Arkistojen helmet: Linkin Park – Hybrid Theory (2000)
Linkin Parkin esikoislevy, vuonna 2000 julkaistu ”Hybrid Theory” oli aivan käsittämättömän suuri hitti. Yhtyeen yhdistelmä räppiä, nu metalia ja elektroa osui niin suuren kuulijakunnan makuhermoon, että noin 15 vuodessa levyä on myyty pelkästään Yhdysvalloissa raipakkaat kymmenen miljoonaa kappaletta. Sen suosio rakentui neljän suuren radiohitin, ”Papercutin”, ”Crawlingin”, ”One Step Closerin” ja ”In The Endin” pohjalle, mutta omissa muistikuvissani levy on tasalaatuisen hyvä kuuntelukokemus eikä neljä hittiä ja kahdeksan filleriä.
Suurin ongelma koko nu ja rap metalin buumissa 1990- ja 2000-lukujen taitteessa on se, että bändit eivät ole kestäneet aikaa kovin hyvin vaan Limp Bitzkit ja kumppanit hävettävät nykyään. Nu metal, etenkin kun siihen yhdistettiin räppiä, jakoi metallisydämet rajusti kahteen leiriin, mutta vaikka musiikin laadusta olisi mitä mieltä, se toimi porttina iättömämmän metallin pariin; vaikka valtaosa nu metalista kuulostaa nyt typerältä ja vanhentuneelta, reilut 15 vuotta sitten kaikki oli uutta, jopa pelottavaa (ainakin muistan vanhempieni kauhistelleen). Muistutan jälleen: ”Hybrid Theory” myi kymmenen miljoonaa kappaletta yksistään Yhdysvalloissa, joten mistään marginaali-ilmiöstä ei ollut kyse.
Mainos päättyy
Kaikesta varoittelustani ja valittelustani huolimatta joudun myöntämään, että kun tätä tekstiä varten kuuntelin ”Hybird Theoryn” ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen, se toimi eikä horjunut omilla jaloillaan. Se on kokonaisuutena hieman turhan tasapaksu, ja osasta kappaleista kuulee, että ne ovat filleriä, mutta pääosaltaan angstin täyttämä ja skrätsäyksellä maustettu nu metal toimii. Ymmärrän toki, miksi levy ja yhtye saavat vihaa niskaansa – kuten sanottu, musiikki on angstilla täytettyä ja skrätsäyksellä maustettua nu metalia, jossa vielä kaiken hyvän lisäksi räpätään – mutta jos ”Hybrid Theoryn” kuuntelee avoimen mielin, se ei ole ollenkaan hassumpi. Esimerkiksi ”Points of Authority” on sanalla sanoen hyvä biisi, eikä kyseessä ole edes mikään hittibiiseistä.
”Hybrid Theory” on vihainen levy kaikesta angstistaan ja räpistään huolimatta. Tärkein syy, miksi levy tuntuu vaaralliselta ja aidosti kiukkuiselta sekä toisaalta on kestänyt vuodet näinkin hyvin, on osaltaan solisti Chester Benningtonin ansiota. Jos hän laulaisi jossakin toisessa, vähemmän menestyneessä ja kontroversiaalissa yhtyeessä, hänet nostettaisiin useammin esiin, kun puhutaan parhaista nykymetallisolisteista. Hän pääsee hempeästä tunnelmoinnista rääkymistä lähentelevään raspilauluun (esimerkiksi ”Crawlingissa”) luontevasti, ja molemmat ääripäät toimivat.
Sittemmin Linkin Park irtautui metallista ja lopulta myös rockista, ja 2010-luvulle tultaessa mitään alkuperäisestä vimmasta ei ollut enää jäljellä. Yhtye yritti uusimmalla levyllään ”The Hunting Party” (2014) palata lähemmäs juuriaan, mutta homma ei enää toiminut, ei sitten millään. Kuuntelin kiusallani tätä tekstiä valmistellessani vuoden 2012 ”Living Things” -levyltä löytyvän ”Burn It Downin”, ja jos en olisi tiennyt, en olisi uskonut kuuntelevani Linkin Parkia vaan jotakin geneeristä angstista elektroa. Onneksi ”Hybrid Theory” on sellainen kuin se on, koska moni asia (alkaen muusikoiden tienesteistä) olisi muuten voinut olla hyvin toisenlainen.
Post Scriptum / Jääviysvaroitus
Kun mainitsin alussa, että monille Linkin Parkin kaltaiset yhtyeet olivat tärkeitä portteja paremman ja perinteisemmän metallin maailmaan, tiedän tasan tarkkaan, mistä puhun: olin esiteini-ikäinen, kun kuulin ”One Step Closerin” musiikkivideokanavalta. Pakkohan se levy oli hankkia, niin päheää touhua se oli – yksi niistä kymmenestä miljoonasta myydystä levystä kuului minulle. Kuuntelin levyä aikani, mutta alle vuodessa se oli unohtunut kuuntelemattomana levyhyllyn perukoille. En tiedä, missä se levy nykyään on. Muistan elävästi, että minulla oli matkapuhelimessani (Nokian 3330) soittoäänenä ainakin vuoden verran ”In the End”. Todellinen metalliherätykseni tapahtui pian tämän jälkeen, mutta luulen, että Children of Bodomin Alexi Laihon rääkymiset eivät olisi uponneet yhtä hedelmälliseen maaperään, jos Linkin Park ei olisi muovannut sitä aiemmin.
Kirjoittanut: Aleksi Peura
Mainos päättyy