Atari Teenage Riot Nosturiin marraskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.8.2011

Industrialia, hc-punkia, teknoa ja metallia ”digital hardcoreksi” yhdistelevä Atari Teenage Riot esiintyy Nosturissa perjantaina 25. marraskuuta. Liput comebackin tehneen saksalaisen pioneeriyhtyeen konserttiin ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Atari Teenage Riot perustettiin Berliinissä, kylmän sodan loppumisen jälkimainingeissa, vuonna 1992. Täysin ainutlaatuisella crossover-musiikillaan kohahduttanut yhtye keräsi mainetta huimien ja kovaäänisten live-esiintymistensä ohella myös nihilistisen asenteensa sekä kantaaottavien, esimerkiksi natsismin ja sodan vastaisuutta käsitelleiden sanoitustensa ansiosta.

Julkaistuaan kolme albumia, ”Delete Yourself!” (1995), ”The Future of War” (1997) ja ”60 Second Wipe Out” (1999), kierrettyään esimerkiksi Nine Inch Nailsin seurassa sekä tehtyään yhteistyötä Rage Against The Machine -kitaristin Tom Morellon kanssa yhtye vetäytyi tauolle vuonna 2001. Vain kuukausia myöhemmin Atari Teenager Riotin vokalisti Carl Crack kuoli huumeiden yliannostukseen ja yhtye hajosi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viime vuonna Atari Teenage Riot ilmoitti tekevänsä paluun esiintymislavoille kokoonpanolla, johon kuuluu perustajajäsenen ja bändin johtohahmon Alec Empiren ohella vuodesta 1997 yhtyeessä vaikuttanut Nic Endo sekä uutena vokalistina Trent Reznorin ja Saul Williamsin kanssa työskennellyt CX KiDTRONiK. Kesäkuussa Atari Teenage Riotilta ilmestyi neljäs studioalbumi ”Is This Hyperreal?”, jonka julkaisun yhteydessä bändi esiintyi lähinnä valikoiduilla festivaaleilla ympäri maailmaa. Ennen loppuvuoden Euroopan kiertuetta Atari Teenage Riot suuntaa Pohjois-Amerikan rundille.

Nosturin konserttiin ei ole ikärajaa, mutta täysi-ikäisille on rajattu anniskelualue.

LIPUT:
22 EUR +toimituskulut, ennakko: Tiketti

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat