”Phil Anselmo ja pahan siemenet” – arvostelussa En Minorin ”When The Cold Truth Has Worn Its Miserable Welcome Out”

Panterasta, Superjoint Ritualista, Downista ja Philip H. Anselmo & The Illegalsista tutun rähisijä Phil Anselmon synkeä, progahtavan bluesahtava himmailuprojekti En Minor on saanut debyyttialbuminsa valmiiksi. ”When The Cold Truth Has Worn Its Miserable Welcome Out” -nimihirviötä totteleva 11 kappaleen kokonaisuus lupaa ensimakustelun perusteella hyvää. Mukana mielenkiintoista soppaa hämmentämässä ovat olleet kitaristit Stephen Taylor (Philip H. Anselmo & The Illegals) ja Kevin Bond (ex-Superjoint Ritual), rumpali Jimmy Bower (mm. Eyehategod, Superjoint (Ritual), Down, ex-Crowbar ja Ex-Corrosion Of Conformity), sellisti Steve Bernal, perkussionisti José González sekä neworleansilaisesta progressiivista kuolonmetallia veivaavasta Consumnedista tutut Doverin veljekset, kosketinsoittaja Calvin ja basisti Joiner.

Vuosi takaperin debyytti-EP:nsä julkaisseen En Minorin biisien juuret juontavat Anselmon New Orleansin French Quarterin kaupunginosassa viettämiin varhaisnuoruusvuosiin. ,Saatuaan oman akustisen kitaran 9-vuotiaana nuori herra Phillip oli alkanut suoraan tehdä omia biisejä jättäen coverien veivaamisen muiden hommaksi. Jamipohjaisen puoliakustisen projektin nimeksi muotoutui ajan myötä Body & Blood, johon Anselmo palasi myöhemmässä vaiheessa uraansa Panteran kulta-aikoina, muutettuaan takaisin kotikaupunkiinsa.

Anselmon kotistudiossa, Nodferatu’s Lair Studiossa, Louisianassa äänitetyn En Minorin debyyttialbumin kappaleista osa on juuri kyseisiä varhaisia kappaleita pidemmälle jalostettuina. Yhtye on nimennyt musiikkinsa soveltuvan parhaiten juhlien tunnelman tappamiseen. Kieltämättä tunnelma yhtyeen täyspitkällä on kuin masennuslääkityksessä oleva Nick Cave And The Bad Seeds koettaisi soittaa blues-pohjaista lounge-musiikkia, tangoa ja folk-progea. Mukana on myös sopivasti David Lynchin leffasoundtrackien hämärää tunnelmaa. Osittain yhtye kaikessa tässä onnistuukin mainiosti. Paperilla paketti vaikuttaa tyylikkäältä ja hurjaltakin, kun mukana yhtyeessä on liuta metallin ja kevyemmänkin musiikin parissa ansioituneita muusikoita.

Kappaleissa pilkistää aika ajoin viehkeä ja aito tunteenpalo ja riipivän murheen murtama menettämisen tuska. Parhaimmillaan levyn kappaleisiin on saatu taiottua huikeaa, yksinkertaisten melodioiden luomaa hyytävää, jopa pelottavan dramaattista tunnelmaa. Lyyrisesti usea albumin kappaleista rakentuu teemalle, jossa tekstin päähenkilö on kuollut tiettyyn lattialla olevaan kohtaan. Eittämättä monin paikoin kappaleiden kulkua mieleen juolahtaa Panteran ja Damageplanin kitaristin Dimebag Darrellin traaginen kohtalo vuonna 2004, mikä lienee myös ollut tarkoitushakuista kappaleiden draaman kaaren rakenteessa.

En Minorin kappaleista toteutuksen puolesta parhaiten ovat onnistuneet synkeä avausraita ”Mausoleums”, Led Zeppelinin ”Dazed And Confusedin” blues-kiertoa melko härskisti lainaava ja komean kertosäkeen omaava ”On The Floor” sekä Bowerin soittamaksi rytmisesti kummallisen ontuva mutta silti sävellyksenä albumin parhaimpien teosten joukkoon kohoava kitaravetoinen tango ”Dead Can’t Dance”. Melkein samalle tasolle edellä mainittujen kanssa yltävät pohjattoman surumielinen ”Love Needs Love”, brittiläiseen 70-luvun malliin progahtava ”Warm Sharp Bath Sleep”, kuin Nick Caven ja Warren Ellisin sävelkynästä oleva ”Black Mass” ja uhkaavasti rupsuttava, makeilla jousi- ja puhallintrilleillä viehkosti maustettu, hypnoottinen autiomaa-blues ”Disposable For You”.

Albumin kompastuskivet liittyvät musiikin tyylilajiin ja sen vaatimuksiin. Anselmon viskin polttama ja paikoin kuivakasti matalalta nariseva, epäpuhdas ja paikoin epävireinenkin lauluääni ei kovasta yrityksestä huolimatta pärjää tyylilajissa eikä tyylikkyydessä Cavelle, Tom Waitsille eikä Leonard Cohen -vainaalle. Tietty muusikkouden puute vaivaa myös muuta yhtyettä. Se korostuu paikoin soittajien tyylillisen mukavuusalueen ulkopuolella olevien kappaleiden ontuvissa soittosuorituksissa ja paikoin kappaleissa ilmenevissä kömpelöissä sovitusratkaisuissa. Maailmanluokan metallisepät ovat paikoin melko ulapalla äärimmäisen herkissä ja useimmiten puhtaan akustisesti soivien instrumenttien nyanssien hallitsemista vaativissa soittosuorituksissa, joissa pieninkin tulkinnallinen virhe kuuluu haittaavasti. Niitä ei voi paikata saati kompensoida metallimusiikin helpoilla keinoilla: huutamalla rajummin tai lisäämällä volyymia, säröä tai muita keinotekoisia rankkuuselementtejä. Livenä En Minorin albumin kappaleet rullaavat kuitenkin todennäköisesti studioversioita luontevammin. Siitä hyvä esimerkki on yltä löytyvä liveversio ”On The Floor” -biisistä.

”When The Cold Truth Has Worn Its Miserable Welcome Out” on kelvollinen studioavaus tyylikkäällä musiikillisella tiellä, jolta Anselmon remmillä on kuitenkin vielä paljon omaksuttavaa, jos vain herroilta löytyy tarpeeksi nöyryyttä ja kurinalaisuutta omistautua asialleen.

7+/10

Kappalelista:

      1. Mausoleums
      2. Blue
      3. On The Floor
      4. Dead Can’t Dance
      5. Love Needs Love
      6. Warm Sharp Bath Sleep
      7. Melancholia
      8. This Is Not Your Day
      9. Black Mass
      10. Hats Off
      11. Disposable For You

 

Kommentoi julkaisua