Asking Alexandria julkaisi ensimmäisen singlen kahdeksannelta studioalbumiltaan

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.5.2023

Tänä kesänä Nummirockissa nähtävä brittiläinen Asking Alexandria lohkaisi tänään ensimmäisen singlen syksyllä julkaistavalta kahdeksannelta täyspitkältä studioalbumiltaan. Albumin nimeä ei ole vielä ilmoitettu julkisuuteen. Better Noise Musicin talliin vuonna 2021 liittyneen yhtyeen edellinen albumi ”See What’s On The Inside” julkaistiin saman vuoden lokakuussa.

Uuden albumin lippulaivana liikkeelle laskettu sinkku ”Dark Void” esittelee kontrastien täyteisiä teemoja melankolian sekä modernin maailman arkielämän pyrkimyksien välillä. Kappale sai seurakseen myös musiikkivideon, jonka voit katsoa tästä:

Kun maailmamme muuttuu koko ajan synkemmäksi paikaksi, on helppo ymmärtää miksi yhä useammat kärsivät ahdistuksesta, masennuksesta ja yksinäisyydestä. Tämä kappale kertoo siitä taistelusta, jota joudumme käymään pään sisäisten demoniemme kanssa, ja kuinka on pakko yrittää olla oma pelastajansa. kappaleen keskiössä on sen sisäisen voiman löytäminen, minkä avulla voi vetää itsensä ulos pimeästä”, yhtyeen kitaristi Ben Bruce kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Asking Alexandria liittyi muiden Better Noise Musicin yhtyeiden tavoin Fan Love Sweepstakes -kampanjaan, joka on Revolver Magazinen, Fandiemin sekä Sweet Relief Musicians Fund -järjestön kanssa yhteistyössä tehty mielenterveyskampanja. Kampanjan palkintoina voi päästä esimerkiksi pelaamaan videopelejä From Ashes To New -yhtyeen kanssa, takomaan metallia Eva Under Firen porukalla, tai voittaa mystinen ”extreme afternoon” Nothing Moren kanssa. Asking Alexandria tarjoaa palkinnoksi päivää yhtyeen teknikkona, johon saa lisäksi vielä signeeratun kitaran sekä 2 VIP-lippua yhtyeen keikalle.

Asking Alexandrian kesäkiertue alkaa Itävallan Nova Rock -festareilta ensi kuussa. Suomeen yhtye saapuu juhlimaan juhannusta lauantaina 24.6. kun bändi nähdään Nummirockissa.

Liput Nummirockiin löydät täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat