Astral Bazaarin ”A Sudden Realization” on oppikirjaesimerkki onnistuneesta konseptialbumista

Kirjoittanut Heidi Mikkonen - 25.4.2021

Konseptialbumi on vaativa teosmuoto: onnistuessaan lopputuloksena voi olla kullanarvoista kuunneltavaa, huonosti toteutettuna taas itseriittoisen muka-syvällistä kikkailua. Miten saada kokonaisuudesta koherentti ja kuitenkin riittävän vaihteleva, jotta materiaali ei puuroudu yhdeksi tasapaksuksi kappalemössöksi? Miten nivoa musiikki ja sanoitukset yhteen tavalla, joka tuntuu luonnolliselta ja perustellulta? Miten rakentaa kappaleet ja niiden suhde toisiinsa siten, että teos on todella konseptialbumi, eikä vain kokoelma toisistaan erillisiä osioita, joiden siteeksi on heitetty hämähäkinseitinohut selitys yhdistävästä teemasta?

Helsinkiläisyhtye Astral Bazaar on ilahduttavasti onnistunut vastaamaan näihin kysymyksiin toisella pitkäsoitollaan ”A Sudden Realization”. Yhdeksän kappaleen annos psykedeelistä rockia on kronologisesti etenevän tarinan muotoon puettu kuvaus tulevaisuuden yhteiskunnasta, jonka geometrinen täydellisyys hajoaa kertojan valaistumisen myötä. Introspektiiviset lyriikat ja futuristinen miljöö eivät leiju jossain hilseen yläpuolella, vaan ne on juurrutettu musiikkiin – tai musiikki kertomukseen – tavoilla, joista moni kunnianhimoisia levykokonaisuuksia maailmalle suoltava yhtye ja artisti genrestä riippumatta voisi ottaa oppia. Paperilla yhtyeen tyylilaji ja teoksen lähtökohdat saattavat vaikuttaa korkealentoisilta ja kuulijan herkeämätöntä älyllistä valppautta vaativilta, mutta todellisuudessa levy on suorastaan hämmentävän helppoa kuunneltavaa. Vajaa 50 minuuttia soljuu ohi sitä nopeammin, mitä useammin albumi levysoittimessa pyörähtää.

Suuri syy kokonaisuuden viehättävyyteen on erilaisten kitarasoundien monipuolinen hyödyntäminen pitkin albumia. Säröä on käytetty säästellen eikä kuusikielisillä runtata menemään raskaalla kädellä, vaan enimmäkseen soitanta on lempeän miellyttävää. Soundikirjon laajuus ei missään vaiheessa muutu itsetarkoitukselliseksi temppuiluksi, vaan tukee tarinankerrontaa ja tekee kustakin kappaleesta oman yksilönsä. Myös laulua on miksattu kokeelliseen suuntaan erilaisin kaiutuksin ja muin efektein. Keskivertokokoonpanoista Astral Bazaar erottuu saksofonin käytöllä, joka ei onneksi tunnu muusta musiikista irralliselta elementiltä vaan solahtaa sujuvasti osaksi levyn äänimaailmaa. Instrumenttia on myös osattu käyttää juuri sopivassa määrin, ei vain kerran esiintyvänä kuriositeettina eikä toisaalta valokeilaa perinteisiltä bändisoittimilta varastaen. Samalla se tuo albumille kiinnostavia jazz- ja funk-elementtejä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”A Sudden Realizationilla” ei ole huonoja kappaleita, mutta parhaiden biisien sijoittuessa albumin loppupuolelle ensimmäiset minuutit kuulostavat verrattain valjuilta. ”Food for Thought” johdattelee sanoituksissa avautuvan tarinan maailmaan ja esittelee samalla yhtyeen soundia, mutta on levyn kappaleista se vähiten mieleenpainuva. Perkussioilla on maustettu erityisesti kakkoskappaletta ”Lungs of Modern Times”, jonka kestosta yli puolet kuluu jatsahtavaan instrumentaalijamitteluun. ”Vincent’s Dream” on lyhyt, keskitempoinen instrumentaalivälike, jota johtaa elektroninen syke. Albumi tuntuu käynnistyvän kunnolla vasta nelosraidalta ”The Y10K Problem”, joka nousee aurinkoisella tarttuvuudellaan ja tulevaisuuden kellontarkan arjen kuvauksellaan omaksi suosikikseni. Menevänä ja perinteisen biisirakenteensa ansiosta helposti lähestyttävänä tässä olisi ollut ainesta musiikkivideolohkaisuksi, mutta tällä kertaa päätettiin toisin. ”Cops and Thieves” ja sitä seuraava ”Dwellin’ in the Apocalypse” kuuluvat niin ikään levyn parhaimmistoon.

Valtaosan kestostaan ”A Sudden Realization” on vastustamattoman duurivoittoista musiikkia, jossa on keveydestään huolimatta korviahivelevää syvyyttä ja avoimen tilan tuntua. Aivan lopuksi psykedelia- ja dramatiikkasäätimet väännetään kaakkoon, kun ”Behind the Narrow Door” paljastaa kertojan mielensisäiset keikahdukset – ja jättää tarinan lopun avoimeksi. Mikä kaikesta koetusta olikaan totta ja mikä harhaa? Albumin vahvuus on juuri sen keskivertoa mielenkiintoisemmassa ja mietitymmin rakennellussa lyyrisessä sisällössä: sanoituksia lukee ja kuuntelee kuin parempaakin jatkokertomusta. Musiikin ja tekstin tiivis, orgaaniselta tuntuva yhteys on myös nautinnollista todistettavaa. Objektiivisesti tarkasteltuna kyseessä on oppikirjaesimerkki hyvin toteutetusta konseptialbumista, mutta tunnetasolla en itse päässyt tätä kuunnellessani kaikkein korkeimpiin sfääreihin. Kenties siihen tarvittaisiin vielä toiset tusina kuuntelukertaa – tai sitten niitä psykedeelejä.