Ärhäkkää ja kaoottista, mutta turhan monotonista – arviossa Necrowretchin neljäs teos ”The Ones From Hell”

Maailmalla alkaa olla niin paljon ”necro”-sanalla alkavia yhtyeitä, ettei kohta pysy täysin kärryillä, mikä on mikäkin. Ranskan versio Necrowretch on vuonna 2008 perustettu kokoonpano, joka tarjoaa omien sanojensa mukaan saatanallista kuolonmetallia. Levyjulkaisuja on pyöräytetty kolme kappaletta, ja neljäs kokopitkä ”The Ones From Hell” on tulossa tämän vuoden talviaikaan, ystävänpäivänä.

Albumi kuulostaa paljolti siltä, mitä ensivaikutelma antaa ymmärtää. Meno on suoraviivaista, likaista ja ärhäkkää rallia koko rahan edestä. ”The Ones From Hell” -levyn musisointi ja bändin johtohahmon Vladin vokaalityöskentelyt muistuttavat jonkin verran Deiphagon kaoottista sanomaa. Kevyempää ja niin sanottua herkempää puolta on turha etsiä tältä julkaisulta.

Paikoin tällainen satanic death metal -meininki ei kuulosta hullummalta vaihtoehdolta, mutta ”The Ones From Hell” -levyn ongelmat piilevät pitkälti monotonisissa sävellystöissä. Puuduttavat raidat toisensa perään kuulostavat suurimmaksi osaksi samalta tai yksitoikkoisilta. Samaan soppaan mahtuvat ylipitkät sovitukset ja kaoottinen meno. Viimeistään levyn loppupuolella tuntuu, että edellinen raita soitetaan ikään kuin uudestaan. Julkaisusta on paha lähteä poimimaan mitään mainitsemisen arvoista, mutta poikkeuksena ”The Ones From Hell” ja ”Darkness Supreme” erottuvat jotenkuten muiden pyörremyrskyjen joukoista.

Tämä albumi tuskin herättää uusien kuuntelijoiden mielenkiintoa, mutta ehkä vanhat ja erittäin vannoutuneimmat saavat sitä, mitä haluavat. ”The Ones From Hell” on aikamoinen pannukakku, joka unohtuu omalta osaltani aika nopeasti. Omalla vastuulla saa tutustua kyseiseen lättyyn, mutta älkää odottako liikoja.

6-/10

Kappalelista:

1. Pure Hellfire
2. Luciferian Sovranty
3. The Ones from Hell
4. Absolute Evil
5. Codex Obscuritas
6. Darkness Supreme
7. Through the Black Abyss
8. Necrowretch

Necrowretch Facebook

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Kommentoi julkaisua