Helsingin pimeyttä ja Kalifornian aurinkoa – arviossa The 69 Eyesin ”Death Of Darkness”

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 17.4.2023

Kotimainen goottirockin järkäle eli The 69 Eyes julkaisee 21. huhtikuuta järjestyksessään 13. studioalbuminsa nimeltään ”Death Of Darkness”. Esimakua levyltä saatiin jo peräti viime vuoden huhtikuussa, jolloin ”Drive”-single julkaistiin. Sittemmin uusia kappaleita on saatu kuulla useampia kuten ”Call Me Snake”, ”California”, ”Gotta Rock” kuin myös albumin nimikkobiisi.

”Death Of Darknessilta” on julkaistu kaiken kaikkiaan viisi kappaletta ennen kokopitkän julkaisua. Koska albumi sisältää 10 raitaa, voisi helposti kuvitella, ettei kuulijoille ole tarjolla kovinkaan paljon uutta. Varsinkin, kun The 69 Eyes julkaisi viime vuoden syyskuussa rajoitettuna vinyylipainoksena EP:n, joka piti sisällään biisit ”Drive”, ”Call Me Snake” ja ”California”. Ensikuulemalta tuli sellainen tunne, ettei ”Death Of Darknessilta” välttämättä oikein erotukaan muut kuin jo aikaisemmin julkaistut biisit. Onneksi seuraava kuuntelu korjasi vaikutelmaa, ja muutkin raidat nousivat paremmin esille.

Levyn aloittaa nimibiisi ”Death Of Darkness”, jonka ensitahdeista käy jo ilmi, mikä bändi on kyseessä, sillä niin tutulta The 69 Eyesilta se kuulostaa. ”Drive” ja ”California” miellyttivät minua suuresti jo silloin, kun ne julkaistiin singleinä. Erittäin ilahtunut olen siitä, että The 69 Eyes teki uudelleen versioinnin Boycottin vanhasta kunnon ”Gotta Rockista”. Biisin alkuperäinen idea on säilytetty, eikä sovitukseenkaan ole onneksi tehty kovin voimakasta muutosta – se kuulostaa raikkaalle ja nykypäivään päivitetylle. ”Call Me Snake” yhdistää puolestaan onnistuneesti goottitunnelmaa sekä raskasta kitarointia, ja lyriikoiden ”na-na-na-na-na” jää takuuvarmasti mieleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Ensimmäisenä uusista biiseistä huomioni kiinnittyy ”This Murder Takes Two” -raitaan, jossa Jyrki 69:n duettoparina toimii Kat Von D. Yllätyn ensimmäisenä siitä, miten country-henkiselle biisi kuulostaa, sillä kyseinen tyylisuunta ei tule ihan ensimmäisenä mieleen The 69 Eyesia ajattellessa. Idea toimii kuitenkin mainiosti, ja duetto kuulostaa todella onnistuneelta. Kappale jää ilmeisesti melkoisen hyvin pyörimään alitajuntaani, sillä se soi päässäni ensimmäisenä, kun herään seuraavana aamuna.

”Dying In The Night” on viipyilevä, miellyttävä tunnelmapala. ”Something Real” ja ”Sundown” rokkaavat puolestaan tutulla reseptillä eteenpäin. Albumin päättää balladimainen ”Outlaws”, joka soljuu sulavasti eteenpäin jättäen tunteen, että levy olisi voinut jatkua vielä senkin jälkeen.

The 69 Eyes onnistuu samalla sekä säilyttämään vanhan hyväksi havaitun linjansa mutta tuomaan siihen myös ripauksen jotain uutta. Se ei ole aina kovin helppoa, mutta ”Death of Darknessilla” siinä on onnistuttu todella tyylikkäästi. ”Death Of Darkness” saattaa hyvinkin olla yksi vuoden linjakkaimmista pitkäsoitoista, jossa jo aikaisemmin julkaistut kappaleet muodostavat uusien kappaleiden kanssa ehyen kokonaisuuden. Kyseessä on albumi, jota suosittelen kuuntelemaan keskittyen ja hyvälaatuisten kuulokkeiden kautta, jolloin kaikki levylle upotetut melodiat, tasot ja kitarasoolot pääsevät kaikkein parhaiten oikeuksiinsa. Ja niitä riittää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen