Artificial Heartin levydiili oli vain ajan kysymys. Kunnioitusta – kenties pientä ihmetystäkin – aiheuttaa sen sijaan orkesterin kotikolon löytyminen hyperlafka Spinefarmin siiveltä, vaikka taannoinen One Morning Leftin signaus mainitulle yhtiölle oli itsessään paljon suurempi yllätys. Toisaalta, tuusulalais-bändin häpeilemätön popmentaliteetti yhdistettynä perusraskaaseen metalcoreen sopii demoista päätellen täydellisesti nimenomaan Spinen kaltaiselle mainstream-julkaisijalle. ”A Heart Once Lost” onkin käytännössä juuri sitä, mitä nuorilta herroilta saattoi ensimmäisellä kokopitkällä odottaa: melodiset palat ovat vieläkin melodisempia, raskaammat rouhinat yhtä lailla aggressiivisempia.

Yhtyeeseen hyvissä ajoin tutustuneena tuntuisi varsin lämmittävältä kehaista jätkien tekaisseen selvästi tuoreemman, iskevämmän ja toistoa kestävän debyyttikokonaisuuden. Eikä tässä nyt varsinaisesti mitään vikaa olekaan. Heikkoja ralleja ei koko nelikymmenminuuttiselta löydy lainkaan, poppirakenteiden imukyky on laskelmoitua eikä teknisyys aja missään vaiheessa aidon asian tielle. Vaan kun ne kuuluisat killerit fillereiden tilalla loistavat poissaolollaan. ”Devil’s Hold ’Emin” kaltaiset monipuoliset, rakenteeltaan suorastaan täydelliset vedot olisivat olleet poikaa ennen kaikkea levyn loppumetreille, joka tuppaa valitettavasti lässähtämään liialliseen linjakkuuteen ja ideoiden tahattomaan ekosysteemiin. Mainitsemisen arvoinen on myös nimikappale ”A Heart Once Lost”, jonka rytminen poljento ja sovitustyö lähentelisivät marginaalisella viilauksella metalcore-genren timangiosastoa. Oppitunti tai pari kotimaisilta Mekanismilta tai CHEO:lta tekisi Artificial Heartin tapauksessa varmasti terää.

Eräällä tavalla huolestuttavaa, joskin ymmärrettävää, on ”A Heart Once Lostin” linjakkuuden todistaminen vastaavaa coremättöä edustavien yhtyeiden tuotteilla. Architects-melodia tuolla, Caliban-riffi täällä ja Circle of Contempt-assosiaatio toisaalla. Periaatteessa Artificial Heart ei apinoi ensimmäistäkään mainituista kommuuneista, mutta jotain kumman tuttua joka ikisestä veisusta tuntuu löytyvän. Kalkulatiivisessa linjakkuudessa on hyvänsä ja pahansa, eikä albumin kuunneltuaan osaa täysin päättää, kumpaan suuntaan peukalo lopulta kääntyy. Suunta on kuitenkin selvästi oikea, ja kunhan innovaatiokapasiteettia saadaan jatkossa röyhkeästi lavennettua, voi lopputulos olla aivan mitä tahansa. Mieltä ylentävää on kuitenkin todeta, että suomalaisen metalcoren tulevaisuus tulee olemaan tässäkin arvostelussa mainittujen orkestereiden ansiosta enemmän kuin hyvissä käsissä.

7/10

Kappalelista:
01. Paradox Of A Liar
02. A Heart Once Lost
03. Ambition
04. Devil’s Hold’em
05. Reckless Bastards
06. Forecast Fatal
07. The Tempest
08. City Of Lights
09. Escapism
10. Rising Resistance
11. The Promised Land

Kirjoittanut: Tomi Salmi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy