Apus – Elämä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.6.2013

apus - elämäVaasasta nousee demoarvosteluun Apus uuden ”Elämä”-demonsa turvin. Tyylisuuntana on suomeksi laulettu metalli. Demoa kuunnellessa voisi epäillä, että bändi on kuunnellut erästä lemiläistä bändiä.

”Elämä”-demo pamahtaa varsin hyväsoundisesti käyntiin. Äänityksiin on panostettu ja soittimet jytisevät mukavasti. Soittimet ovat tasapainossa keskenään, ja varsinkin syntikoille on annettu kivasti tilaa. Eivät ole menneet rahat hukkaan studioreissulla.

Stam1nan vaikutteet kuulee helposti, kun kuuntelee bändin demoa. Maneereja on lainattu niin laulajalle, kitaristille kuin biisien tekoonkin. Simppeleihin biiseihin on haettu monipuolisuutta äkkiväärällä riffittelyllä ja tarttuvilla kertosäkeillä. Soitannollisesti meno on lähes Stam1nan tasoa, mutta mikin varressa jäädään kauaksi taakse. Vokalisti ei ole puhtaissa osuuksissa ihan parhaimmillaan, joskin huutolaulanta toimii jo paljon paremmin. Laulusta puuttuu voimaa, ja sanoituspuolellakin tarvittaisiin enemmän iskevyyttä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ihan kokonaan lainailuksi ei mennä, sillä omaa soundia on koetettu hakea. Silti joukossa on myös biisi kuten ”Täydellistymä”, joka kuulostaa Stam1nan jämäbiisiltä ”UKK”-levyn ajoilta. ”John Doe” menee myös samaan kastiin, joten siksi demon kaksi omaperäisempää biisiä toimii parhaiten. Varsinkin ”Elämä”-biisissä on todella veikeitä riffejä, jotka jäävät soimaan päähän.

Haluaisin kovasti antaa Apusille enemmän pisteitä hyvistä soundeista ja taidokkaasta soitosta, mutta on pakko verottaa tuosta Stam1na-lainailusta. Onhan se hyvä, että on vaikutteita, mutta jossain vaiheessa kivat pikku tribuutit muuttuvat pirun ärsyttäväksi. Rohkeasti vain hakemaan sitä omaa juttua, niin pisteet kohoavat silmissä.

6/10

Kappalelista:
01. Elämä
02. Täydellistymä
03. John Doe
04. Kuuleeko Kukaan?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.mikseri.net/artists/apus.138129.php

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat