Archie Cruz pahoittelee ”Lainsuojattomat” -videosarjaansa somessa: ”Kuningas alkoholi otti vallan”
Julkaisimme sivustollamme eilen uutisen, jossa kerroimme TV:ssä parhaillaan pyörivässä Selviytyjät Suomi -sarjassakin esiintyvän Arttu ”Archie Cruz” Kuosmasen aloittaneen YouTubessa ”Lainsuojattomat” -nimisen videosarjan yhdessä vuoden 2019 Big Brother -voittaja Kristian Heiskarin kanssa.
Videosarjaa kaksikko markkinoi ”kansainvälisen rokkarin ja kaljaan menevän koko kansan sekatyömiehen vapaamuotoisena keskusteluohjelmana, josta on lupa pahoittaa mielensä.” Kuosmanen totesi ohjelman sittemmin poistetussa ensijaksossa ”sekoilevan, eikä oikeastaan tekevän mitään.”
Lähetyksessä Archie Cruz sadatteli odottaneensa yhtyeensä ”Moonchild” -singlen yltävän parempiin myynti- ja streamauslukemiin, mutta kuittasi kaksikon keskittyvän musiikin sijaan mielummin ”viinaan, huoriin ja huumeisiin”:
”Mun mielestä se on vitun kova biisi, mut ei se kyllä lähteny niin paljon kun mä oisin halunnu… lisää jekkua.”
Myös suomalaisen tubettaja Tuure Boeliuksen kustannuksella lähetyksessä kyseenalaiseen sävyyn vitsaillut Archie käänsi huomionsa entiseen Santa Cruz -kitaristi Joonas Parkkoseen, joka on yhtyeestä poistumisensa jälkeen toiminut tuottajana useilla kotimaisilla rock- ja popjulkaisuilla:
”Siis Joonas Parkkonen. Fuck you, Joonas Parkkonen. I challenge you to a fight. Joonas Parkkonen on nykyään vitun läski tuottaja, ja mä oon vieläkin ’rock star’. Fuck you man, i won. Jos sä haluut haastaa…”
Heiskari kieltäytyi lähetyksessä kommentoimasta aihetta. ”Me otetaan yhdeksän erää. Mä lupaan, et ensimmäinen erä – knockout” Archie totesi ”haasteessaan.” Nähtävästi päihtynyt laulaja ”vitsaili” lähetyksessä myös soittavansa ”plugilleen”, arkikielessä huumediilerilleen.
Archie pyyteleekin nyt sanomisiaan anteeksi sosiaalisen median kanavillaan, ja ”Lainsuojattomien” ensimmäinen jakso on poistettu YouTubesta. On todennäköistä, ettei odotettua toista jaksoa nähdä koskaan:
”Pieni väliintulo eiliseen YouTube-liveen liittyen: käyttäydyin asiattomasti teitä kaikkia katsojia kohtaan, sekä tein itsestäni taas täysin pellen. Täten video on nyt poistettu ja haluun välittää kaikille teille pahoittelut joita käytökseni loukkasi, se ei ollut tarkoitukseni. Hjumorintajuni saattoi mennä skidisti over the limit. Toivottavasti, ette kuitenkaan ota kaikkea niin tosissaan. It’s entertainment, toisesta sisään ja toisesta ulos. Vanha ystäväni Kuningas Alkoholi otti vallan ja loppu on historiaa. Vielä erityisesti haluan sanoa, että olen erittäin pahoillani mitä lauoin Joonas Parkkosesta, ja se oli todella ala-arvoista, sorry Johnny u know i love you. Tsemppiä kaikille maanantaihin ja mennään eteenpäin. Peace.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Voit katsoa jakson täältä: