Arcturus, Vulture Industries, Woland @ Nosturi, Helsinki 7.2.2015

Arcturus_nosturi_07022015_02Ulkona riehuvasta myrskystä huolimatta oli Nosturin oven taakse pakkautunut kiitettävä joukko yleisön edustajia tarkoituksenaan todistaa norjalaisen Arcturuksen paluuta areenoille. Vaikka aikaisemmasta vierailusta oli vain reilut parisen vuotta, oli viimeisimmästä julkaisusta tullut jo kuitenkin kuluneeksi pyöreät kymmenen vuotta ja vihjailut uuden materiaalin esittämisestä oli varmasti saanut kuulijakuntaa kiinnostumaan entisestään bändin näkemisestä livenä. Pääesiintyjän kelkkaan oli lyöttäytynyt niinikään norjalainen Vulture industries sekä suomalainen, kohtalaisen paljon viime aikoina näkyvyyttä saanut, Woland.

Woland_nosturi_07022015Aikatauluissa ei turhia himmailtu, ja jo tunti ovien aukaisemisen jälkeen lavalle kipusi mainittu suomalaisorkesteri. Yhtyeen ulosanti oli selkeästi kaksijakoista, jossa toista puolta hallitsi raskaampi ja tummanpuhuvampi toteutus, joka voitaisiin suoraviivaisuutensa ja raakuutensa puolesta samaistaa vaikkapa uudempaan Satyriconiin. Tämän kanssa taas vuorotteli melodisempi osasto, joka maalaili melankolisia äänimaisemia kuin rosoisemman elementin kontrastiksi, mikä toi mieleen metalliaikojensa Empyriumin. Välillä esiin pulpahti jopa progemaisia sooloiluja kielisoittimien osalta ja välissä tipahdettiin jopa pelkän pianon esittämän minimalistisuuden maailmaan. Laulaja oli myös vakuuttava ja korosti hyvin taustaansa sen vaatimilla tavoilla. Toimiva avaus tätä kolmen koplaa esittelevässä keitoksessa.

Vulture_Industries_nosturi_07022015Pienen tauon jälkeen lavan valtasi illan ensimmäinen norjalais-kavalkadi Vulture Industries valkoisiin kauluspaitoihin ja henkseleihin sonnistautuneena. Bändin esittämää avantgardistista tulkintaa on hieman vaikea kuvailla: Itse voisin ehdottaa jonkinlaista Gojira meets Primordial-tyyppistä vertausta, mutta sekin antaa vain viittauksen siitä kokonaisuudesta, jota yhtye edustaa. Pääpaino oli kuitenkin siinä, että musiikkia dominoi hyvin vahvasti puhdas laulu, jota vahvaääninen laulaja Bjørnar Nilsen päästeli ilmoille. Tämä oli varmasti suurin syy miksi nostin irlantilaisen viittauksen vertaukseeni, sillä kovin monissa metallibändeissä ei ole tavattavissa näin karismaattisia ja vahvoja, puhdasta ilmaisua harjoittavia, persoonallisuuksia. Musiikillisesti yhtyettä on hieman hankala määritellä, mutta yleislinja on ehdottomasti modernimpaan metallimusiikin suuntaukseen kuuluva, joka kosiskelee aika ajoin arytmiikkaa ja progressiivisiakin elementtejä, jotka laulaja sitten taas palauttaa maan pinnalle. Yhtye oli lavalla hyvin energinen ja laulaja kiipeili milloin pa-laitteiston päälle, milloin taas seikkaili yleisön seassa. Esityksen päätti vanhempi ralli ”A Path of Infamy ” vuoden 2007 ”The Dystopia Journals”-levyltä, joka sopi paikalleen täydellisesti ollessaan hyvin Arcturus-vaikutteinen kappale viuluineen, Garm-tyyppisine vokaaleineen ja piano-introineen, unohtamatta lopun jammailuosuutta.

Viimein tuli aika illan pääesiintyjän astua näyttämölle ja setti alkoi, kenties ei suureksi yllätykseksi, uudemmalla materiaalilla. Pian kuitenkin palattiin takaisin Garm-aikakauteen, kun ilmoille kajahti ”Sham Mirrors”-levyn kakkosraita ”Nightmare Heaven”. Yhtyeellä oli mukanaan myös vanhan kokoonpanonsa lisäksi viulisti, mikä toi mukavasti elävämpää tunnelmaa Sverdin luonnollisesti synteettisempään soundiin. Tämän jälkeen odotus palkittiin, kun ilmoille kajahti ensiesityksenä uusi kappale tulevalta levyltä, nimeltä ”Arcturian Sign”.

Se esitteli tuttua linjaa tunnelmallisena kokonaisuutena esitellen niin Vortexin korkeampaa äänialaa kuin Hellhammerin basaritykitystäkin. Viulu oli otettu myös selkästi huomioon kantavana elementtinä, mikä toimi hyvin dynaamisesti muiden soittimien kanssa. Tämän jälkeen palattiin klassiseen materiaaliin ”La Masquerade Infernale”-levyltä ja ilmoille kajahti loistava ”Painting My Horror”. Tämä vanhempi materiaali toi myös ilmi laulajan uskomattoman kyvyn esittää kummatkin, niin itsensä kuin Garmin, lauluosuudet vuorotellen. Ei varmasti temppu, joka kovin monelta onnistuisi. Tätä seurasi uudempi, hieman hidastempoisempi ”Deamonpainter” sekä ”Masqueraden” raidat ”Alone” ja legendaarinen ”Chaos Path”. Nämä toteutettiin yhtä saumattomasti kuin edeltäjänsäkin, ottamatta ehkä huomioon rumpujen pienimuotoista jyräämistä soundiosastolla. Seuraavaksi kuultiin vielä toinenkin julkaisematon ”The Code”-nimellä kulkeva kappale, Arcturus_nosturi_07022015_01joka esitteli tulevan levyn linjaa hyvin samalla tavoin kuin edeltäjänsäkin. Lisäksi kuultiin vielä mm. ”Hibernation Sickness Complete”, loistava ”Master Of Disguise” sekä kiinnostava kolmen kappaleen combo, jonka muodostivat ”Aspera Hiems Symfonia”-levyn kappaleet ”Wintry Grey” ja ”Du Nordavind” sekä mm. ensimmäisellä demolla ja ”My Angel” EP:ltä löytyvä ”Morax”. Viimeisenä vetona kuultiin vielä ”Shipwrecked Frontier Pioneer”.

Vaikka pääesiintyjä jättikin edeltäjänsä varjoonsa, oli kolmikko mielestäni silti hyvin valittu. llan aloittaja esitteli tunnelmallisemmassa tulkinnassaan Arcturukseen samastettavia elementtejä, kun taas Vulture Industries jakoi avantgardemaisuuden materiaalissaan yleisesti. Puhtaaseen ääniasuun varustautunut laulaja myös komppasi pääesintyjältä tuttua linjaa ja varsinkin yhtyeen vanhempi materiaali heijasteli hyvin sitä, mitä piti tuleman heidän jälkeensä lavalle. Kokonaisuus oli selvästi nautittava niin kriitikon kuin yleisönkin näkökulmasta ja myös artistit vaikuttivat ilmeisen tyytyväisiltä saamaansa vastakaikuun. Tämä juuri osoittaa, että pienellä suunnittelulla kokonaisuus saadaan noudattamaan yhtenäistä linjaa, samalla esitellen jokaiselle jotakin. Miellyttävä kokemus kaikenkaikkiaan.

Kirjoittanut: Tuukka Franck
Kuvat: Toni Kärkkäinen
Live-video: kettubwoi (Youtube)

Kommentoi julkaisua