Asphyx

Kirjoittanut Janne Partanen - 16.6.2015

asphyx logoPuukenkien kotimaasta Hollannista maailmalle noussut Apshyx esiintyi alkukesästä Hyvinkään Steelfest Open Air 2015 -tapahtumassa. Koska kyseessä oli bändin ainoa Suomen keikka, haastattelijamme Janne Partanen nappasi bändin jäseniä haastatteluun. Juttuseuraksi valikoituivat bändin vokalisti Martin Van Drunen ja kitaristi Paul Baayens.

Tervehdys Martin ja Paul! Mitä kuuluu Asphyxin elämään vuonna 2015?

Paul: No, aika paljonkin. Meillä on uusi rumpali, kirjoitamme uusia biisejä ja heitämme paljon keikkoja. Voisi siis sanoa, että bändillä menee sangen hyvin.

Edellinen levynne ”Deathhammer” julkaistiin yli kolme vuotta sitten, vuonna 2012. Oletteko tekemässä uutta levyä?

Martin: Se on työn alla, mutta vie aikaa. Paul on tehnyt paljon uusia pohjia ja kappaleita. Meidän täytyy vain sovittaa ne mahdollisimman nopeasti. Ymmärrämme, että meidän täytyy saada uusi levy tehtyä, mutta rumpalin vaihdon ja muiden odottamattomien juttujen takia se vie aikaa.

Soitatteko uusia kappaleita jo livenä?

Martin: Emme ainakaan vielä, emmekä ainakaan tällä keikalla. On todella pitkä aika siitä, kun viimeksi soitimme Suomessa. Emme oikeastaan ole soittaneet edes viime levyn materiaalia täällä. Ei ole siis mitään syytä soittaa uusia biisejä. Meillä on myös vain 60 minuutin soittoaika, eikä se ole kovin pitkä meille.

Asphyxillä on hyvin värikäs historia. Bändi on hajonnut parikin kertaa, kokenut isoja miehistönvaihdoksia sekä pitänyt pitkän paussin. Voitteko valaista meille, miksi teillä on ollut niin paljon draamaa bändissänne?

Paul: No, ainakin minulle Asphyx on paras bändi koskaan, mutta esimerkiksi edellisellä rumpalillamme oli vaikeuksia yhdistää perhe, työt ja bändi yhteen. Tämä bändi on paras paikka olla silloin, kun olemme kiertueella, mutta se vaatii meiltä paljon.

asphyx 1Martin: Elämä ei ole koskaan ollut helppoa Asphyxille, ja silloin kun minä liityin bändiin, oli tapahtunut jo suuria miehistönvaihdoksia. Kun viimein saimme bändiin pysyvän miehistön, päätimme pistää homman paussille. Vuonna 2007 yritimme aloittaa hommia taas, ja silloin löysimme Paulin kitaraan, Bob Bachus oli taas rummuissa ja Wannes Gubbles soitti bassoa. Tuolloin ajattelimme, että tämä on oikea miehistö, mutta ei sekään onnistunut. Kun saimme nykyään bändissä soittavan Arvin Zuurin bassoon, rumpalimme ilmoitti, että ei voi jatkaa. Meille Bob oli Apshyx, joten mietimme jo, että lopettaisimme koko bändin, mutta sitten Arvin sai idean kysyä pitkäaikaista ystäväämme Stefan Huskenssia Desaster-yhtyeestä liittymään bändiimme. Hän oli hyvä valinta, koska hän on hyvä tyyppi ja pitää paljon bändistämme. Onhan se vähän kliseistä sanoa, mutta olemme nyt vahvempia kuin koskaan. Meille on tärkeää, että kaikki bändissä olevat antavat kaikkensa. On olemassa paljon bändejä, joissa on vain pari pääjäsentä ja loput soittajat ovat sessiomuusikkoja. Emme tahdo sitä. Me haluamme lavalle pysyvän nelikon, jotka ovat keskenään ystäviä.

Paul: On myös hyvä tietää, että aikoinaan vuonna 2007 tarkoituksena oli soittaa vain yksi keikka. Keikan jälkeen homma tuntui niin hyvältä, että päätimme jatkaa. Harmittavasti ajan kuluessa alun hyvät tunnelmat muuttuivat joidenkin meidän mielestä. Emme odottaneet mitään erityisesti tapahtuvan, mutta se onkin Asphyxin voima. Emme odota mitään ja otamme porukalla muutaman oluen, silloin asioita vain alkaa tapahtua.

Martin: Totta! Meidän piti soittaa vain yksi keikka eikä muuta, mutta sen keikan jälkeen rupesimme saamaan uusia keikkatarjouksia. Sitten Paul sävelsi muutamia uusia riffejä, ja kohta olimmekin tekemässä uutta albumia.

Vuosien varrella yksi asia on pysynyt samana, ja se on levy-yhtiönne Century Media. Olette julkaisseet kaikki levynne sen kautta. Mikä saa teidät pysymään samalla levy-yhtiöllä?

Martin: Olemme sen ensimmäisiä bändejä ja kirjoitimme sopimuksen Century Median kanssa silloin, kun se oli vielä pieni levy-yhtiö. Samaan aikaan kanssamme sen alaisuuteensa tulivat Grave ja Unleashed. Vuosien jälkeen huomasimme, että me olimmekin tehneet sopimuksen seitsemästä levystä. Siispä vuonna 2007 meillä oli vielä yhden levyn sopimus lafkan kanssaan. Century Media on aina ollut todella mukava meille. Se ei ole ollenkaan niin iso firma, kuin voisi luulla. Siellä on töissä  paljon asialleen omistautuneita tyyppejä, jotka ovat samanlaisia metallisteja kuin sinä ja minä.

Paul: He käyvät myös usein meidän keikoillamme ja soittavat itsekin bändeissä. Älä koskaan vaihda voittavaa joukkuetta! Meidän tyylimmekin on pysynyt vuosien jälkeen samana, niin ei meidän kannata vaihtaa parasta taustatiimiämme pois.

Martin: Ja sitten kun teimme viimeisen albumin Centyry Medialle, tarjosi se meille todella hyvää diiliä. Meidän on todella hyvä olla heillä, joten miksi ihmeessä lähtisimme muuttamaan sitä. Meillä on hyvä olla ja heillä on hyvä olla, joten antaa asioiden vain olla.

Martin, sinä olet parhaillaan useassa bändissä, kuten Apshyxissa, Hail Of Bulletsissa ja Grand Supreme Blood Courtissa. Lisäksi olet ollut mukana muun muassa Pestilencessä, Death By Dawnissa ja Bolt Throwerissa. Mistä löydät motivaation kaikkeen tähän? Syöt, juot ja vuodat death metalia?

Martin: Olen aina ollut metallisti, ja unelmani oli päästä soittamaan isoille lavoille. Nyt elän tuota unelmaani. Olen kiitollinen kaikesta siitä ajasta, jonka saan viettää bändin kanssa, lavalla ja yleisön kanssa. Minä teen tätä vain sen metallin takia, joka virtaa suonissani. Olen myös iloinen kaikista bändeistä, joissa olen ollut mukana ja joissa on hyviä ystäviäni. Kun aloitin Pestilencen kanssa, me olimme jonkinlaisia pioneereja. Sitten minua pyydettiin Bolt Throweriin – kuka nyt ei haluasi olla Bolt Throwerissa! Minulle oli suuri kunnia, että he kysyivät minua mukaan. Nautin kaikesta siitä, mitä teen, ja kaikkien näiden vuosien jälkeen pidän edelleen metallin kuuntelemisesta. Kuuntelen paljon vanhoja levyjä ja aina välillä uusiakin tiukkoja bändejä. Sinä joko synnyt metalliin tai sitten voit painua vittuun. Uskon, että Paul ajattelee täysin samalla tavalla, sillä hänkin on soittanut 13-vuotiaasta asti metallia.

Martin, sinulla on normaalista poikkeava tapa esittää death metalia, ja koska ulosantisi on tavallista korkeampaa, on vokalisointejasi kutsuttu ”kuolon huudoiksi” (death screams) . Voitko kertoa jotakin tyylistäsi?

Asphyx 5Paul: Hah! Onpas outoa! Olen aina vain ajatellut, että ne ovat vain äkäistä huutoa ja todella matalalla korinalla vetävät kaverit ovat enemmänkin 90-luvun tyyliä. Mikä ”kuolon huuto”? Kuulostaa todella hassulta!

Martin: Ymmärrän kyllä, koska vedän normaalia korkeammalla soundilla. Ei tulisi myöskään unohtaa Obituaryn John Tardyä, joka on omasta mielestäni death metalin paras ja ainutlaatuisin vokalisti. Olen aina ollut sitä mieltä, että vokalisti on ensimmäinen asia, johon ihmiset kiinnittävät huomionsa. Vokalistilla siis olisi hyvä olla tavallisuudesta poikkeava ulosanti, joka erottaa hänet muiden bändien vokalisteista. Ikävä kyllä nykyään on paljon bändejä, joiden vokalisteja ei vain erota toisistaan. Jos rehellisiä ollaan, en pidä black metalista juurikin vokalistien takia, sillä minä voin rääkyä samalla tavalla vaikka koko päivän ja se on voimattoman kuuloista. En myöskään pidä tasapaksuista death metal -vokalisteista, jotka vain ölisevät jotakin mikkiin, joka on vielä tiukasti kiinni kaverin nyrkissä. Se on mielestäni huijaamista! Se on sama asia kuin Tour De Francen kilpailijoiden dopingin käyttö.

Minä rakastan ainutlaatuisia vokalisteja livenä, olivat he mistä tahansa genrestä. Esimerkiksi Bon Scott AC/DC:ssä oli ainutlaatuinen, ja hänen tilalleen otettu Brian Johnson taas täysin erilainen mutta myös ainutlaatuinen. Saxonissa haluan kuulla Biff Byfordia, Judas Priestissä Rob Halfordia, ja Black Sabbathia kuunnellessa joko Ozzyn tai Dion tulee olla vokaaleissa. Eli mitä ainutlaatuisempi vokalisti on, sen tunnistettavammaksi se tekee bändin – ja sitä juuri toivonkin tekeväni Asphyxin kanssa. On tärkeää saada oma leimansa bändiin.

Mitkä ovat vaikuttajianne? Vai päätittekö vain soittaa death metalia?

Paul: Niitä on todella paljon! Candlemass, Black Sabbath varsinkin Dion aikoihin ja tietysti Slayer.

Martin: Kun aloitin Pestilencessä, kaikki kuuntelivat eri juttuja. Rumpalimme Mark kuunteli italialasia hardcore-bändejä kuten Raw Poweria ja Negazionea. Vokalisti Mameli kuunteli paljon Yngwie Malmsteenia, mutta koko bändi kuunteli myös yhdessä joitain bändejä kuten Slayeria, Deathia, Possessedia ja Carnivorea. Yritimme löytää näistä kaikista hyvän sekoituksen. Asphyxin miehistö taas piti enemmän raskaammista bändeistä kuten Venomista ja Hellhammerista. Venom ja Motörhead ovat vaikuttaneet paljon bändimme musiikkiin, ja vielä nykyäänkin Motörhead on isoin juttu meille.

Te molemmat olette soittaneet metallia jo pitkään. Mikä on mielestänne death metalin nykytila?

asphyx 4Martin: Death metal on kuin uudelleensyntynyt. Nykyään on paljon hyviä bändejä, jotka tekevät uransa parhaita levytyksiään. Kotimaastamme Hollannista on nousemassa todella paljon hyviä bändejä, kuten Body Farm, Funeral Whore, Entrapment ja Nailgun Massacre. Rakastan sitä, mitä nuo bändit tekevät, ja yritän nähdä heidät livenä mahdollisimman usein. Osa noista ei tietenkään ole ihan nuoria bändejä, mutta ne tekevät todella hyvää jälkeä.

Yritän pysyä kärryillä asioista, mikä on vaikeaa, koska en seuraa metallialan lehtiä. En halua, että ne vaikuttavat minuun millään tavalla. Joskus menen festareilla katsomaan mielenkiintoisia bändejä; jos pidän niistä, menen jututtamaan soittajia. Juttelemme ja vaihdamme levyjä ja paitoja. Minusta tulisi hullu, jos joutuisin kuuntelemaan kaikki levyt, jotka ihmiset antavat minulle. Nytkin minulla on kotonani kuunneltavana iso pino levyjä, joista suurin osa on jotain hiton ”technical death metalia”. Hitto, ne kaikki kuulostavat aivan toisiltaan, enkä pidä semmoisesta. Joskus haikailen vanhoja hyviä aikoja. Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta B.B. King kuoli vasta, ja minulle blues ja rock ovat aina olleet hard rockin perusta, joten sitä kautta ne ovat myös metallin perusta. Mielestäni metallimusiikissa pitää olla tiettyä ”sielua”, kuten bluesissakin on. Nykyään en vain löydä tuota ”tunnetta” suurimmasta osasta uusia bändejä. Ne ovat lavalla kylmiä ja sieluttomia. Minä kuitenkin haluan nauttia lavalla olemisesta ja saada yleisön hyvälle tuulelle. Haluan tehdä hyvää musiikkia ja tuntea oloni hyväksi bändin kanssa.

Mitä mieltä olette bändeistä, jotka aloittavat Kick Starter -tyylisiä kampanjoita rahoittaaksen levyn tekoa?

Martin: Me voisimme ehkä tehdä niin, mutta ei meidän tarvitse, koska meillä on hyvä sopimus ja hyvä levy-yhtiö. Kun olemme valmiita tekemään uutta albumia, se antaa meille budjetin, jolla albumi tehdään. Nykyään budjetti on pienempi kuin aikoinaan, koska musiikki ei vain myy niin hyvin. Onneksi metallistit ostavat levyjä, ja se näkyy tilastoissa. Jos esimerkiksi Immortal tekee uuden levyn, se päätyy varmasti korkealle Skandinavian myyntitilastoissa, koska metallistit ostavat levyjä. Levy-yhtiömme antaa meille hyvän budjetin, joten meillä ei ole tarvetta pyytää faneilta rahaa. Jos kävisi niin, että meidän pitäisi itse hankkia rahat studioon, etsisimme tavan nauhoittaa levy mahdollisimman halvalla, vaikka Paulin kotistudiossa. Aikoinaan piti varata studio kolmeksi viikoksi, mikä maksoi esimerkiksi tuhat euroa päivässä, ja sellaisen budjetin levy-yhtiö sitten antoi. Sitten oli pari-kolme viikkoa aikaa saada koko levy valmiiksi. Nykyään voimme nauhoitella viikonloppuisin kotistudioissa osuuksia, eikä nauhoitusten kanssa tarvitse pitää kiirettä, mikä on todella rentouttavaa.

Välillä mietin, miksi ihmeessä bändit pyytävät faneilta rahaa nauhoituksiin. Jos on viisas, investoi ylimääräisen rahan studiolaitteistoon ja nauhoittaa levyn itse. Jos olisin rahaa vinkuvan bändin fani, miettisin: ”Ostin teiltä kolme paitaa ja kaikki teidän levyt, joten olen antanut teille 200 € omaa rahaani, ja nyt tahdotte minulta lisää rahaa nauhoituksiin. Miksi ette ole säästäneet tätä rahaa siihen levyyn?” Älkää käyttäkö kaikkia rahojanne viinaan, huumeisiin ja huoriin! Minulla on vähän vaihtelevat mielipiteet asian suhteen. Jos kyseessä olisi uusi bändi, se voisi kokeilla tuota rahoitustapaa. Haluan muuten sanoa jotakin: Te vanhat bändit, jotka teette comebackin ja vitun huonoja levyjä, jos vaivaannutte tulemaan takaisin, tehkää edes hyviä levyjä eli tulkaa takaisin iskevänä, ei millään paskalla levyllä. Jos vanha bändi joutuu anelemaan rahaa levyntekoon, on se vain surullista.

Paul: Eli lyhyesti: kick starter ei vain ole meidän tapamme tehdä levyjä, sillä olemme vanhan liiton bändi.

Olette nyt kiertueella. Missä kaikkialla soitatte, ja onko tälle vuodelle tulossa lisää keikkoja?

Paul: Hah! Olemme niin laiskoja paskiaisia, ettemme jaksa tehdä muita kuin viikonloppukeikkoja. Koetamme soittaa tänä vuonna yhden keikan per maa, joskin Saksassa soitamme useampia. Tänä vuonna soitamme siis Suomessakin vain tämän yhden keikan.

Martin: Yritämme tehdä asiat helpoksi promoottoreja miettien. Asphyxin saaminen on aina erikoistilaisuus. Jos meidät saa tapahtumaan soittamaan, voi olla varma, että emme tule samana vuonna enää takaisin. Se tekee meillekin asian mielenkiintoiseksi. Viime vuonna soitimme Ruotsissa Sweden Rockissa pikkulavalla, ja se oli mahtava keikka. Soitimme myös Norjassa Blastfestissä,  ja se oli ”blast”! Jaoimme hotellin Satyriconin kanssa, mutta se onkin jo ihan eri tarina.

Paul: Kun saamme uuden levyn valmiiksi, tulemme taas Suomeen. Se tapahtuu toivottavasti vuonna 2016.

Mitä teidän muille projekteillenne kuuluu?

asphyx 3Martin: Keskityn Asphyxiin nyt, ja se vie kaiken aikani. Hail Of Bullets jäi pienelle tauolle pitkän kiertueen jälkeen. Grand Supreme Blood Court on aina ollut vain rentoutumisprojekti, jonka miehistön aika menee muiden bändien kanssa.

Paul: Kierrän parhaillaan toisen bändini Thanathosin kanssa. Pääpaino on kuitenkin Apshyxissa, ja olen todella keskittynyt uusien riffien kirjoittamiseen. En oikeastaan pysty ajattelemaan muuta, sillä kahden kovan levyn jälkeen kaikkien odotukset ovat korkealla. Haluamme kehittyä emmekä jäädä ihan paikoillemme polkemaan. Levyn täytyy olla aitoa Asphyxiä, mutta kehitystä on tapahduttava.

Olet siis parhaillaan uusien biisien teossa. Mikä tekee hyvän Apshyx-biisin?

Paul: Siinä pitää olla groovea, sen täytyy olla äkäistä, suoraan päin naamaa iskevää, äänekästä ja ”vähemmän on enemmän” -mentaliteetilla tehtyä. Lisäksi sekoitetaan vähän doomia, death metalia ja hitusen Bathorya.

Martin: Maksimissaan kolme riffiä, joiden on oltava tarttuvia. Keskitytään olennaiseen.

Viimeisiä sanoja suomalaisille faneille?

Paul: Aina kun ajattelen Suomea, minulle tulee mieleen luonto, alkoholi ja metalli! Mitä muuta elämässä muka tarvitsee? Minä rakastan Suomea!

Kirjoittanut: Janne Partanen

 

English version:

Hello Martin & Paul from Asphyx and thanks for this interview!
What is happeng with your band in 2015?

Paul: Well, lots of things. We have a new drummer, we are writing new stuff and doing lots of gigs. So things are doing great with the band.

Your last album ”Deathhammer” was released 2012 over three years ago. Are you making new album?

asphyx 2Martin: We are working on it. It takes time, Paul has done lots of material and he is working new songs. We have to arrange the stuff as quick as possible. We realise that we need to make the album, but with the new drummer other things just takes time.

Are you playing new songs live?

Martin: No, not yeat. Not in this gig anyway. It has been long time since we have been in Finland and we haven’t really played any ”Deathhammer” songs live here. So no point of playing any new songs here. Also we have only 60-minutes timeslot and it’s not much for us.

Asphyx has got a really ”colourful” history with few break-ups, big changes in the lineup and a long break. Can you tell us why there is so much drama in your band?

Paul: Well, for me Asphyx is the greatest band ever, but our former drummer has family, fulltime job and this band. It was hard to combine all of them together. This band is the best place to be when we are touring, but it takes a lot from us.

Martin: Yeah, it has never been easy with Asphyx. Even when I joined the band there were lots of changes in lineup. By the time we get the band working in stable line-up, we split up again. In 2007 we tried to re-unite the band and found Paul on guitar, Bob Bagchus was on drums and Wannes Gubbles was on bass, and we thought this is the lineup that will stick. But that didn’t work and when we finally found Arvin Zuur on bass our drummer suddenly says he can’t continue with band. Because for us Bob was Asphyx, we first thought of quiting the hole band again, but then Arvin had an idea of asking Stefan Huskens from Desaster & Metalucifer, that we know from a long time, to join the band. We decided to try with him, because he is our friend and fan of the band. It is a clichè but we are now stronger than ever. For us it’s important that everybody in the band gives their heart and soul for the band. There are lots of bands that uses session members, there are few people that are the core and rest just change all the time. We don’t want that. We want a stedy line-up and that the four people on stage are friends together.

Paul: You should also know that in 2007 exceptations for me was just doing one show. But after that it felt so good so we decided to continue. But when time goes by the starting good mood changed for some of us. We didn’t expect any of this and that is the power of Asphyx. We just don’t expect anything, take few beers and everthing happens naturally.

Martin: Yeah, the over all idea was just to play that one gig, but after that we got a offer after offer to play again. And then Paul made lots of great new riffs and we were doing a new album.

One thing has always remain the same and it has been Century Media. All your releases has come from them. What makes you stick with Century Media?

Martin: Well, we were one of the first band they sign with them when they were a small company. We were signed same time as Grave and Unleashed. All of the sudden we relealised that we sign them for seven albums. So in 2007 we had one album option left with them. Century Media has always been really nice to us. It is not so big company as it seems. There are lots of dedicated metalheads like me or you working there.

Paul: They come to our shows when they can and play in many bands. Never change a winning team! Our style has stayed the same so why change when we have the best team around us.

Martin: And so, when we did the seventh album, they just gave us a great offer. We feel well being with them. After all theas years why should we change that. We feel good with them and they feel good with us, so why change anything.

asphyxMartin, you have been and currently are in lots of different bands like Asphyx, Hail Of Bullets and Grand Supreme Blood Court, ex-Pestilence, ex- Death By Dawn and ex-Bolt Thrower. Do you eat, drink and bleed death metal? And what motivates you in music?

Martin: I am a metalhead and it was always my dream to be on stage and now I am living that dream. I am grateful for all the time I can spend with the band, on stage and with the audience. I just do this for the metal that runs in my veins. I am also happy for all the bands I’ve been and they are good friends of my. When I started with Pestilence we were pioneers of somekind and when I was ask to be in Bolt Thrower – well, who the fuck wouldn’t want to be in Bolt Thrower, it was a huge honor they asked me. I am just enjoying what I do and after all theas years I still enjoy listening to metal. I listen old great albums and even listen to some new bands that sound good. You are just born in metal, if you are not then just fuck off. I think Paul thinks the same, he has been playing like from the age of 13.

Your vocals are unique in death metal and sometimes are called ”death screams”, because you sound is more high pitch than ”normal”. Can you tell us about your vocals?

Paul: Hah! Thats odd. Because I always just think that they are just ”grunts” and the really low vocals are the 90’s style. What ”death screams”? That sounds funny.

Martin: Yeah, I undrestand because I’ve a bit more high pitch. You should not forgot John Tardy from Obituary, who is in my opinnion the most original and best death metal vocalist out there. Yeah well, I always think that the vocalist is always the first thing you hear in a band. So you need to have a unique sound that seperates you from the other bands. Unfortunely nowadays there are lots of bands that have similar sounding vocalist. Honestly I dont like black metal just because the vocalist, I can scream like that a day; there is no power in that. And with the basic death metal vocalist who just shouts something in a mic that is in his fist that is the worst thing, it’s cheating. It’s like in Tour De France you race there and use doping. I fucking love original vocalists, in any genre. Like Bon Scott in Ac/Dc, he was original and when Brian Johnson came he was different but also original sounding. Or in Saxon you want to hear Biff Byford, Judas Priest it’s Rob Halford and Black Sabbath it’s Ozzy or Dio. So the original sounding vocalist makes the band recognizable and I hope I have done the same thing with Asphyx. It’s important that you make a mark to the band.

Which are your influences? Or did you just one morning decide to start playing death metal?

Paul: There is a shit lot! Candlemass, Black Sabbath from the Dio era and Slayer.

Martin: When I started in Pestilence all the guys listened different stuff. Our drummer Mark listened to Italian hardcore bands like Raw Power and Negazione. Vocalist Mameli listened to Yngwie Malmstein. But the whole band listend to Slayer, Death, Possessed and Carnivore. And we tried to find a good mix of them all. With Asphyx things were lots more extreme and our band liked Venom and Hellhammer. Venom and Motörhead were big influences to the band and nowadays I think that Motörhead is the biggest influence for us.

Both of you have been in the metalscene a long time. What is the stage of death metal today?

Martin: In the moment it feels like it was reborn. There are lots of great bands out there and lots of bands are making best albums ever. If you look metalscene in our country there are lots of new bands coming like Body Farm, Funeral Whore, Entrapment and Nailgun Massacre. I fucking like what they do and I try to see them live as much as possible. Some of them are not really young, but they they are doing good work. I try to keep up, but sometimes it’s hard because I dont read any metal paper, because I don’t want to be influenced by the press in anything I do. But some times I go to festivals and listen diffrent bands and if I like them I go and meet them. Talk to them, change cd’s and shirts. I would go crazy if I would have to listen all the albums people give to me. I have a huge pile of cd’s at my home just waiting to be listened and fuck lots of them are technical death metal. Fuck they sound so much the same… I don’t like them. Sometimes I miss the old times. This may sound strange but B.B King died few days ago, and for me blues and rock is the foundation of hard rock and so the foundation of metal. And I think you have to have ”soul” in metal, like in blues. Nowadays I just can’t find that ”feeling” in many new bands. They just go on stage and be cold and soulless. For me I want to enjoy in stage and make the audience happy. Making good music and feeling good in the band.

How do you feel about bands starting kick starter etc. Campaings to rise money to make a record?

AsphyxMartin: Well, we could, but we don’t need to. We have good contract and good label. And when we are ready to make a new album they just give us a budget for the album. Nowadays the budged is smaller than before just because music is not selling so much. Luckily metalheads still buy albums and that shows in the charts. If a band like Immortal would make a new album it would end up high in the charts in Scandinavia, because metalheads buy it. They give us good budget to make a record, so we don’t need to ask our fans to give us money for a record. If we had to find money for a studio, we could just find ways to make the album cheaper, like in Pauls’ homestudio. Back in the days you needed to rent a studio for 3 weeks to record an album, and let’s say it cost 1000 € a day and they give you a budget for that. So you have 2-3 weeks in the studio and you needed to finish the album in that time. Now you can just go and record some weekends at homestudio, so you can spreat the recording time and it’s so much relaxing. Sometimes I don’t understand why they ask the money? If they were smart they would invest a bit of money to buy equipment for a homestudio and do the recording themself. If I was a fan of that kind of band, I would be like ”Hey, I bought three of your merchandise and all of your records, so I have given you 200 € of my money and now you want more money to make new album?” No, why didn’t you save that money on the recordings? Don’t use all of them on booze, drugs and whores! So I have mixed feelings… if it is a new band, you can try it. And some old bands that are coming back and making fucking bad albums. If you come back, make a good recording and come back with a bang, don’t make a crappy album! And if an old band needs to beg money to make a recording, it’s just sad.

Paul: In short: Kick starter is just not our way to make albums, we are old school.

Asphyx is now on tour. Where are you playing and are there more shows coming?

Paul: Ha! We are lazy bastards so we only do weekend shows. We are trying to play one show per a country at summer. But this time we are playing more shows in Germany. So this year we are only playing one gig in Finland and that is in the Steelfest 2015.

Martin: We try to make it easier for the promoters, that it is a special thing to get Asphyx playing on your show, because it will take a year before we come again to your country. It makes things interesting for us. Last year we played in Sweden Rock in a smaller stage, it was awesome. We also were in Norways’ Blastfest few months ago, that was a ”blast”. We shared a hotel with Satyricon, but that is a whole another story.

Paul: So when the new album is ready, hopely in 2016, we will come back to Finland.

So what is happening with Hail Of Bullets and Grand Supreme Blood Court?

Martin: We are focusing on Asphyx now, so it takes all of my time. Hail Of Bullets decided to take small break after a long tour. With Grand Supreme Blood Court it has always been just a fun thing to do and the other members are busy with their own stuff.

Paul: I am touring with my another band Thanathos for few gigs. But main focus for me is Asphyx and I am super focused of writing new riffs for the new album. It’s all I think about because after the two albums expectations are really high. We want to improve and we don’t want to do the same thing all over again. It still has to be Apshyx but little evolving has to come.

You are making new songs. Would you tell us what makes a good Asphyx song?

Paul: Groove, brutality, straight on your face, loudness, ”less is more”, bit from doom metal and death metal and hint of Bathory.

Martin: Max of three riffs and bit catchynes, just stick to the point.

Anything to say to your fans in Finland?

Paul: Well, when I think of Finland, I think of nature, drinking and metal! What else do you need in life? We love Finland!