Astral Bazaar on julkaissut uuden konseptilevyn psykedeelisen ja progressiivisen rockin rajamailta

Kirjoittanut Jaakko Nygård - 27.3.2021

Astral Bazaar on juuri julkaissut odotetun toisen levynsä, joka kantaa nimeä ”A Sudden Realization”. Uudella levyllä Astral Bazaarin musiikki ottaa askeleen psykedeelisempään ja kokeellisempaan suuntaan. Levyn yhdeksällä raidalla kuullaan letkeitä melodioita, tunnelmallisia lauluharmonioita, huoliteltuja kitarasovituksia sekä utuisia saksofonikuvioita. Kappaleet on upotettu itämaiseen tunnelmaan ja verhoiltu psykedeelisin laulu- ja kitaraefektein, jotka soljuvat kantavana teemana koko levyn läpi. Levyllä on mukana myös pari improvisoitua ja jazzahtavaa jamiosiota, jotka bändi on äänittänyt livenä studiossa. Bändi kuvailee teostaan seuraavanlaisesti:

“Me käytettiin lopulta aika paljon aikaa erilaisia kitara- ja lauluefektejä tutkiskellen ihan sillä ajatuksella, että ne efektit olis sitten olennaisesti mukana myös levyn tarinassa. Meidän ideana oli, että se miten me sekoitetaan keskenään erilaisia musiikin tyylilajeja ja saundeja, osaltaan heijastelis tarinan päähenkilön vaihtelevia tunnetiloja ja sisäistä konfliktia.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”A Sudden Realization” -levyn tarina sijoittuu kauas tulevaisuuteen ja sanoitukset käsittelevät simuloitua todellisuutta, tekoälyä sekä sitä, mikä lopulta erottaa mielikuvituksen tuotteet todellisuudesta. Tarinan päähenkilönä toimii Vincent-niminen henkilö, joka yrittää epätoivoisesti etsiä selitystä ympärillään tapahtuville omituisille asioille. Lopulta – kun vaikuttaa siltä, että koko maailma romahtaa – Vincent joutuu kysymään itseltään, onko mikään hänen elämässään totta alkuunkaan?

Uuden albumin voit ottaa kuunteluun alta:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/AstralBazaar/

https://www.youtube.com/channel/UCHnbou9KoQmV33IE1v3aRGw

Luetuimmat

Uusimmat