Arvostelussa Amaranthen uutukainen – Helix
Likimain 10-vuotisen uran tehnyt ruotsalainen Amaranthe on tuomassa valoa synkkään syksyyn viidennellä studioalbumillaan ”Helix”. Yhteensä 12 kappaletta sisältävä pitkäsoitto on hienoinen irtiotto tavanomaisesta, Ruotsin ”pop-metal” -sensaationa tunnetusta yhtyeestä.
Vahvasti mielipiteitä jakava Amaranthe on saanut kasaan nopeassa ajassa musiikillisesti tarpeellisen ehjän kokonaisuuden, huolimatta siitä, että jäsenistö on kokenut pienen muutoksen. Yhtyeestä pois lähteneen Jake E:n (CyHra) tilalle pestattu, Dynazty -yhtyeen laulajana tunnettu, Nils Molin hoitelee bändin ns. puhtaita miesvokaaleita.
Mainos päättyy
Muuten yhtye onkin pysynyt samana: viekoittelevan kaunisääninen Elize Ryd ja örinämies Henrik Englund Wilhelmsson muodostavat Molinin kanssa tripla-laulajat, Olof Mörck kitarassa, oululaistuneen Johan Andreassenin basson ja Morten Løve Sørensenin kannujen muodostaessa poppoon rytmiryhmän.
Sanoitukset maalaavat eteen sellaista tulevaisuudenkuvaa ja mielenmaisemaa, että heikompaa vallan hirvittää. Tuttu resepti aikaisemmista Amaranthe-levyistä on läsnä vahvasti.
Tätä kirjoittaessa levyltä on julkaistu lyhyessä ajassa kolme sinkkubiisiä ennen varsinaista julkaisua. ”365”, ”Countdown” ja ”Inferno”. Nämä eivät kuitenkaan kerro levystä yhtään mitään, joten ne mielenkiintoisimmat ja uutuudenviehätystä eniten hehkuvat kappaleet löytyvät ihan muualta. Esimerkiksi ”GG6” on ”Helixin” ehdoton helmi. Samaan tapaan kuin edellisen pitkäsoiton (”Maximalism”) ”Fury”, tämä on ”growl god” Wilhelmssonin kappale. Jo tämä biisi tekee levystä ainakin kertakuuntelun arvoisen.
Mielenkiintoisen tapauksen levystä kuitenkin tekee se, miten Nils Molin on saatu upotettua uusiin biiseihin. Livekeikoilla Molinin laulu kuulostaa välillä vaikeroinnilta, kun hän yrittää laulaa alun perin Jake E:n äänelle sovitettuja kappaleita. Vaatii tietenkin muutaman kuuntelukerran, että uuteen laulajaan tottuu, mutta hyvin Molin vähäisen tonttinsa hoitaa, Elize Rydin ja Wilhelmssonin ollessa suurimmaksi osaksi äänessä.
Jos lauluosuuksissa on omia uusia jippojaan ripoteltuna pitkin levyä, niin on myös rytmiryhmä Andreassen ja Sørensen vahvasti mukana – miehet ovat kuin uudelleensyntyneitä ja mikäs siinä ollessa, kun aikaisemmilla levyillä tyypit eivät ole juuri taidoillaan päässeet juhlimaan. Tällä kertaa taka-alalla on Olof Mörck, jonka kitarataiturointi hukkuu kaiken muun alle. Liekö tämä sitten hyvä vai huono asia, on täysin kuulijan päätettävissä.
Vaikka albumi on melkoinen sekametelisoppa uusilla mausteilla, niin siitä ei kuitenkaan päästä mihinkään, että kyseessä on omalla tavallaan hauska kuuntelukokemus. On mielenkiintoista huomata, että biiseihin on ripoteltu uusia elementtejä aina rummuista laulantaan. Amaranthen viides albumi ”Helix” – kaikessa kunnianhimoisuudessaan – ei kuitenkaan herätä mitään suuria tunteita suuntaan tai toiseen. Uudelleenkuuntelu alkaa tuntua hetken kuluttua vaivalta. Kivaa kuunneltavaa, hetken ajanvietettä, mutta valitettavasti hukkuu taustalle lyhyen ajan jälkeen.
5/10
Kappalelista:
1. The Score
2. 365
3. Inferno
4. Countdown
5. Helix
6. Dream
7. GG6
8. Breakthrough Stardust
9. My Haven
10. Iconic
11. Unified
12. Momentum
Mainos päättyy