Aston Kalmari tuotti rockhurmosta Helsingin KULT-klubilla

Kevättä oli ilmassa suunnatessani Helsingin Kulttuuritalon kupeessa sijaitsevalle KULT-klubille. Illan ohjelmistossa oli Lappeenrannasta ponkaisevan Aston Kalmari -rockyhtyeen keikka.

Entiseen elokuvateatteriin entisöidyssä, yökerhomaisessa KULTissa oli saapuessani jo täysi löyly päällä, kun illan aloittanut Aino & Hajonneet tulitti täydellä antaumuksella ja vimmalla punkrockin ilosanomaansa. Illan avannut yhtye ei ollut itselleni entuudestaan tuttu, mutta vakuutti live-esiintymisellään.

Aino & Hajonneet -yhtyeen jälkeen odottava tunnelma salissa tuntui venyvän venymistään, kun Aston Kalmaria odotettiin lavalle. Kello oli lyönyt jo – missä kaverit viipyivät? Lopulta yhtye marssi lavalle melankolisen intronauhan saattelemana. Lappeenrannan suomirock-lupaus aloitti keikkansa oikein täyslaidallisella tykittämällä biisit “Aikuisten altaaseen” ja “Viskiä muroihin”.

Ensimmäisessä välispiikissä bändin laulaja-kitaristi Aleksi Arola paljasti syyn keikan startin viivästymiseen: tekniset ongelmat. Niitä tulee kaikille, ja tällä kertaa oli Kulttuuritalon vuoro. Valot olivat vaatimattomat näin keikan aluksi. Mutta mitäs me siitä, me tulimmekin kuuntelemaan Kalmareita. Yhteiset haasteet luovat yhteyden tunnetta. Pakkauduimme yhä tiiviimmin kuuntelemaan.

(Jälkeenpäin kuulin, että KULTin yläkerrassa Kulttuuritalon salissa esiintynyt rap-artisti The Gamen keikka oli vaatinut talon henkilökunnalta joustavia ongelmanratkaisutaitoja.)

Sitä paitsi valoshown puute ei vaikuttanut haittaavan Aston Kalmaria lainkaan. Staattinen, riisuttu ja punaisena hehkunut valaistus oli karua mutta kaunista. Kalmarien raivokas, juhliva soitto oli haaste itse pimeyttä vastaan. He olivat valaiseva kokko, liekit itse. Ja me olimme kuin yhteinen heimo. Sitten – valot! “Mammanpojat”-albumilta löytyvän “Joo joo, tiedän kyllä” -kappaleen aikana valot pamahtivat kaikessa upeudessaan päälle. Yleisö hurrasi. Kalmarit soitti. Tanssilattia notkui ja hurmos oli meidän.

Aston Kalmari on keikkaillut Helsingissä todella tiuhaan tahtiin, mutta etenkin KULTin keikan aikana kaverit tuntuivat nauttivan. Basisti Ville Vuorio otti jatkuvasti kontaktia yleisöön, jos hän ei ollut hauskuuttamassa rumpujen takana istuvaa Markus Tuhkalaista. Kitaristi Samu Pellikka velmuili iloisena punainen Les Paul -kitara kädessään.

Nelikon soitto ja lavakemia on hioutunut hyvin yhteen, ja KULTin sounditkin olivat kohdillaan. On aina valtavan virkistävää nähdä, kun soittajat nauttivat soittamisesta. Ääni on juhlaa ja täältä sitä raikaa!

Illan settilista sisälsi biisejä kaikilta bändin aiemmilta julkaisuilta. Keikan loppupuolelle oli kuitenkin säästetty Kalmareiden uusin sinkkubiisi “Sä oot WAU!”. Ah. Lainatakseni Stepaa: ”Yhtäkkiä kaikki tanssi.” Jytäbiisin ilosanoma toimi äärimmäisen hyvin livenä ja yleisö nautti.

Ja lopuksi: pois lavalta ennen encorea? Eikä mitään, annetaan kansalle mitä se haluaa! Olihan aikataulukin jo hieman venynyt, joten bändi heitti viimeiset löylyt biisien “Älä rakastu minuun” ja “Takaisin pintaan” tahtiin.

Keikan päätyttyä kuulin erään fanin kehuvan Kalmareita. Heidän keikalleen on mahtava tulla, koska yhtyeen energian tarttuessa sieltä lähtee aina hymy huulilla.

Moni on valitellut vuosien mittaan syntyneensä väärälle musiikin vuosikymmenelle. Höpsistä. Suomenkielinen rock-musiikki hengittää ja voi hyvin!

Settilista:
1. Aikuisten altaaseen
2. Viskiä muroihin
3. Joo joo, tiedän kyllä
4. Filminauha
5. Laskuvarjohyppääjiä
6. Pihlajakadulla
7. Mammanpojat
8. Äiti oli taas oikeessa
9. Hellyyden haulikko
10. Vähän outoo mut oikei
11. Ajan virta
12. Sininen huone
13. Sä oot WAU!
14. Älä rakastu minuun
15. Takaisin pintaan

Teksti: Juho Rantonen
Kuvat: Johanna Laurila