Asphyx – Deathhammer

Kirjoittanut Juha Attola - 18.2.2012

Hollantilainen doom/death-ryhmä Asphyx iskee tiskiin uuden ”Deathhammer” -nimisen albumin. Nimi onkin erittäin osuva tälle albumille, luvassa on nimittäin sen verran kovaa tykitystä, ettei paatuneinkaan death metal-diggari jää kylmäksi. Levyn julkaisee Century Media.

Heti ensimmäisellä kappaleella lyödään luu kurkkuun kaikille, jotka edes tohtivat epäillä Asphyxin nykykuntoa. ”Into The Timewastes” on juuri sitä mitä yhtyeeltä sopi odottaakin, nopeatempoista jyräystä ilman mitään ylimääräistä. Jykevä riffittely ja Martin van Drunenin tunnistettava laulu, tekevät Asphyxistä ehdottomasti yhden kovimmista death metal-bändeistä tänä päivänä. Yhtye ei ole vuosien saatossa juurikaan tyylistään tinkinyt, eikä ole sitä myös pahemmin muuttanut. Edes pitkä tauko 2000-luvun alussa ei tuonut muutoksia yhtyeen musiikkiin, vaan tauon jälkeen jatkettiin samaa tappavaa linjaa. Tuota samaa tappavaa linjaa jatkaa myös tämän albumin seuraava raita, ”Deathhammer”. Nimikkoraita etenee päätähuimaavaa tahtia tuoden mieleen huomattavasti rankemman version 80-luvun Venomista tai Celtic Frostista. Kappale on ehdottomasti yksi levyn kovimpia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Minefield” -kappaleessa päästäänkin sitten kuuntelemaan yhtyeen doomahtavampaa puolta. Jykevästi ja raskaasti etenevä kappale on kestoltaan yli seitsemänminuuttinen jyräys, jonka loppupuolelta olisi kieltämättä hyvin voinut napsia minuutin verran poiskin. Levyn toinen pidempi veto on nimeltään ”We Doom You To Death”. Jälleen voidaan todeta kappaleen nimen kuvaavan erinomaisesti sen sisältöä, raskaasti etenevä kappale, joka on mielestäni huomattavasti ”Minefieldiä” jykevämpi teos.

Asphyxillä ei oikeastaan ole kuin kaksi vaihdetta, hidas ja nopea, joista nopea on se joka on useimmiten päällä. Yhtye paiskoo metalliaan sellaisella raivolla, että hetkittäin on vaikea yrittää pysytellä perässä. Pääsääntöisesti yhtye onkin parhaimmillaan juuri tuossa nopeammassa jyräämisessä, vaikka ei se huonosti pärjää doomahtavien hidasteluidenkaan kanssa. Tästä todisteena levyn päättävä ”As The Magma Mammoth Rises”, joka on lähes kahdeksan minuuttia kellottava teos. Tämä kappale on ehdottomasti yksi kovimpia kappaleita mitä tämäntyylisessä metallissa on koskaan tehty. ”Deathhammer” jatkaa alkuvuoden erittäin kovien julkaisujen sarjaa, ja tulee kyllä olemaan yksi oman genrensä kovimpia levyjä tänä vuonna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8/10

Kappalelista:

1.Into The Timewastes

2.Deathhammer

3.Minefield

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

4.Of Days When Blades Turned Blunt

5.Der Landser

6.Reign Of The Brute

7.The Flood

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8.We Doom You To Death

9.Vespa Crabro

10.As The Magma Mammoth Rises

http://www.myspace.com/officialasphyx

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Juha Attola

Luetuimmat

Uusimmat