As Lions – Selfish Age

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 19.1.2017

Iron Maidenin vokalistin Bruce Dickinsonin pojan yhtye As Lions julkaisee debyyttialbuminsa ”Selfish Age” 20. tammikuuta. Austin Dickinson ei ole ensimmäistä kertaa sorvin ääressä, sillä As Lions on eräänlainen jatkumo hänen aiemmalle Rise To Remain -yhtyeelleen. Rise To Remain oli toiminnassa vuosina 2006–2015, ja yhtyeen hajottua Austin Dickinson, Will Homer ja Conor O’Keefe jatkoivat musiikin tekemistä As Lionsissa. Edellisen yhtyeen kanssa ehdittiin julkaista pari ep:tä ja yksi albumikin, joten sanoittaminen ja bändityöskentely ovat tulleet jo tutuksi As Lionsille.

Tässä vaiheessa paljastan, että As Lions on ottanut selkeän pesäeron Iron Maidenista, mikä on täysin ymmärrettävää. Austin Dickinsonia on varmasti jo verrattu ja tullaan vertaamaan isäänsä, joka on jättänyt hevin saralle oman massiivisen jälkensä. Musiikillinen ero isään löytyy varmasti myös Austinista itsestään – häntä todennäköisesti kiehtoo enemmän rock-henkinen musiikki, jota hän yhteissään on työstänyt. As Lions on tehnyt myös eroa edeltävään kokoonpanoon Rise To Remainiin karsimalla metalcore-vaikutteitaan. Yhtye on keskittynyt enemmän puhtaisiin vokaaleihin, ja on todettava, että omaan korvaani As Lions kuulostaa harkitummalle ja selkeämmälle kuin Rise to Remain. Yhtyeen identiteetti on selkeästi rakentunut paremmin uudella kokoonpanolla.

Minkälaiseksi As Lionsin debyyttialbumia sitten kuvailisi? Levyllä on hardrock-sydän, joka sykkii vahvasti läpi albumin. Levy ei ole täyttä rautaa, sillä muutama täytekappale sinne on eksynyt. Muun muassa jo viime syksynä julkaistulla neliraitaisella ep:llä ollut ”White Flags” edustaa levyn keskinkertaista ainesta. Vastaavasti levyn viisi ensimmäistä kappaletta ovat väkeviä ja raskaasti polkevia, ja niissä näkyvät parhaiten As Lionsin räjähtävä energia sekä kyky ujuttaa kevyempiä melodioita raskaan äänimaailman sekaan. Pitkäsoiton kappaleet on rakennettu pitkälti samalla kaavalla, kuitenkaan kuulijaa kyllästyttämättä. Poikkeavampia kappaleita levyltä ovat takuuvarma keikkahitti ”Pieces”, rockballadi ”World On Fire” sekä mahtipontinen päätösraita ”The Great Escape”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Selfish Age” kulkee parhaiten melodisen rockin maastossa, jossa rouheita riffejä täydentävät koskettimet ja Austinin kyvykäs ääni, joka taittuu niin pehmeäksi kuin karkeammaksikin. Tästä syystä esimerkiksi kappaleet ”The Suffering”, ”Bury My Dead” ja ”The Fall” ovat albumin ehdottomia kulmakiviä. ”Selfish Age” on vahva debyyttialbumi – se on huoliteltu ja helposti lähestyttävissä sekä tarjoaa kantaa ottavia sanoituksia, joihin on helppo samaistua. Yhtye on ottanut vaikutteita varmasti lukemattomilta hard rock- ja rock-yhtyeiltä, mutta en voi olla ihmettelemättä, miten As Lions tuo itselleni mieleen suomalaisen Blind Channelin. Yhtyeiden musiikit poikkeavat selkeästi toisistaan – As Lionsilla ei esimerkiksi kuulla räppiä, mutta yhtyeiden tavoissa rakentaa kappaleet on jotakin samanlaista.

As Lions on jättänyt taakseen Rise To Remainin hapuilevaisuuden. Tilalle on tullut harmonia raskaan ja kevyen äänimaailmojen välillä. Vaikka ”Selfish Agellä” kuullaan pehmompiakin kappaleita, ei kliseisyyteen kuitenkaan ole sorruttu. Täyspitkä on kaikin puolin toimiva kokonaisuus, jota voi tyytyväisenä ja kyllästymättä kuunnella. As Lionsin tarina on vasta alussa, joten tulee olemaan mielenkiintoista seurata, mitä yhtyeen uralla tulee vielä tapahtumaan.

8½/10

Kappalelista: KaaosZine levyt

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Aftermath
  2. The Suffering
  3. Bury My Dead
  4. Deathless
  5. Selfish Age
  6. White Flags
  7. Pieces
  8. World On Fire
  9. One By One
  10. The Fall
  11. The Great Escape

As Lions Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy