiksi. Villen edellisen bändin näkemisen vaikutti tosi paljon tähän ajatukseen. Katsottiin että jumalaude kun jätkä vetää hienosti.
Toni: Villeähän kuullaan jo meidän aikaisemmillakin levyillä 2000-luvun alkuvuosilta, sillä tavalla se oli aika helppo valinta. Ei tähän bändiin voi ihan puskista vetää jotain ihan uutta jullia. Täytyy nyt toivoa että tämä kestää, kun meiltä alkaa kaverit loppumaan.
Ville: Minun oli sillä tavalla helppo tulla mukaan, kun tunsin jätkät jo entuudestaan. Tonin kanssa me pyörittiin vuosituhannen taitteessa tosi paljon yhdessä, oltiin melkein jopa bestiksiä silloin. Minä kävin Apulannan levyillä soittamassa ja Toni oli puolestaan Bomfunk MC’s:in keikoilla mukana. Minähän olin Apulannan kanssa ensimmäistä kertaa lavalla Plastik-levyn julkkarikeikkalla Tavastialla soittamassa synaa. Meikäläisen mediaan tuleminenhan oli tällä kertaa aivan mahtava, sehän tuli sellaisella otsikolla kuin ”Bomfunk MC’s -pörröpään hurja muodonmuutos!”.
Ari Väntäsen kirjoittama kirja ”Kaikki Yhdestä Pahasta” ilmestyi viime elokuussa. Kuinka pitkä projekti kirjan tekeminen oli?
Sipe: Kaksi vuotta siinä meni, kyllä sitä hiottiin todella hartaasti ja antaumuksella. Käytiin arkistomateriaalit läpi tosi tarkasti, haettiin niitä ullakoilta ja erinäisistä kellareista. Kyllä siihen nähtiin tosi paljon vaivaa, toki ylivoimaisesti isoimman työn teki kirjailija itse, mutta kyllä me Tonin kanssa pyrimme auttamaan niin paljon kuin mahdollista antamalla taustatietoa asioista.
Edellinen studioalbuminne ”Kaikki Kolmesta Pahasta” ilmestyi maaliskuussa 2012, missä vaiheessa on lupa odottaa uutta levyä?
Toni: Levy-yhtiön edustaja soitti taannoin ja kysyi, että ”mitenkäs se levy, sehän on keväällä tulossa”, se oli studiot sun muut jo varannut, että nyt sitten tehdään. Toimihenkilöt painostavat koko ajan.
Sipe: On meillä jo aika monen biisin aihioita treenailtu ja demotettukin jo, mikä on meille tosi harvinaista. Yleensähän me ei demoteta.
Toni: Itseasiassa tein eilen demokappaleen ja ihan sellaista perus keskivertoa koitin, mutta nyt taisi kyllä tulla hitti. Se on kyllä mauton, mutta nyt on tulossa sellaista että kyllä voidaan jo tilata uudet autot.
Tokihan Kaaoszinen lukijoiden suosikkiohjelma eli Vain Elämää pitää myös käsitellä. Pitikö mukaan lähtemistä harkita pitkään?
Mainos päättyy
Toni: Kyllä siinä puolisentoista vuotta meni, mutta sitten ajattelin että onhan se perkeles kun on Loirit ja vehkeet ja systeemit, niin ilman muuta. Se ei ole kyllä harmittanut yhtään, tietäen minkä tiedän nyt niin vituttaisi jos en olisi mennyt. Ja olihan se hienoa tutustua kollegoihin, enhän minä tunne ketään musaihmisiä. Simo tuntee paljon enemmän, hänhän pyörii tähtien kanssa.
Ville: Kyllä minä aluksi hieman ihmettelin, kun kuulin Tonin osallistuvan. Mutta mielestäni hänen argumenttinsa oli rehellinen ja tyhjentävä, eikä minulla ollut mitään kysyttävää sen jälkeen. Toni sanoi: ”Kyllä tämä vähän ahdistaa, mutta menen sinne koska Loiri”. Sen jälkeen totesin vaan, että okei, ymmärrän täysin.
Millaisen vastaanoton ohjelmaan osallistuminen sai fanien keskuudessa? Onko osa faneista kenties hylännyt bändin tai onko toisaalta tullut uutta yleisöä?
Toni: Minä koen, että monet olivat siitä ihan vilpittömästi mehuissaan. Meillehän on jo sitten ensimmäisen EP:n, vuodesta -93, jengi mussuttanut, että taas olemme myyneet itsemme, ennen oli hyvä mutta enää ei ja muuta vastaavaa. Kyllähän tämä bändi on hylätty niin helvetin monta kertaa, ettei sillä ole enää mitään väliä, eikä sellaisia voi edes miettiäkään. Ennen ei ole myyty jäähalleja tuplana loppuun, että jos se on ohjelman syytä niin ei vituta yhtään. Kyllä minä silti väittäisin, että ne tyypit jotka niitä lippuja sinne halliin jonottivat, ovat niitä samoja jotka ovat olleet kohta sen 20 vuotta kelkassa.
Sipe: Enemmän olen nähnyt sellaista, että niin sanotut uinuvat fanit ovat heränneet. Sellaiset, jotka ovat joskus 10-15 vuotta sitten fanittaneet, sitten on tullut kenties perhe, jälkikasvua, kaikenlaista aikaa vievää touhua ja ihanuutta mitä peruselämään kuuluu. Niitä tyyppejä on näkynyt keikoilla jonkun verran, joilla se kipinä on syttynyt uudestaan.
Haastattelu: Toni Lehtonen