Atomirotalta uusi albumi maaliskuussa

Atomirotta julkaisee neljännen albuminsa 13.3.2020. Ytimekkäästi nimeä ”IV” kantava levy on ensimmäinen yhtyeen oman Atomi-levy-yhtiön alla julkaistava kokonaisuus. 13 kappaleen monipuolinen kimara laajentaa Atomirotan jo valmiiksi genrerajoista piittaamatonta omaehtoista visiota entisestään. Ydinkolmikon mukana albumilla soittavat jo aikaisemmilta levyiltä tutut luottomuusikot: Guns N’ Rosesin pitkäaikainen kosketinsoittaja Dizzy Reed, ex-Queens Of The Stone Age -rumpali Gene Trautmann sekä kotimaan ikoniset jyrät Sami Yaffa (basso) ja Michael Monroe (saksofoni). Yhtyeen edellisistä julkaisuista single ”Aurinkoon” on ylittänyt platinalevyrajan ja albumit ”I” ja ”II” sekä single ”Hima Taas” ovat saavuttaneet kultalevystatuksen.

Armottoman live-bändin mainetta nauttivan trion koko kevään kestävä keikkaputki on jo käynnistynyt, ja varsinaisia levyjulkkareita juhlitaan maaliskuussa Tavastia-klubilla Helsingissä neljän konsertin voimin (pe–la 20.–21.3. ja pe–la 27.–28.3.), joista ensimmäinen viikonloppu on loppuunmyyty.

ATOMIROTTA KEIKALLA:
2.2. GOOM-Risteily, M/S Silja Baltic Princess
14.2. Rovaniemi, Wanha Mestari
15.2. Rovaniemi, Wanha Mestari
6.3. Turku, Dynamo
7.3. Turku, Dynamo
14.3. Radio Rock – risteily, Silja Europa
20.3. Helsinki, TAVASTIA (Sold Out)
21.3. Helsinki, TAVASTIA (Sold Out)
27.3. Helsinki, TAVASTIA
28.3. Helsinki, TAVASTIA
3.4. Lahti, Finlandia Klubi
4.4. Lappeenranta, Old Cock
10.4. Tampere, Klubi
11.4. Tampere, Klubi
12.4. Tahko, Kunkku
2.5. Ruka, Vappulounas
8.5. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
9.5. Jyväskylä, Lutakko
15.5. Pori, Kehräämö
16.5. Uusikaupunki, Bar m’UKI

Promokuva (Ville Juurikkala)

www.facebook.com/atomirotta

www.instagram.com/atomirotta

www.atomirotta.com

Spotify

Kommentoi julkaisua