Atlasesilta sävykäs ja murskaava single ”Singulars” – Kolmas albumi ilmestyy kesäkuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.3.2023

Viipyileviä tunnelmia raskaisiin äänivalleihin sekoittava Atlases julkaisee kolmannen albuminsa ”Between The Day & I” 2. kesäkuuta. Samalla kahden ääripään välillä seilaava yhtye on päivittänyt musiikkiansa aiempaa napakkaampaan muottiin. Jos Atlasesin edellinen julkaisu, välityönä ilmestynyt ”Epsilon”-single, kellotti yli kymmenen minuuttia, tulevan albumin ensimmäinen single ”Singulars” on teroitettu kolmannekseen sen kestosta. Samalla murskaava single onnistuu säilyttämään Atlasesille tyypilliset sävyt – joskin tiiviimmässä muodossa.

Tulivuorenpurkauksen tavoin päälle vyöryvä ”Singulars” on saanut rinnalleen tyylikkään videon, jonka ohjauksesta vastaa JP Kaukonen (mm. Periphery). Voit katsoa videon tästä:

Porista kotoisin oleva Atlases on vahvasti eteenpäin katsova kuusihenkinen kokoonpano, jonka pensseleihin on tarttunut metallisen lähtökohdan lisäksi runsaasti kokeilevaa asennetta. Osansa bändin soundipaletin vivahteisiin tuo edellisen ”Woe Portrait” -albumin julkaisun jälkeen liittynyt uusi jäsen, Jesse Simola (Marto), joka vastaa taustalaulujen lisäksi yhtyeen sampleista ja koskettimista. Kokoonpanossa on tapahtunut myös muita muutoksia rumpali Arttu Leppäsen (Marto) ja kitaristi Rasmus Forssellin liityttyä yhtyeeseen. Suurista raitamääristä huolimatta Atlases on päättänyt pitäytyä “perinteisemmässä” live-esiintymisessä, eikä käytä taustanauhoja. Kaikki keikoilla kuuluvat äänet soitetaan livenä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Between The Day & I” -albumin äänityksestä ja miksauksesta vastaa Jerkka Perälä. Albumin on masteroinut Tony Lindgren Fascination Street studiolla.

Keikat:
18.5.2023 Bars Republika, Riika, Latvia
19.5.2023 Klubas Lemmy, Kaunas, Liettua
20.5.2023 MCB, Jelgava, Latvia
27.5.2023 Meara Klubi, Kulttuurikulma, Pori

Kokoonpano:
Rasmus Forssell – Kitara
Ville-Veikko Laaksonen – Kitara
Jamppa Lamminpää – Laulu
Arttu Leppänen – Rummut
Jerkka Perälä – Basso, Laulu
Jesse Simola – Koskettimet, Samplet, Laulu

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Diskografia:
Penumbra EP (Pest Records 2017)
Atlases/Besra – split 8″ (Omakustanne 2018)
Haar (Rain Without End Records 2019)
Woe Portrait (Lifeforce Records 2020)
Epsilon (Lifeforce Records 2021)
Between The Day & I (Lifeforce Rercords 2023)

Luetuimmat

Uusimmat