Asema kahden menestyneen albumin välissä ei ole helppo – juhla-arvostelussa Disturbedin 10-vuotias ”Asylum”
Jos satuit kuuntelemaan kymmenen vuotta sitten Radio Rockia, et voinut välttyä lähes toistuvasti soitetulta Disturbedin ”Another Way To Die” -kappaleelta. Yhdysvaltalaisyhtyeen viides pitkäsoitto kulki sitä edeltävän albumin vanavedessä olemalla lyyrisesti synkkä. Soundillisesti pitkäsoitto ei ollut kuitenkaan aivan yhtä raskas kuin sitä edeltänyt ”Indestructible”. ”Asylumin” kappaleista, kuten jo edellä mainitusta ”Another Way To Diesta”, voi kuulla, ettei Disturbed ollut uudistanut soundiaan radikaalisti vaan oli ohjannut sitä uusille urille.
Kun ”Indestructible”- ja ”Asylum”-albumeita vertaa keskenään, voi levyjen välillä havaita eroja. Vokalisti David Draiman ei laula aggressiivisia lauluosuuksia yhtä paljon kuin aiemmin, eikä ”Asylumin” tunnelma ole yhtä synkkä kuin ”Indestructiblen”. Se on tietenkin luontainen muutos, eikä Disturbed ole tietoisesti halunnut tehdä toista ”Indestructibleä”. Historia on ajan kanssa osoittanut, että Disturbed on ”Asylumin” myötä siirtänyt soundinsa painopistettä kohti kevyempää ilmaisua albumi toisensa jälkeen. Se, onko suunnanvaihdos ollut hyvä ratkaisu, on tietenkin jokaisen kuuntelijan mieltymysten puntarissa. Ei voitane kuitenkaan kiistää, etteikö Disturbed nauttisi nykypäivänä aivan yhtä merkittävää suosiota kuin kymmenen vuotta sitten.
Mainos päättyy
”Asylum” alkaa ”Remnants”–nimisellä pariminuuttisella introlla, josta siirrytään albumin nimikkokappaleeseen. Kappale ei etene nopeasti, vaan soundi on vahva, murjova ja ilmava. ”Asylum” on kaikin puolin helposti lähestyttävä kappale, ja sen sijoittaminen kärkeen on ollut yhtyeeltä viisas ratkaisu. ”The Infection” lähtee liikkeelle mahtavasti groovaavalla riffittelyllä, josta suunnataan ilmavaan soundiin. Kuten aiemmallakin kappaleella myös ”The Infection” puhkeaa komeuteensa kertosäkeistöissä. ”Warrior” nostaa sen sijaan esille Draimanin äreämpää laulutyyliä ja yhtyeen aggressiivisempaa soundia ennen kuin ilmoille päästetään radiohitti ”Another Way To Die”.
Disturbedin viides albumi sisältää paljon hyviä kappaleita, eikä sillä ole juurikaan puutteita. Aivan jokainen kappale ei ehkä onnistu antamaan täydellistä euforian tunnetta, mutta vain harva albumi pystynee siihen. Levyn jälkipuoliskolta löytyy montaa kovaa paukkua kuten ”The Animal”, josta löytyy yhtyeelle ominaista kieroutuneisuutta. Myös sydäntäsärkevä ”Serpentine” sekä muhkeasti soundaava ”My Child” keräävät kiitosta. Oma henkilökohtainen suosikkini on levylle piilotettu (kappaletta ei löydy CD:n takakannessa olevasta kappalelistasta) U2-coverointi ”I Still Haven’t Found I’m Looking For” -kappaleesta. Vaikkei kappale ole uudistunut Disturbedin käsittelyssä radikaalisti, on yhtye onnistunut taltioimaan siihen oman leimansa, minkä seurauksena kappale kuulostaa mukavan erilaiselta sen alkuperäiseen esittäjään verrattuna.
”Asylum” on kokonaisuutena täyttä Disturbedia. Koen albumin jäävän silti jonkin verran sitä edeltäneen albumin varjoon lähinnä sen vuoksi, että olen tykästynyt Disturbedin raskaampaan soundiin. ”Asylumilla” on myös siinä mielessä epäkiitollinen asema, että se on väistämättä jäänyt myös vuonna 2015 julkaistun ”Immortalized”-albumin varjoon. Kiitos siitä kuuluu pitkälti onnistuneelle Simon & Garfunkelin ”The Sound Of Silence” -kappaleen coveroinnille. Tuon cover-kappaleen myötä Disturbedin ura sai uudenlaista nostetta ja näkyvyyttä. Vaikka ”Asylum” on kahden menestyneen albumin välissä ja vaarassa jäädä niiden varjoon, on sillä silti tärkeä paikka yhtyeen uralla.
Mainos päättyy
Kappalelista:
- Remnants
- Asylum
- The Infection
- Warrior
- Another Way To Die
- Never Again
- The Animal
- Crufied
- Serpentine
- My Child
- Sacrifice
- Innocence
- I Still Haven’t Found What I’m Looking For (U2)
Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen
Mainos päättyy