Lower Than Atlantis – Changing Tune

Tänä päivänä enimmäkseen alternative rockia veivaava brittiyhtye Lower Than Atlantis nousi suureen suosioon viime vuonna julkaistulla ”World Record”-albumillaan, joka julkaistiin Sumerian Recordsin kautta myös Yhdysvalloissa. Heti albumia seuranneiden kiertueiden jälkeen yhtye ilmoitti siirtyvänsä taas studioon – kun edetään näin nopealla aikataululla, niin lopputuloksen voi melkein jo arvata.

Ennakkoluuloista huolimatta otin yhtyeen kolmannen albumin ”Changing Tunen” avosylin vastaan ja annoin sille aikaa. Kymmenennen kuuntelun jälkeen alkaa kuitenkin olla jo selvää, että albumi täyttyy samalla kaavalla rakennetuista kolmen minuutin mittaisista yllätyksettömistä rock-rallatuksista, joista ei saa maailmaa mullistavia teoksia mitenkään päin. Lähes kaikista kappaleista löytyy kuitenkin hyvä pohja riffejä myöten, mutta homma kaatuu viimeistään mitään sanomattomiin väkinäisiin kertosäkeisiin, jotka eivät jää kuulijan mieleen ainakaan hyvällä tavalla. Ja tosiaan jos odotit ”Far Q”-albumin aikaista soundia, niin siitä ollaan jo kaukana.

Vaikka se onkin ikävää todeta, niin Lower Than Atlantis on haukannut liian ison palan kakusta, liian nopeasti. Toki albumilta löytyy myös ne onnistuneet hetkensä, joita pyörittelen jatkossakin, niihin lukeutuvat mm. ”Something Better Came Along”, ”PMA” ja ”Soul Doubt”. Yhtyeen faneille tämäkin levy on tietysti hankinnan arvoinen, ja kaikille heille suosittelenkin suoraan hankkimaan deluxe-version, koska normaali painos loppuu jo 12 kappaleeseen, ja siinä jää joitain helmiä vielä kuulematta.

6/10

Kappalelista:

01. Prologue
02. Love Someone Else
03. Move Along
04. Wars with Words
05. Go on Strike
06. Scared of the Dark
07. Normally Strange
08. Something Better Came Along
09. PMA
10. Cool Kids
11. I Know a Song That Will Get on Your Nerves
12. Showtime

Deluxe edition bonus tracks:
13. Counting Sheep
14. Soul Doubt
15. Time Flies
16. Short Way Home
17. If the World Was to End

http://www.facebook.com/lowerthanatlantis

Kirjoittanut: Tommi Hämäläinen

Kommentoi julkaisua