At The Hollow – We are the Night

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.12.2016

at_the_hollow_we_are_the_nightHelsinkiläistrio At The Hollow julkaisee “We are the Night” -nimisen livealbumin 16. joulukuuta. Sain kunnian tutustua kyseiseen kiekkoon ennakkoon ja avata teille, millaista herkkua on luvassa.

At The Hollow julkaisi debyyttialbuminsa “What I Hold Most Dear” viime vuonna. Bändi esiintyi samana vuonna Tuskassa, jossa yhtye tuli minulle tutuksi. Keikka jätti jäljen, ja halusin tutustua bändin tuotantoon paremmin ajan kanssa. Siitä olikin aikaa, kun jokin yhtye viimeksi vei minut mennessään yhtä vahvasti. At The Hollow oli jotain täysin erilaista kuin olin tottunut kuuntelemaan. Yhtyeen tyyliä on vaikea määritellä, mutta yksinkertaistettuna sen musiikki edustaa perinteisiä rajoja rikkovaa, modernia rockia. Ei säröefektiä, ei monimutkaisia melodioita tai sooloja, ei synkkää örinää, vaan jotain aivan muuta. Kun baritonikitara, kontrabasso ja lyömäsoittimet lyödään yhteen laulaja Kalle Koon rehellisen lauluäänen kanssa, on edessä erittäin uniikki kokonaisuus.

En ole oikein koskaan innostunut live-albumeista, mutta kun kuulin At The Hollow’n julkaisevan moisen, tiesin, etten tulisi pettymään. Kyseinen konsertti on taltioitu Tavastialla vuoden 2015 Helldone-festivaaleilla. Albumilla kuullaan sekä debyyttialbumin helmiä että uusia kappaleita, jotka tulevat yhtyeen toiselle studioalbumille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Konsertin avaa debyyttialbumilta tuttu “Paleface”, jonka melodia vangitsee kuulijat mukaan tälle ainutlaatuiselle matkalle. Kun alkuun on päästy parin vanhan biisin turvin, on aika pudotella väliin muutamia ennenkuulemattomia herkkuja. Uudet biisit, kuten “Shortest Straw” ja “Afterlife” saavat minut suorastaan malttamattomaksi; tuskin maltan odottaa seuraavan albumin julkaisua. Erityisesti “Hypocrite One” yllättää energisyydellään ja reippaalla temmollaan. Eniten nautin siitä, kuinka puhtaalta ja tarkalta soitto kuulostaa biisistä toiseen, ja kuinka upean tunnelman yhtye osaa luoda myös livenä.

Settilistan toiseksi viimeinen biisi on esikoislevyn aloitusraita “Was It Worth It”, ja koko show huipentuu rauhallisesti alkavaan Echoes”-biisiin, joka kasvaa loppua kohden dramaattiseksi myrskyksi. Vaikka yhtyeen biisit eivät olekaan perinteisiä rokkiralleja, joissa yleisö laulaa alusta loppuun mukana, valtavat suosionosoitukset raikuvat setin päätteeksi. Olisinpa ollut mukana kokemassa tuon kaiken, ajattelen.

Kolmeen varttiin tiivistyy kelpo valikoima debyyttialbumin helmiä ja lupaavia maistiaisia uudesta materiaalista. Kokonaisuudessaan “We are the Night” on sekä erinomainen live-albumi että loistava soundtrack tälle enemmän tai vähemmän kylmälle ja pimeälle talvellemme.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9,5/10

Kappalelista:

1. Intro
2. Paleface
3. Second Time
4. Shortest Draw
5. Numbed
6. Afterlife
7. Otherside
8. From The Streets
9. Hypocrite One
10. Was It Worth It
11. Echoes

At the Hollow Facebookissa

Kirjoittanut: Iina Ryynänen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy