At The Gatesin Tomas Lindberg on vakavasti sairas – Kertoo olleensa keväästä asti sairaalassa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.8.2025

Alkuvuodesta 2024 ruotsalainen melodisen death metallin pioneeri At The Gates ilmoitti yllättäen kaikkien sovittujen keikkojen perumisesta, ja sen jälkeen yhtyeen leiristä ei ole kuulunut sanaakaan. Bändin hiljaisuuden syy on nyt paljastunut: laulaja ja yhtyeen perustajajäsen Tomas Lindberg on saanut syöpädiagnoosin joulukuussa 2023 ja on sittemmin käynyt läpi suuren leikkauksen sekä sädehoitoa. Lindbergin tänään julkaisema lausunto kuuluu seuraavasti:

”Hei kaikki. Olettaisin, että jotkut teistä ovat ehkä ihmetelleet, miksi At The Gates -rintamalla on ollut niin hiljaista viime aikoina. No, joulukuussa 2023 minulle diagnosoitiin adenoidisystinen karsinooma (syöpä suussa ja kitalaessa), ja olen sittemmin käynyt läpi paljon – se on ollut erittäin raskas vuosi.

”Ensin oli suuri leikkaus, jossa he poistivat ison osan suulaesta. Tätä seurasi kahden kuukauden sädehoito, ja siitä lähtien on ollut pitkä ja vaikea tie kohti toipumista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Nyt vuoden 2025 alussa he ovat löytäneet syövän jäänteitä, joihin ei päästä käsiksi leikkauksella tai sädehoidolla. Joten katsotaan, mikä on seuraava askel, mutta todennäköisesti jonkinlainen kemoterapia syövän kurissa pitämiseksi.

”Onneksi nauhoitimme laulut uuden albumin demoihin ennen kuin tämä kaikki tapahtui. Laulujen viimeinen versio, ne jotka päätyvät albumille, nauhoitettiin YHDESSÄ päivässä, pääosin yhdellä otolla, päivää ennen leikkausta, vain varmistaaksemme, että meillä ON albumi, niin sanoakseni. Joten laulut nauhoitettiin itse asiassa ENNEN muuta albumia… hieman erilaista, mutta tuntui hyvältä saada se valmiiksi.

”Olemme nyt päättäneet olla odottamatta enää tämän uuden albumin julkaisemista. Olimme alun perin suunnitelleet odottavamme julkaisun kanssa, kunnes tietäisimme, pystynkö/milloin pystyisin taas laulamaan, ja pystyisimme tukemaan julkaisua keikoilla. Nyt kun kaikki tulevaisuudesta on hieman epävarmempaa, tuntuu hyvältä toimittaa tämä albumi. Se on albumi, josta olemme kaikki erittäin ylpeitä, ja se on ensimmäinen kerta 10 vuoteen, kun Jonas ja minä olemme työskennelleet yhdessä Andersin kanssa kirjoittaen kokonaisen albumin verran musiikkia. Se on hieman enemmän paluu ’juurille’, todennäköisesti parhaiten kuvailtuna sekoituksena kahdesta viimeisestä albumistamme Andersin kanssa (Slaughter of the Soul ja At War with Reality). Toivon, että nautitte siitä!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Kunnioittakaa sitä, ettemme halua tehdä tästä suurta numeroa, enkä tule vastaamaan haastatteluihin syövästä, hoidosta tai toipumisesta. Halusimme vain, että tämä on julki, sillä halusimme selittää faneille, miksi olemme olleet hiljaa niin pitkään.

”Toivon, että voitte kaikki hyvin. Pitäkää huolta itsestänne, rakkaistanne ja ajasta, joka teillä on tällä maapallolla.”

At The Gates on puolestaan jakanut seuraavan viestin:

”Vaikka tämä on haastava aika, pysymme positiivisina, mutta jopa parhaassa tapauksessa tiedämme, että toipuminen vie pitkään. Pyydämme ystävällisesti kunnioittamaan Tomaksen ja hänen perheensä yksityisyyttä tänä aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Tiedämme, kuinka paljon yhtye ja musiikki merkitsevät hänelle – Tomas on uskomattoman ylpeä uudesta At The Gates -albumista, jota olemme työstäneet, ja yritämme antaa teille lisätietoja tästä tulevasta julkaisusta pian.

”Kiitos jatkuvasta tuestanne, kärsivällisyydestänne ja ymmärryksestänne.”