Atlasesin kaihoisa karavaani jatkaa kulkuaan ”Earthshine” -singlellä

Kirjoittanut Niko Kuusela - 29.4.2023

Levollisia tunnelmia ja raskaita äänivalleja sekoittava Atlases on julkaissut kaihoisana vuoropuheluna kulkevan lähes hypnoottisen singlen nimeltä ”Earthshine”. Kyseessä on toinen maistiainen kesäkuun 2. julkaistavalta ”Between The Day & I” -albumilta. Kauniiden kuvien tahdissa soljuvan lyriikkavideon voi katsoa alta.

Porilainen Atlases on ottanut tulevalla albumillaan ennakkoluulottoman loikan kohti yhä omaperäisempää ilmaisua. Post metal -elementit ovat yhä läsnä, mutta yhtyeen kokeileva asenne tuonut mukanaan myös aiempaa typistelympiä biisejä, kuten aiemmin singlenä julkaistu ”Singulars”.

Edellisen ”Woe Portrait” -albumin jälkeen yhtyeen kokoonpanossa on tapahtunut muutoksia. Jesse Simola (Marto) vastaa taustalaulujen lisäksi yhtyeen sampleista ja koskettimista sekä yhtyeessä vaikuttaa uusi rumpali Arttu Leppänen (Marto) ja kitaristi Rasmus Forssell.
”Between The Day & I” -albumin äänityksestä ja miksauksesta vastaa Jerkka Perälä. Albumin on masteroinut Tony Lindgren Fascination Street studiolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Keikat:
18.5.2023 Bars Republika, Riika, Latvia
19.5.2023 Klubas Lemmy, Kaunas, Liettua
20.5.2023 MCB, Jelgava, Latvia
27.5.2023 Meara Klubi, Kulttuurikulma, Pori

Kokoonpano:
Rasmus Forssell – Kitara
Ville-Veikko Laaksonen – Kitara
Jamppa Lamminpää – Laulu
Arttu Leppänen – Rummut
Jerkka Perälä – Basso, Laulu
Jesse Simola – Koskettimet, Samplet, Laulu

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy