Atom Works julkaisee esikoisensa syyskuun alussa, kolmas single nyt kuultavissa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 9.8.2019

Progressiivista metallia Helsingistä käsin venkuloiva Atom Works julkaisee ”The Life of Spice” -esikoisalbuminsa syyskuun 6. päivä. Eeppisen konseptilevyn musiikkia ovat inspiroineet klassisen progressiivisen rockin kuten Genesiksen lisäksi myös Iron Maiden, Dream Theater ja Fates Warning. Nyt julkaistava kolmas single ”Perennial’s Prince” antaakin hyvän kuvan bändin moniulotteisesta musiikista.

”Kappale käsittelee levyn tarinan päähenkilön Amlan yllättävää uudelleenkohtaamista kuolleeksi luullun läheisensä kanssa. Musiikin vauhti on hellittämätöntä kuin Amlan päässä pyörivät ajatukset katoamisen yksityiskohdista ja biisi huipentuu villiin kitarasooloon yhdistyvään syntikkakuvioon, joka kuvastaa henkilöiden välillä käytävää tunteikasta dialogia. Ovatko katoamistempun syyt riittävän painavat, jotta Amla voi antaa petoksen anteeksi?”, laulaja Steve Baker kertoo singlen sisällöstä.

Albumin kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. 400th Year
2. The Life of Spice
3. The Brothers Thirst
4. Puppet of the Three
5. The High and the Dry
6. Time in Eyes
7. Perennial’s Prince
8. The Atom Dance
9. Beyond the Old

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat