Ärhäkän aurinkoinen punk rock voi hyvin – arviossa Rancidin ”Tomorrow Never Comes”
Bay Arean Berkeleyn-kaupungin ska punk -menestyjiin kuuluvan Rancidin kymmenes albumi, ”Tomorrow Never Comes” on eräs kuluvan kesän toimivimpia soundtrackeja. Veteraaninelikon soitosta on häipynyt sivummalle kiltihkö ja leikkisä ska-piirre melodisen punkin ja jopa hardcoremman rypistyksen rinnalta. Laadultaan biisit ovat järjestään kelvollisen paremmalla puolella, osa vielä sitäkin parempia. Tasaisesti minuutin kestosta reilun kahteen ja puoleen minuuttiin kellottavien kappaleiden yleisilme on yllättävän reipas, vaikka yhtye ei olekaan luopunut roolistaan olla se ysärin skeittipunk-skenen kantaaottavimmista vastarannan kiiskistä.
Vuonna 2006 yhtyeeseen liittyneen rumpalin Branden Steineckertin ja yhtyeen perustajarinkiin kuuluvan basistin Matt Freemanin jämerästi yhteen ja omintakeiseksi jalostunut rytmityö on yhtyeen tunnusmerkkien mukaisesti tiukkaa. Tällä kertaa kalifornialaisyhtyeen aurinkoisia sävelkulkuja helposti loihtiva soitanta on astetta suoraviivaisempaa, jopa aggressiivisempaa. Kitaristi-laulajakaksikko Lars Fredriksen ja Tim Armstrong hoitaa tonttinsa erinomaisten keulamiesten lailla, joskin etenkin tuhdinpuoleisesti parroittuneen Armstrongin vokaalisuorituksissa on aistittavissa lievää sedittymisen mukanaan tuomaa löystymistä.
Albumin avauspuolen parhaimmistoon kuuluvat eittämättä komeasti raikuva melodialinjojen voimaa kajahtava albumin avaava nimikkobiisi, energisesti kirmaavat irkkupunk-mallinen ”Devil In Disguise”, ”New American”, ”The Bloody & Violent History” ja ”It’s A Road To Righteousness”. Albumin B-puolen valttikortteja ovat puolestaan upeilla melodisuuksilla varustetut ”Prisoners Song” ja ”Hear Us Out” sekä hienoista Motörhead-murjontaa tarjoileva ”Magnificent Rogue” ja Freemanin ilmeikkään bassottelun esiin tuovat ”One Way Ticket” ja ”Eddie The Butcher”.
Mainos päättyy
Rancid osoitti vast’ikään Hyvinkään Rockfestissa olevansa edelleen erinomaisessa live-iskussa, ja mainio ”Tomorrow Never Comes” -albumin nimikkokappale olikin päätynyt keikan ja kiertueen settilistaan. Yhtyeen liveotteista välittyi erityisesti usko ja luotto omiin tuoreempiinkin numeroihin, mikä ei ole kolmisenkymmentä vuotta takaperin parhaat suosionpäivänsä nähneeltä yhtyeeltä mitenkään itsestäänselvää.
