Upeaa tulkintaa ja jylhiä melodioita tuhtina pakettina – arviossa Joe Lynn Turnerin ”Belly Of The Beast”

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 31.10.2022

Hard rock-legenda Joe Lynn Turner julkaisi faniensa iloksi uuden albumin ”Belly Of The Beast” 28. lokakuuta. Pitkäsoitto on työstetty yhdessä mm. Hypocrisyn ja Painin riveistä tutuksi tulleen Peter Tägtgrenin kanssa. Levyltä on tähän mennessä irrotettu singleiksi ”Belly Of The Beast” ja ”Black Sun” -kappaleet. Albumin julkaisun kunniaksi ilmestyi myös musiikkivideo ”Tortured Soul” -kappaleeseen.

Albumin aloittava nimibiisi ”Belly Of The Beast” saa kertaheitolla kuulijan hämmentymään raskaudellaan ja tarkistamaan, että kenen levyä tässä oikein kuunnellaankaan. Aloitus on hyvin melodinen ja mahtipontinen lyriikoita myöten. ”Black Sun” on edeltäjäänsä hivenen kevyempää sekä helpommin lähestyttävää kuunneltavaa. ”Tortured Soul” puolestaan tuo kuulijalle jotenkin epämiellyttävän sekä ahdistavan tunnelman kertosäkeen kirkkokuoron ja kappaleen lyriikoiden myötä.

Fiilis onneksi kevenee ”Rise Upin” myötä, joka on oikein menevän kuuloinen ja päähän soimaan jäävä rokkiralli. Ehdoton suosikkini tältä albumilta on ”Tears Of Blood”, josta ei hard rock-kappale voi enää mennä paremmaksi – biisi jyrää tasaisella temmolla eteenpäin ja lopusta löytyy myös klassinen fade out entisaikojen tyyliin. Myös ”Don’t Fear The Dark” miellytti itseäni suuresti ja ”Fallen World” pitää sisällään oikein nokkelaa sanoilla sekä riimeillä leikittelyä. Levyn päättää haikean ja melankolisen kuuloinen ”Requiem”, jossa Joe Lynn Turnerin tulkinta tuntuu nousevan aivan uudelle tasolle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Belly Of The Beast” on melkoisen raskas paketti 11 kappaleen ja 50 minuutin kestollaan. Albumi pursuaa jylhiä melodioita ja upeaa tulkintaa. Joe Lynn Turnerin ääni soi kirkkaasti ja miehen tulkinta kuulostaa nälkäiselle sekä jollakin tavalla myös kunnianhimoiselle.

Ensikuulemalta tuli kuitenkin vaikutelma, että albumi on liiankin tuhtia kuunneltavaa kaikessa mahtipontisuudessaan ja mietin, olisiko kestoa ollut syytä hieman lyhentää. Toisella pyöräytyksellä kokonaisuus tuntui kuitenkin jo tasapainoisemmalle ja jokainen albumin biisi kuuluu kokonaisuuteen sekä täydentää sitä omalta osaltaan. Luulen, että Joe Lynn Turnerin fanit ovat oikein tyytyväisiä albumiin ja ”Belly Of The Beast” kannattaa ottaa kuunteluun, vaikka ei miehen aikaisemmasta tuotannosta välttämättä niin välittäisikään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat