Atlasesin ”Between The Day & I” -albumi on ilmestynyt

Kirjoittanut Niko Kuusela - 2.6.2023

Utuisia tunnelmia raskaisiin äänivalleihin sekoittava Atlases on julkaissut kolmannen albuminsa ”Between The Day & I”. Samalla kahden ääripään välillä seilaava yhtye on päivittänyt musiikkiaan aiempaa tiiviimpään muotoon.

Porilainen Atlases on vahvasti eteenpäin katsova kuusihenkinen kokoonpano, jonka aatemaailmaan on tarttunut metallisen lähtökohdan lisäksi runsaasti kokeilevaa asennetta. Yhtyeen erikoisuuksiin kuuluu kolmen laulajan käyttö, syntetisaattorit ja massiivisten riffien lomaan sijoitetut elokuvamaiset maalailut.

Albumin hevosaiheisen kansikuvan inspiraationa ovat olleet klassiset metallialbumit, kuten Mastodonin ”Remission” ja Deftonesin ”White Pony”. ”Between The Day & I” -albumin äänityksestä ja miksauksesta vastaa Jerkka Perälä. Albumin on masteroinut Tony Lindgren Fascination Street studiolla ja sen julkaisusta vastaa saksalainen Lifeforce Records.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy