Arch Enemy tammikuussa Helsinkiin

Kirjoittanut Teemu Hakala - 4.10.2011

Yhden Tuska-festivaalin suurimmista yleisömääristä vetänyt ruotsalainen Arch Enemy palaa Suomeen ensi vuoden alkupuolella. Kesällä uuden albuminsa julkaissut death metal -bändi esiintyy Helsingin The Circuksessa tiistaina 31. tammikuuta. Arch Enemyn lämppäreiksi ovat vahvistuneet kotimaisen metallin kärkinimet Profane Omen ja Omnium Gatherum. Konsertin liput tulevat myyntiin perjantaina 7. lokakuuta.

Arch Enemyn tuoretta ”Khaos Legions” -albumia saatiin odottaa useampi vuosi, kun yhtye piti omien sanojensa mukaan luovaa taukoa. Tosin ”tauko” piti sisällään ahkeraa kiertämistä keikoilla, yhden live-albumin sekä ”The Root of All Evil” -kokoelman julkaisua. Bändi kuitenkin asteli studioon erittäin valmiina nauhoittamaan uutta materiaalia ja tuloksena syntynyt ”Khaos Legions” on kerännyt kehuja ympäri maailmaa. Suomessa levy nousi julkaisuviikollaan hienosti albumilistan yhdeksänneksi ja pysytteli listalla nelisen viikkoa. Kesällä Arch Enemy veti lavan eteen monituhatpäisen yleisömeren yhtenä helteisen Tuska-festivaalin pääesiintyjistä. Tammikuussa yhtye tavoittaa varmasti yhtä höyryävän kuuman tunnelman odotetulla klubikeikallaan The Circuksessa.

Profane Omen on lukeutunut jo vuosia kotimaisen metalliskenen kiinnostavimpaan etujoukkoon. Bändin uunituore ”Destroy!”-albumi on löytynyt levykaupoista viime viikosta lähtien ja veikkaukset listamenestyksen suhteen ovat jo korkealla. Levynjulkaisun myötä Profane Omen tekee syksyllä myös laajamittaisen Suomen-kiertueen. Omnium Gatherum julkaisi ”New World Shadows” -albuminsa keväällä ja se nousi Suomen albumilistan viidenneksi ja Rumba-lehden listan ykköseksi. Bändi aloitti levynjulkaisun jälkeen tiukan keikkaputken, joka on vienyt yhtyeen Suomen klubikeikkojen lisäksi muualle Eurooppaan sekä festareille. Omnium Gatherum valmistautuu parhaillaan kuun lopulla alkavaan Euroopan-kiertueeseen, jolla bändi keikkailee mm. Dark Tranquillityn kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKKA:
Ti 31.1.2012 Helsinki, The Circus

LIPUT:
alk. 28,50 € (ovelta 32 €), K-18
Myyntiin pe 7.10.2011 klo 9.00

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat