Kuva: Niko Kinnunen

Atlases julkaisi järkälemäisen singlen: kuuntele 10-minuuttinen ”Epsilon”-kappale musiikkivideon muodossa

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 18.12.2021

Porilainen modernia post-metalia soittava Atlases julkaisi kymmenminuuttisen ”Epsilon”-kappaleen, joka on bändin viides julkaisu ja kreikkalaisen kirjaimiston viides kirjain. Biisi on sävelletty jo vuonna 2018, mutta vasta kuluvana vuonna yhtye onnistui työstämään sen haluamaansa muotoon.

Yhtye kuvailee biisiä seuraavasti:

”Tuore single on bändin pisin sävellys, ja siinä voi kuulla tuttuja Atlases-elementtejä – aiempaa suuremmilla siveltimen vedoilla toteutettuna. Kappaleella syvä on entistä syvempää, hitaus on hitaampaa ja groove groovempaa. Lohduttomuus, lohtu ja intensiteetti ovat käsinkoskeltavissa. Oman sävynsä yhtyeen soundiin on tuonut koskettimista vastaava uusi jäsen, Jesse Simola, jonka myötä elektronisten elementtien määrä on kasvanut ja monipuolistunut. Atlasesin massiivinen soundi luodaan orgaanisesti myös livenä, eikä keikoilla käytetä taustanauhoja.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappaleen on äänittänyt sekä miksannut Jerkka Perälä ja masteroinut Jens Bogren. Perälä vastaa myös musiikkivideon ohjauksesta ja kuvauksesta

Heittäydy ”Epsilon”-kappaleen tunnelmaan tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat