Erään bändin kiertelemättömän rehellinen tarina kansien välissä – arviossa Jose Riikosen ”Sir Elwoodin hiljaiset värit – Backstage-passi”

”Neiti Kevät”, ”Viimeisellä rannalla”, ”Perunamaa” – listaa voisi jatkaa vaikka, kuinka pitkälle. Jokainen meistä on varmasti kuullut ainakin yhden näistä suomirockiin olennaisesti liittyvistä kappaleista, mutta tietääkö moni mitään yhtyeestä näiden biisien takana? Sir Elwoodin hiljaiset värit on jäänyt melkoiseksi mysteeriksi omasta tahdostaan. Nyt onneksi tilanteeseen on saatu korjaus Jose Riikosen kokoaman bänditarinan muodossa. Ja korostan tässä tapauksessa erityisesti tarinan, sillä mikään kuiva historiikki tämä kirja ei ole.

Orkesterin pitkä historia käydään toki tarkkaan läpi, mutta sitä enemmän kirjassa keskitytään muusikkoihin sekä heidän lähipiiriinsä ihmisinä. Tuloksena on erittäin rehellinen ja elämänmakuinen tarina. Kirjassa kerrotaan peittelemättömän suoraan, että rokkitähdetkin ovat ihmisiä siinä missä me kaikki muutkin.

”Sir Elwoodin hiljaiset värit – Backstage-passi” onnistuu tavoittamaan hienosti ajankuvaa vuosien varrelta. Erityisesti pidin siitä, miten kirjassa tuotiin esille aina kulloisenkin ajan suosituimmat yhtyeet, ja miten Sir Elwoodin hiljaisten värien musiikki eli ”keskiolutjatsi” siihen peilautui. Lisäksi keikkailuolosuhteiden esille tuominen toi mieleeni niin huvittuneisuutta kuin ärtymystäkin: esimerkiksi vuonna 1995 kasvisruokaa pyytäneen muusikon on kehotettu syömään ulkona olevaa nurmikkoa. Myös vokalisti Juha Lehden päihdeongelma tuodaan rehellisesti ja mitään kaunistelematta esille niin Lehden itsensä kuin lähipiirin näkökulmasta.

Luen itse paljon, ja erityisesti bändeihin liittyvät tarinat oikeastaan orkesterista riippumatta ovat suosikkikirjallisuuttani. Sir Elwoodin hiljaiset värit on yhtyeenä jäänyt minulle hittikappaleita lukuun ottamatta hyvin vieraaksi. Kuitenkin eräänlainen (tunne)side minulla bändiin on, sillä oma kotikaupunkini sattuu olemaan sama, kuin eräiden orkesterin jäsenten vuosien takainen opiskelukaupunki. Se, sekä myös luontainen uteliaisuus saada tietää lisää Sir Elwoodin hiljaista väreistä oli kimmoke tarttua tähän kirjaan.

Jose Riikonen on tehnyt ihailtavan urakan koostaessaan yhtyeen tarinan yksien kansien sisään. Tehtävä ei ole ollut helppo, sillä jos ihailet mitä tahansa artistia, muodostat tästä itsellesi tietynlaisen mielikuvan. Kun pääset näkemään mitä artistin julkisuuskuvan, sekä oman illuusiosi taakse kätkeytyy, voi yleensä tuloksena olla jotain ihan muuta mitä olet odottanut.  Riikonen kertoo yhtyeen paikoin kivisenkin tien suoraan ja mitään kaunistelematta. Kaikille kirjassa oman tarinansa kertoville henkilöille, erityisesti Juha Lehdelle, voi antaa erityiskiitokset rehellisyydestä, sillä asiat kerrotaan niin peittelemättömästi kuin vaan on mahdollista – omaa itseä siinä säästelemättä.

”Sir Elwoodin hiljaiset värit – Backstage-passi” on yksi viihdyttävimmistä tarinoista mitä olen tähän mennessä lukenut. Harvat artistista kertovat kirjat pystyvät pitämään lukijaa näin hyvin otteessaan aivan viimeisiin lauseisiin saakka. Kirjaa ei haluaisi laskea käsistään hetkeksikään, ja uusia käänteitä odottaa kuumeisesti. Lukijan ei tarvitse tietää Sir Elwoodin hiljaisista väreistä juuri mitään ennakkoon, ja mielenkiinto kuitenkin säilyy kirjan viimeisille riveille saakka. Jos siis haluat lukea sujuvasti kirjoitetun ja kerrotun tarinan eräästä bändistä – etsi tämä kirja käsiisi. Lupaan, että et tule pettymään.

Vaan miten Elastisen hymy liittyy aiheeseen? Sen saat selville vain lukemalla tai kuuntelemalla tämän teoksen.