Vokalisti Mike Muirin vuonna 1995 lempinimensä Cyko Miko alla julkaistun ”Lost My Brain-…Once Again” (1996) -albumin lehtolapsi, uudelleen äänitetty kokonaisuus nykyisellä Suicidal Tendencies -kokoonpanolla ”STill Cyco Punk After All These Years” on läsähtänyt tiskiin. Kyseessä on Cyko Mikon kakkosalbumi, jonka edeltäjää, ”Solocidea” ei ole edelleenkään julkaistu virallisesti, Muirin petyttyä aikanaan sen sisällölliseen laatuun. ”STill Cyco Punk After All These Yearsin” äänitysten jälkeen yhtä kitaristia (Jeff Pogania) vajaammaksi jääneet Kalifornian crossoverin edelläkävijät ovat nähneet parhaakseen suoristaa musiikillista linjaansa entisestään ja palata Mike Muirin ensimmäisen, aikanaan julkaisematta jääneen debyyttisoololevyn ”Solociden” hengessä kakkoslevyn kimppuun suoraviivaisen, 80-luvun alkupuolelle viittaavan hard core punkin asein, ajanmukaisesti. Siinä missä Cyco Mikon debyyttisoololevyllä kuultiin Sex Pistols-legenda Steve Jonesin ja Velvet Revolverin ja Danzigin entisen rytmikitaristin Dave Kushnerin hillitympää, jokseenkin grungahtavaakin kepitystä, tuoreimmalla Suikkareiden 1993-kokoelmalevyn nimeä lainailevalla uusioteoksella ST turvautuu täysin omiin avuihinsa. Entisen Slayer-kannuttaja Dave Lombardon mukaantulo yhtyeeseen parisen vuotta takaperin on suoristanut Suikkareiden rytmisen rangan ryhtiä kummasti, ja biisit ovat kiivaasta punkimmasta ulotteisuudestaan huolimatta paitsi timanttimaisen jämäkästi soitettuja, myös rytmisessä dynaamisuudessaan huippuunsa hiottuja.

Kuinka Muirin ysärillä levytetyt soolobiisit sitten kokonaisuudessaan taittuvat Suikkareilta? Sävellyksellisesti parin varsin väkinäisen ja pahimmillaan lannistavan mitäänsanomattoman paluualbumin (”13” ja ”World Gone Mad”) jälkeen kyseinen idea tuntui raikkaalta. Kappalerakenteiltaan mutkia on suoristeltu, pidempiä sooloja ja koukeroita karsittu ja tempoa rivakoitettu. ”Energiatason nostatusta myöten yhtye on tehnyt paluuta juurilleen omaa nimeään kantavan debyyttialbuminsa ja osittain myös kakkosalbumi ”Join The Armyn” hengessä. Verrattuna Muirin sooloalbumiin ”S.C.P.A.A.T.Y.:lla” biisit kiskaistaan reilusti rivakammin kanveisiin. Näin jälkikäteen ajateltuna, tyylillisesti vuosituhannen taitteen Turbonegroa muistuttavat kappaleet; avausraidat ”I Love Destruction”, ”All Kinda Crazy”, 82-hardcorelle flirttailevasti revittelevä ”F.U.B.A.R.” sekä rivakka Cyko Miko -debyytin nimikkokappale laittavat albumikokonaisuudesta eniten liikettä kuulijan koristossuun. ”Sippin’ From Insaniteassa” Muirin veikeästi naukuva ja venyvä lauluääni tuo puolestaan yhtyeen musiikin takaisin duurivoittoiselle, melodiselle mukavuusalueelleen ”Suicidal For Life” -albumin kaikuihin, jotka yhtye hallitsee hyvin. Erittäin pelkistetyllä ja pehmeän puhtaalla soundilla soittava basisti Ra Díaz hoitaa Lombardon tukena suoraviivaisen funkahtavan bassottelun mallikkaasti, eikä Metallican riveissä jo kohta kaksi vuosikymmentä vaikuttanutta Rob Trujilloa tule tällä tontilla yhtyeessä juurikaan ikävä. Tästä esimerkkeinä uppiniskaisesti eteenpäin paahtavat ”Gonna Be Alright”, ”All I Ever Get” ja ”Ain’t Gonna Get Me”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Albumin suurin ongelma on se, että sen sävellykselliset ainekset ovat pitkälti treeniksen jämälaarista repäistyjä, ja sen spontaaniksi tarkoitettu tuoreudentavoittelu kuuluu pitkälti ainoastaan kappaleiden sävellyksellisenä keskinkertaisuutena, pidemmän päälle geneerisyytenä ja päätä seinään hakkaavana puuduttavuutena. Paikallaan junnaavuudessa yhtye ei pahimmillaan saa kappaleiden taakse minkään näköistä lennokkuutta. Jos muissa biiseissä lennokkuuden tavoittelu vaikuttaa vähintään puoliksi väkinäiseltä, ”It’s Always Somethingin” ja aivan liian kauan alkumetrit säästöliekillä puksuttavan ”Save A Peace For Me” -kappaleen kohdalla biisit suorastaan tylsistyttävät pystyyn. Suicidal Tendencies on joskus ollut vauhdikkaimmillaan ja aggressiivisimmillaan aidosti kiinnostava ja nyanssitajuinen orkesteri. Otetaan tästä esimerkiksi vaikka aivan epäreilusti välityön maineen saanut ”Controlled By Hatred… Feel Like Shit” -albumi (1988). Yhtyeen nykyinen rytmiryhmä pystyisi vielä vakuuttavampaan suoritukseen kuin tuolla, ehdottomasti ST:n parhaimmistoon kuuluvalla, puolittaisesti studio- ja puolittaisesti livealbumilla. Lähempänä tuota tasoa yhtye oli jo alkuvuodesta julkaistulla, uusia ST-biisejä sisältävällä EP:llä ”Nothing To Lose”. Nyky-Suikkareiden suurin puute on, että siltä puuttuu Rocky Georgen kaltainen kepittäjä ja persoonalliselta kuulostava riffinikkari rakentamaan koukkuja Muirin melodisten laululinjojen tueksi, koska Muir ei ole ollut koskaan vakuuttavimmillaan hardcore-huutajana. Vaikka ”STill Cyco Punk After All These Years” jos mikä on Suicidal Tendenciesille välityö, energisyyttä kaipaamaan jäänyt Muirin debyyttisoolo saa varmasti uuden ST-albumin myötä reilusti paremmin potkivan ja ainakin jossain määrin kappaleille paremmin oikeutta tekevän uusioversion.

7-/10

Kappalelistaus:

1. I Love Destruction
2. F.U.B.A.R.
3. All Kinda Crazy
4. Sippin’ From the Insanitea
5. Its Always Something
6. Lost My Brain…Once Again
7. Nothin’ To Lose
8. Gonna Be Alright
9. Ain’t Gonna Get Me
10. All I Ever Get
11. Save A Peace For Me