Arch Enemy Suomeen huhtikuussa

Melodista death metallia soittava ruotsalainen Arch Enemy saapuu huhtikuun 13. päivä klubikeikalle Helsingin Tavastialle. Lue lisää nähdäksesi virallinen tiedote asiasta.

Arch Enemyn debyyttialbumi ”Black Earth” julkaistiin jo vuonna 1996, mutta todellinen läpimurto tapahtui viittä vuotta myöhemmin, jolloin bändin nykyinen vokalisti Angela Gossow liittyi yhtyeen riveihin. Kokoonpanon muutoksen jälkeen Arch Enemyn tunnistettavin ominaispiirre onkin ollut Gossown jyräävä laulu, joka ei häviä tippaakaan miespuolisten kollegoidensa huudolle. Seitsemän pitkäsoittoa julkaisseen yhtyeen viimeisin albumi ”Rise of the Tyrant” ilmestyi syyskuussa 2007.

Edellisen kerran Arch Enemy nähtiin Suomessa Helsingin ja Tampereen Jäähalleissa yhdessä Machine Headin ja Triviumin kanssa. Juuri ennen Helsingistä starttaavaa Euroopan kiertuetta bändi vierailee Japanissa ja lähiaikoina on luvassa myös brittirundi Opethin seurassa.

Konsertin 20 euroa maksavat ennakkoliput tulevat myyntiin Tiketin toimipisteisiin torstaina 27.2.2008. Mikäli lippuja jää jäljelle, myydään niitä ovella 22 eurolla. Ovet avataan klo 20.

Kommentoi julkaisua