Atreyu julkaisee uuden albumin ensi vuonna – luvassa yhtyeen raskainta musiikkia

Kirjoittanut Teemu Hakala - 10.7.2025

Yhdysvaltalainen metalcore-yhtye Atreyu on parhaillaan työstämässä seuraavaa studioalbumiaan ja yhtyeen mukaan valmiina on jo noin kymmenen kappaleen verran materiaalia. Laulaja Brandon Saller lupailee uutta materiaalia ilmestyvän vuoden 2026 alussa, kun kirjoitus- ja äänitystyöt saadaan pakettiin kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Tulevasta levystä on tulossa bändin raskain tähän mennessä, ja Sallerin mukaan vaikutteita on ammennettu niistä biiseistä, joiden parissa he kasvoivat. Luvassa on siis selkeä suunnanmuutos, joka saattaa yllättää pitkän linjan kuuntelijat.

Uutiset uudesta albumista osuvat samaan aikaan kun Atreyu valmistelee ”The Curse 2025” -levyn julkaisua. Kyseessä on täysin uudelleen äänitetty versio yhtyeen vuoden 2004 läpimurtoalbumista, jonka tuotannosta on vastannut Memphis May Fire -kitaristi Kellen McGregor. Uusi versio on rakennettu alusta asti ilman entistä laulajaa Alex Varkatzasia, ja vinyylien ennakkotilaukset ovat jo käynnissä – toimitusten on määrä alkaa elokuussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy

Loppuvuodesta 2024 yhtye julkaisi myös kokoelman nimeltä ”The Pronoia Sessions”, joka sisälsi uusia versioita vanhoista kappaleista sekä covereita. Samalla juhlittiin ”The Curse” -albumin 20-vuotista taivalta erityisillä juhlakeikoilla niin Kaliforniassa kuin ulkomaillakin.