Arkistojen helmet: Sabaton – Primo Victoria (2005)

Kirjoittanut - 13.12.2015

Sabaton - Primo VictoriaOli aika, jolloin pidin Sabatonia yhtenä suosikkibändeistäni. Yhtyeen musiikissa on tenhoa; yksinkertaista, hyvin tehtyä ja voimaannuttavaa melometallia ei ole koskaan liikaa. Parhaimmillaan yhtyeen sävellykset ovat erinomaisia, ja jopa yhtyeen heikommista tuotoksista on mahdollista löytää oivaltavia ja päräyttävän onnistuneita metalliralleja. Tahdon sinun, armas Lukija, muistavan tämän, kun sanon mitä sanon – loput tästä tekstistä ei ole yhtä kilttiä ja ymmärtäväistä.

Sabatonin kappale ”Primo Victoria” oli ensimmäinen biisi, jonka yhtyeeltä kuulin. Olin tuolloin herkässä teini-iässä, jossa Korkeajännitykset olivat kirjallisen sivistykseni helmiä ja historia tarkoitti toisen maailmansodan tapahtumien ulkoa opettelua. Sabaton oli täydellistä taustamusiikkia, aitoa korkkariheviä siihen hetkeen elämässäni, mutta mitä enemmän olen perehtynyt metallilyriikan ja historian saloihin, sitä paremmin olen huomannut, kuinka vähintäänkin ontuvasti yhtyeen suurin tavaramerkki on toteutettu.

Minulla on kolme ongelmaa Sabatonin sanoitusten kanssa, joista voit olla samaa tai toista mieltä kanssani: 1) lyriikka on lyriikkana huonoa; 2) historia on huonoa ja värittynyttä; 3) yhtye rahastaa hävyttömästi eri kansojen nationalistisella mytologialla. Käsittelen näitä kaikkia kolmea ongelmaa erityisesti ”Primo Victoria” -levyn mutta myös koko Sabatonin diskografian kontekstissa, sillä kaikki, mitä sanon vaikka huonosta laiskasta sanoitustyöskentelystä, pätee tismalleen samalla tavalla uusimpaan ”Heroes”-levyyn (2014) kuin kymmenen vuoden takaiseen esikoislevyyn.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lyriikan on tarkoitus olla runollista, lyyristä, ja sen on tarkoitus maalata mielikuvia, jotka ovat jokaiselle kuulijalle uniikkeja mutta kuitenkin pääpiirteissään yhteneviä kaikkien kesken (tämä pätee enemmän tai vähemmän kaikkeen tarinankerrontaan). Perinteisesti metallilyriikkaa on (usein syystäkin) pidetty typeränä uhoamisena ja lapsellisena pullisteluna, mutta tämä ei ole koskaan pitänyt täysin paikkaansa: jo 1980-luvulla Queensrÿchen kaltaiset bändit kirjoittivat sanoituksia, jotka puhuttelevat melkein 30 vuotta myöhemminkin ja joilla ei ole rock-runouden kärkikastissa mitään hävettävää. Sittemmin Insomniumin ja Deathin kaltaiset yhtyeet ovat vieneet ilmaisun täysin uusille asteille.

Jokaista ”Operation: Mindcrimea” (1988) ja ”Above the Weeping Worldia” (2006) kohti on kuitenkin tusinoittain manowareja, sabatoneja ja niiden klooneja. Näistä jälkimmäisen lyriikka on toteavaa, kykenemätöntä maalaamaan mitään uniikkeja mielikuvia kuulijoille. Kun Sabatonin lyriikat ovat sotahistorillisista aiheista, ne taantuvat pelkkien faktojen luettelointiin. Faktojen toteaminen ei kuitenkaan kerro tarinaa, etenkään runomuodossa. ”We’ve been training for years / now we’re ready to strike” ei ole hyvää lyriikkaa, niin yksinkertaista se on; näistä kahdesta säkeestä on luettavissa, että Sabatonin jässikät ovat Wikipediasta saaneet selville, että Normandian maihinnousun yhdysvaltalaiset sotilaat olivat saaneet koulutusta, vaikka se tuskin on kestänyt vuosia kuin harvoille. Onnea, Sherlock, selvitit asian ja sekin meni pieleen. Historia ei ole asioiden ulkoaopettelua ja luettelointia, vaan menneisyyden ihmisten, toimien ja ajatusten ymmärtämistä – tätä ei Sabatonilta löydy, vaan yhtye ilakoi parhaillaankin välttävien kielikuvien ja alituisten anakronismien meressä.

Vielä ”Primo Victorialla” Sabaton ei ollut valjastanut tyhjää nationalistista mytologisointia ohjenuorakseen, mutta siitä huolimatta erityisesti ”Counterstrike” -biisissä on kirjoitettu ihailevaan sävyyn Israelin ”menestyksestä” (pasifistina mielestäni kukaan ei ”menesty” tai ”voita” sodissa) kuuden päivän sodassa (1967). Myöhemmin homma lyötiin aivan läskiksi, kun jokaisella levyllä (yhtä poikkeusta, ”Carlous Rexiä” (2012) lukuun ottamatta) kerrataan samalla toteavalla, militaristisen ihannoivalla tavalla, milloin minkäkin maan nationalistisen historian myyttejä. Milloin pällistellään, kuinka monta neuvostoliittolaista sotilasta Simo Häyhä (1905–2002) sai surmattua talvisodassa, milloin kohotetaan Puolan kansallistuntoa toisen maailmansodan historian marginaalin marginaalissa sijainneella yksityiskohdalla (ottaen huomioon Puolan kohtalon toisessa maailmansodassa, saavutus ei ole mitätön) ja milloin verrataan kreikkalaisia (kommunisti)partisaaneja spartalaisiin. Yhtye on itse parhaiten tiivistänyt metodinsa kappaleessa ”Talvisota”: ”Rise of nations pride!” Sen uusin levykin on täysin häpeilemättä nimeltään ”Sankarit”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kenties yhtye perustelee paskan lyriikkansa, paskan historiansa ja nationalistisen propagandansa sillä, että se pyrkii saamaan kuulijansa innostumaan historiasta. Siinä ei ole mitään vikaa, päinvastoin (sanoo allekirjoittanut, koulutukseltaan historioitsija), mutta sen voi tehdä A) paremmin ja B) vähemmän propagandistisesti, toimimatta epävirallisena värvääjänä Suomen Sisun ja Rajat kiinni -ryhmän kaltaisille äärinationalistisille ja ”maahanmuuttokriittisille” liikkeille. Olen kuitenkin täysin varma, ettei muutosta ole odotettavissa, sillä Sabatonin jässikät tykkäävät rahasta – toisaalta, kukapa ei.

Post scriptum

Poikkeuksena Sabatonin onnettomasta lyriikasta ovat oivaltavat ”metallibiisit”, joissa yhtye yhdistelee heavy metal -bändejä, -levyjä ja -biisejä mitä onnistuneimmin. Erityisesti ”Attero Dominatus” -levyn (2006) ”Metal Crüe” -biisistä löytyvä kertosäe ”When the priest killed the maiden in the metal church” on aivan huikeaa sanallista ilotulittelua.

Kirjoittanut: Aleksi Peura

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Voit lukea lisää Aleksin ajatuksia levyistä hänen blogistaan: http://500and1.blogspot.fi